Meinasin nähdä tissit!

Tässä on taasen saanut kokea viime aikoina kappaleen kauneinta Tonttilaa. Jokin viikko sitten sain lausua paikallis kuppilan portsarille miltei legendaarisen lauseen:
-Viittitkö tulla käymään, kun tuolla pyörii joku piripää puukon kanssa.

Se oli lienee niin tavallista toimintaa täällä päin, että miliisejä ei kukaan edes hälyyttänyt paikalle. Viime viikonloppuna joku rapussani asuva erikoishahmo oli murtautunut alaovesta varsinaisella yleisavaimella, eli sorkkaraudalla. Seinänaapurini oli suorittanut etsivän hommia ja tiesi kertoa, että samaisella yleisavaimella oli menty myös toisessa kerroksessa sijaitsevaan asuntoon. Eli joko kuuleman mukaan hieman epäilyttävän oloinen kakkos kerroksen hahmo oli unohtanut avaimensa, tai sitten sinne on mennyt jokin perimään saataviaan. Epäilivät, että liittyy jotenkin jonkinlaiseen tajunnanlaajennus bisnekseen. Kivahan se on kun nuoret jaksaa yrittää.

Eräänä iltana sain hieman hämmentävän puhelun, kun täysin vieraasta numerosta minua lähestyi vanhempi herrasmies käheällä äänellä. Hän tahtoi kuulla jonkin minulle täysin vieraan artistin esittämän jonkun vanhan tangon? Hieman hämmentyneenä kyselin varovasti:

-Mitähän helvettiä?
Johon mies hätääntyneenä kähisi.
-Eikös tämä ole Tampere radion toivevartti?
-Ei ole toivevartti eikä toivetunti, nyt taisit soittaa väärään numeroon, tuon sanottuani mies sulki puhelimen samalla mutisten omiaan.

No niin, siinä olikin sitten Tonttilassa tapahtuu-osio tältä kertaa. Viime lauantaina suuntasin Finlandia klubille katsomaan Kotiteollisuutta. Nuo Lappeenrannan leppoisat alkoholistit tulivat toimittamaan musiikin suru sanomaa meille lahelaisille. Ja hyvin toimittivatkin, joskin tuttuun tapaan iso J eli Hynysen Jouni kompuroi taas niin kitaran soiton kuin laulunsanojen kanssa. Mutta se kuuluu konseptiin. Oli muuten lähellä, että olisin nähnyt tissit! Mutta kuten sanottu, vain lähellä. Joku nuori neito edessäni tahtoi viestittää yhtyeelle paljaiden rintojensa avulla viihtyvänsä keikalla, mutta ei minun eikä Jouninkaan vanhat silmät löytäneet topin kahleista vapautettuja kaksosia. 

Tarkoitus oli rientää keikan jälkee Tirraan katsomaan Club De Layta, mutta kun Kotiteollisuus veivasi parin tunnin setin, niin en olisi ehtinyt ajoissa paikalle. Joten ei sitten tullut mentyä vain muutaman kappaleen takia paikalle ollenkaan. Kävin nopeasti ennen kotiin menoa katsastamassa Lahen yöelämää ja totesin nopeasti tilanteen. Kun juhlakansa alkaa näyttää silmissäni miltei lapsilta, on liian vanha kyseisiin hippohin. Joten poistuin paikalta vähin äänin.

Ensi kesään on toki vielä muutama tovi, mutta minä olen jo tehnyt ensimmäisen hankinnan sitä silmällä pitäen. Ostin nimittäin Provinssi liput, eli neljä päivää ihmisten juhlaa. Kattaus on tässä vaiheessa jo kova. Esimerkiksi stadionit ympäri maailmaa täyttävä MUSE saapuu Seinäjoelle. Erityisesti lippujen lunastus päätökseen vaikutti erikoinen keikka setti. Joskus olen aikaisemminkin tainnut melko positiiviseen sävyyn mainita Lemin kauniit ja rohkeat, eli Stam1nan. He veivaavat jokaisena neljänä päivänä! Joka päivä he soittavat yhden levyn kokonaisuudessaan. Oikeastaan muilla bändeillä ei enää olekkaan niin kauheaa väliä, vaikka uskoakseni sinne vielä useita suosikkejani tuleekin, kunhan artisti lista päivittyy talven mittaa. Tulee aika raju rypistys kesä-heinäkuun taitteeseen, kun ensin on neljä päivää Provinssia ja sitten seuraavana viikonloppuna kolme päivää Ruisrockia. 

