keskiviikko 3. joulukuuta 2014

Meinasin nähdä tissit!

Tässä on taasen saanut kokea viime aikoina kappaleen kauneinta Tonttilaa. Jokin viikko sitten sain lausua paikallis kuppilan portsarille miltei legendaarisen lauseen:
-Viittitkö tulla käymään, kun tuolla pyörii joku piripää puukon kanssa.

Se oli lienee niin tavallista toimintaa täällä päin, että miliisejä ei kukaan edes hälyyttänyt paikalle. Viime viikonloppuna joku rapussani asuva erikoishahmo oli murtautunut alaovesta varsinaisella yleisavaimella, eli sorkkaraudalla. Seinänaapurini oli suorittanut etsivän hommia ja tiesi kertoa, että samaisella yleisavaimella oli menty myös toisessa kerroksessa sijaitsevaan asuntoon. Eli joko kuuleman mukaan hieman epäilyttävän oloinen kakkos kerroksen hahmo oli unohtanut avaimensa, tai sitten sinne on mennyt jokin perimään saataviaan. Epäilivät, että liittyy jotenkin jonkinlaiseen tajunnanlaajennus bisnekseen. Kivahan se on kun nuoret jaksaa yrittää.

Eräänä iltana sain hieman hämmentävän puhelun, kun täysin vieraasta numerosta minua lähestyi vanhempi herrasmies käheällä äänellä. Hän tahtoi kuulla jonkin minulle täysin vieraan artistin esittämän jonkun vanhan tangon? Hieman hämmentyneenä kyselin varovasti:

-Mitähän helvettiä?
Johon mies hätääntyneenä kähisi.
-Eikös tämä ole Tampere radion toivevartti?
-Ei ole toivevartti eikä toivetunti, nyt taisit soittaa väärään numeroon, tuon sanottuani mies sulki puhelimen samalla mutisten omiaan.

No niin, siinä olikin sitten Tonttilassa tapahtuu-osio tältä kertaa. Viime lauantaina suuntasin Finlandia klubille katsomaan Kotiteollisuutta. Nuo Lappeenrannan leppoisat alkoholistit tulivat toimittamaan musiikin suru sanomaa meille lahelaisille. Ja hyvin toimittivatkin, joskin tuttuun tapaan iso J eli Hynysen Jouni kompuroi taas niin kitaran soiton kuin laulunsanojen kanssa. Mutta se kuuluu konseptiin. Oli muuten lähellä, että olisin nähnyt tissit! Mutta kuten sanottu, vain lähellä. Joku nuori neito edessäni tahtoi viestittää yhtyeelle paljaiden rintojensa avulla viihtyvänsä keikalla, mutta ei minun eikä Jouninkaan vanhat silmät löytäneet topin kahleista vapautettuja kaksosia. 

Tarkoitus oli rientää keikan jälkee Tirraan katsomaan Club De Layta, mutta kun Kotiteollisuus veivasi parin tunnin setin, niin en olisi ehtinyt ajoissa paikalle. Joten ei sitten tullut mentyä vain muutaman kappaleen takia paikalle ollenkaan. Kävin nopeasti ennen kotiin menoa katsastamassa Lahen yöelämää ja totesin nopeasti tilanteen. Kun juhlakansa alkaa näyttää silmissäni miltei lapsilta, on liian vanha kyseisiin hippohin. Joten poistuin paikalta vähin äänin.

Ensi kesään on toki vielä muutama tovi, mutta minä olen jo tehnyt ensimmäisen hankinnan sitä silmällä pitäen. Ostin nimittäin Provinssi liput, eli neljä päivää ihmisten juhlaa. Kattaus on tässä vaiheessa jo kova. Esimerkiksi stadionit ympäri maailmaa täyttävä MUSE saapuu Seinäjoelle. Erityisesti lippujen lunastus päätökseen vaikutti erikoinen keikka setti. Joskus olen aikaisemminkin tainnut melko positiiviseen sävyyn mainita Lemin kauniit ja rohkeat, eli Stam1nan. He veivaavat jokaisena neljänä päivänä! Joka päivä he soittavat yhden levyn kokonaisuudessaan. Oikeastaan muilla bändeillä ei enää olekkaan niin kauheaa väliä, vaikka uskoakseni sinne vielä useita suosikkejani tuleekin, kunhan artisti lista päivittyy talven mittaa. Tulee aika raju rypistys kesä-heinäkuun taitteeseen, kun ensin on neljä päivää Provinssia ja sitten seuraavana viikonloppuna kolme päivää Ruisrockia. 

Pitkä talvi tulee odotellessa. Apulannan jäähallikeikka on alku vuodesta, mutta muuten ei ole mitään mielenkiintoisia suunnitelmissa. Pelkästään töitä pitäisi ahertaa. Tai no ensin tietysti pitäisi noiden työkuvioiden varmistua. Mutta eiköhän ne tuossa selkiydy kohta puolin. 

Katselin eilen illalla jotain uutta tv-kanavaa, reality tv taisi olla nimeltään. Siellä oli esimerkiksi pätkiä cruisingeista, niin Lahdesta kuin Nastolastakin. Sitten joku ihan näyttävän näköinen daami piti jotain videoblogia ja kulki kameran kanssa pitkin Jyväskylää ja Helsinkiä. En ihan ymmärtänyt, että miksi. Mutta sitten tuli noin 15-vuotias tyttö ihmettelemään, että miksi ihmiset kommentoi youtuben kommettikenttään niin kauhean ilkeästi toisilleen. Että ihan tahallaan haastavat riitaa. Tyttö ihmetteli silmät pyöreinä, että miksi? Voin sinulle tyttö rukka kertoa, että ihan sen takia kun ihmiset on niin yössä. Tollaisilla kommentointi palstoilla virtaa oikea ajatusten Tonava. Ihmisiä, jotka pelkäävät kadulla vastaan kävelevän ihmisen katsekontaktia, mutta tuntevat näppäimistön takana olevansa kaikki tietäviä oraakkeleja. Nimimerkin takaa huudellaan "rohkeita" mielipiteitä, todennäköisesti erittäin vajavaisella elämän kokemuksella. Oho, tässähän meinaa vanha kiihtyä. Eli en siis ihan ymmärtänyt kenelle kanava oli suunnattu, itse suljin vastaanottimen ennen kuin bambi silmäinen tyttö parka ehti siirtyä muihin aiheisiin. Tähän loppuun aiheeseen viittaava kappale, Kotiteollisuus-selkäranka.