Pitkä talvi tulee odotellessa. Apulannan jäähallikeikka on alku vuodesta, mutta muuten ei ole mitään mielenkiintoisia suunnitelmissa. Pelkästään töitä pitäisi ahertaa. Tai no ensin tietysti pitäisi noiden työkuvioiden varmistua. Mutta eiköhän ne tuossa selkiydy kohta puolin. 

Katselin eilen illalla jotain uutta tv-kanavaa, reality tv taisi olla nimeltään. Siellä oli esimerkiksi pätkiä cruisingeista, niin Lahdesta kuin Nastolastakin. Sitten joku ihan näyttävän näköinen daami piti jotain videoblogia ja kulki kameran kanssa pitkin Jyväskylää ja Helsinkiä. En ihan ymmärtänyt, että miksi. Mutta sitten tuli noin 15-vuotias tyttö ihmettelemään, että miksi ihmiset kommentoi youtuben kommettikenttään niin kauhean ilkeästi toisilleen. Että ihan tahallaan haastavat riitaa. Tyttö ihmetteli silmät pyöreinä, että miksi? Voin sinulle tyttö rukka kertoa, että ihan sen takia kun ihmiset on niin yössä. Tollaisilla kommentointi palstoilla virtaa oikea ajatusten Tonava. Ihmisiä, jotka pelkäävät kadulla vastaan kävelevän ihmisen katsekontaktia, mutta tuntevat näppäimistön takana olevansa kaikki tietäviä oraakkeleja. Nimimerkin takaa huudellaan "rohkeita" mielipiteitä, todennäköisesti erittäin vajavaisella elämän kokemuksella. Oho, tässähän meinaa vanha kiihtyä. Eli en siis ihan ymmärtänyt kenelle kanava oli suunnattu, itse suljin vastaanottimen ennen kuin bambi silmäinen tyttö parka ehti siirtyä muihin aiheisiin. Tähän loppuun aiheeseen viittaava kappale, Kotiteollisuus-selkäranka.

Murikka, viimeistä viedään

Alkuun paluu eiliseen, eli torstai-illan tapahtumiin.
Päivällisen jälkeen suuntasin jo hieman rutiininomaisesti huoneeseeni, jossa nauroin taas aamulypsy uusinnat, kuuntelin muutaman Viikate-rallin ja viestittelin siskoni kanssa. Kellon osoittaessa yhdeksää, paukkaan suihkun raikkaana bar Mutteria kohden. Älyän nimenkin nerokkuuden samalla. Kun Mutteriin kerran erehtyy menemään, se tempaisee asiakkaansa tietyn tyyppiseen kierteeseen. 

Mutterin 70-lukulaista tunnelmaa

Ilta oli taasen vallan hauska, vaikka toisinaan hieman synkempiäkin aiheita käsiteltiin. Itse pidän äärettömän paljon tälläisistä keskusteluista, joissa saan olla hieman enemmän tarkkailijan roolissa. Sitten sopiviin, no omasta mielestä sopiviin väleihin viljellä pientä puujalkaa. Ilta oli täynnä lukemattomia hauskoja tarinoita tavallisten ihmisten toilailuista. Paljon kiinnostavampaa kuin mitä mikään tv-ohjelma kykenee tarjoamaan. Todella hauska ilta ja nauru raikasi hieman yli puolen yön. 

Aamulla herään kalpeana, ujoon päänsärkyyn. Aamuvirtsa on niin väkevä, että se miltei leikkaa viillon pönttöön. Hammaspyykin jälkeen hyökkään takaisin peiton alle vielä hetkeksi. Kuin itsestään kehittelen päässäni pienen kiitos puheen, jonka päätän lausua luokan edessä ennen kuin meidän oppilaiden tiemme erkanevat. Se on mielestäni vähintä millä voin kiittää näitä mahtavia ihmisiä, jotka ovat rikastuttaneet elämääni enemmän kuin sadat ässäarvat. 

Käppäilen aamiaiselle, jossa miltei kaikki ovat eilis illan ilakoinnista huolimatta varsin pirteän näköisinä. Ensimmäisen mehu huikan jälkeen piristyn itsekkin. Keskustelu on hieman aikaisempia aamuja vaisumpaa, haikeus on voimakkaasti läsnä.

Opettajan ottama kuva allekirjoittaneesta

Aamu menee osaltani tekstiä hioessa, enkä osaa päättää kolmesta eri versiosta parasta. Vien yhden opettajalle, avun toivossa. Nyt tätä kirjoittaessa tajuan, että aamun kiireessä emme edes ehtineet käydä opettajan kanssa tekstiäni läpi. No Marjo on kyllä niin ammattitaitoinen, että annan hänelle täydet valtuudet valita paras version lehteen painettavaksi. 

Saamme viimeisen tehtävän, ennen haikeita hyvästejä. Jokaisen tietokoneelle on kirjoitettu lyhyt tekstin pätkä. Muutaman lauseen mittainen, josta tulisi jatkaa oman mielen mukaan niin paljon kuin ehtii. Nimittäin opettajamme Marjon huutaessa "vaihto!", siirrymme viereiselle koneelle, jossa on joku aivan muu teksti. Sitä sitten jatketaan niin pitkään kunnes johtaja käskee siirtyä. Ja tämän tuoli rallin tuotoksena syntyi varsin mahtavia tarinoita. Osa varsin yhtenäisiä, aivan kuin yhden ihmisen kirjoittamia ja osa sitten todella lennokasta iloittelua. Erittäin hauska, joskin haastava tehtävä. Tuotoksia on varmasti kiva jälkeen päin lueskella kotosalla kun ehdin.

Olimme hieman aikataulusta jäljessä, jonka johdosta kiitos puheeni jäi pitämättä. Osa kun lähti bussi kyydityksellä Tampereen keskustaan ennalta määrättyyn aikaan. Kävimme lounaalla, jossa hieman muustakin kuin ruuasta johtuen nieleskelimme ennen Murikasta poistumista. 

Siinä puheessa olisin tahtonut kiittää mahtavaa ryhmää, jossa kenestäkään ei jäänyt mitään negatiivista sanottavaa. Minut, tälläisenä hieman outona ilmestyksenä otettiin todella lämpimästi vastaan. Ja pääsin ehkä taasen todistamaan, että ei setä ole paha, vaikka se on ruma. Hienosta ryhmästä erityisesti mieleeni jäi karhumaisen kokoinen, mutta varsin leppoisa kaimani, joka osoittautui käveleväksi Aarne Tenkanen ja Göstä Sundqvist wikipediaksi. Kotiteollisuus faniksi paljastunut, aina iloinen Merja. Mahtavan inspiroiva ja kannustava opettajamme Marjo. Sekä erityisesti oululainen Johanna, jota kohtaan koin jopa jonkinlaista sielunkumppanuutta. Kerrassaan mahtava nainen, en muista millon minua olisi viimeksi joku sanonut pöljäksi, ilman että koen älyn vajavaisuuden tunnetta. 

Viikko meni hirveän nopeasti ja autoa käynnistellessä tajusin yhden oudon seikan. En oikeastaan ollut ajatellut koko asiaa, mutta minulla oli koko viikon oppitunneilla hammastikku suussa. Nappasin tietysti aina uuden ruokalassa käydessäni, mutta en oikein tajua miksi tikkuja suussani pyörittelin, ei ole ennen ollut tapana. No, tulipa nyt hieman tikusta asiaa.

Lähdin haikeiden halausten jälkeen hiljalleen kurvailemaan kotia kohti. Tosin ensin lupauduin pistäytymään vanhalla kaverillani Mikolla, joka asusteli matkan varrella kihlattunsa kanssa. 
Oli pitkästä aikaa hauska nähdä heppua ja hänen mukavaa puolisoaan. Jännä kuinka joidenkin kanssa ajalla ei ole merkitystä. Tarkoitan, että Mikkoa en ollut nähny reiluun vuoteen, mutta jutustelu oli silti aivan yhtä luonnollista kuin silloin kun näimme päivittäin.

Lähdin seitsemän aikaan kurvailemaan kohden Lahtea. Oli pimeää ja tietysti aiheeseen sopivasti kaivoin laulu- ja soitinyhtye Viikatteen levyn soittimeen. 

"Niin tie on musta, vaan mustempi ois mieli kulkijalla

jos kuu ei paistaisi hopeaansa, tummuvan taivaan alla"

Ai että, nyt oltiin taas totuuksien äärellä. Hiacemiehen unelmaa, Helismaa heviä, kuutamo ja maantie. Mutta yhtälöön tuli nopeasti ikävä muuttuja. Nimittäin minun suvikumein varustettu kaistaviivojen paras kaveri, eli uljas ratsuni Hiace, joutuisi kanssani kohtaamaan luonnon voimien koston, uhmastani hänen mahtejaan kohtaan. Näin suomeksi sanottuna, edessä oli perkeleenmoinen lumisade ja alla kesärenkaat. Kun sitä lunta alkoi satamaan, sitä sitten kanssa tuli, ja paljon. Jopa kaltaiseni rattivirtuoosi joutui hieman vetristelemään olkapäitä yllättävien kulkusuuntaan liityvien erimielisyyksien johdosta. Hiace pyrki toisinaan varsin ennalta arvaamattomiin luisuihin, mutta sain tilanteet hallintaan toisensa jälkeen. Pysähtyminen osoittautui myös melko haastavaksi, joten hiljensin pahimmissa paikoissa matka vauhtia huomattavasti. Pääsin vihdoin kotia, mutta huomenna täytyy katsoa, että vaihdanko suosiolla talvirenkaat tuossa parkkipaikalla vai yritänkö päästä hallin lämpöön suorittamaan toimea. 

Ei Hiacea myydä pitovaikeuksien vuoksi

Voimakasta ylidramatisointia tietysti edellä käyty, mutta olisi siinä toki voinut huonostikkin käydä. Oli matkalla joku Mersu heittäytynyt hankeen, enkä yhtään ihmetellyt miksi. Mutta siis, kurssi oli aivan ikimuistoinen, enemmän kuin osasin kuvitella. Lietsoin täällä koko viikon ehkä hieman tahattomasti sellaista Putte Possu syndroomaa, eli kateuden aiheuttamista niille jotka eivät olleet mukana. Kuten aina, kaikki hyvä loppuu aikanaan ja muita latteuksia. Päätetään tämä huikea viikko, miltei yhtä paljon lämpöisiä muistoja herättäviin Viikate säveliin. Ja kuten aikaisemminkin, video on jälleen laatukamaa. 

Murikka day 4

Nyt vasta tajuan otsikoinnin olleen varsin virheellinen koko viikon, mutta olkoon. Eli, jälleen aloitetaan eilisellä. 
Kuljetan tarjotinta maittavan päivällisen jälkeen kohden tarjoiluvaunua ja karmini kimpussa aikaisemmin päivällä ollut huoltomies huikkaa pöydästään.
- Nyt on karmit suorana, tosin ovi on sitten todella napakka. 
Kiitän vaivan näöstä ja asetan tarjottimen vaunuihin. Poistuessani huoltomies nyökkää katseidemme vaihtuessa ja nyökkää tietysti takaisin. Armeijan käynyt mies selvästi. Käyn ulkona hieman kävelyllä ja käyn katsastamassa kuinka uljas kulkimeni pärjäilee raikkaassa pakkas illassa. Hyvin pärjää, vaikka hieman nosteleekin kylmissään tassujaan. No viikonloppuna saat sitten talvijalkineet, totean mielessäni. Astelen miltei hiihtoa muistuttavan pitkin askelin kohden huonettani. Saavun ovelleni ja tässä vaiheessa en ole lainkaan tietoinen millainen vastustaja minulla onkaan edessä. Asetan avaimen lukkoon ja nykäisen kahvasta. Ei tapahdu mitään. No jo nyt on perkule! Nyin ja väännän, mutta kirottu ovi ei aukene. Saakelin huoltomies varmaan naurelee partaansa jossain nurkan takana. 

Sitten koetan miehille epätyypillisesti käänteistä järjestystä. Normaalistihan sanotaan, että kun äly loppuun, niin lisätään voimaa. Minun hintelä varteni on jo miltei voiman käytön osalta maksimissaan, joten koetan järkeillä. Kokeilenkin työntää ovea avaimen väännön yhteydessä ja sehän toimi. 

 Kuuntelen aamulypsyn parhaat palat ja käyn pientä viestin vaihtoa siskoni kanssa. Lueskelen uutisia kännykällä ja kuuntelen musiikkia. Yhtäkkiä kello on jo puoli kymmenen ja on aika suunnata Mutteriin baariin. Tällä kertaa meitä oli edellis iltaa huomattavasti enemmän koolla. Turinointi oli taasen mielenkiintoista ja humoristista. Ja löysimpä hieman yllättäen joukosta jonkunlaisen hengenheimolaisen. Nimittäin mukava ja pirteä rouva pohjoisesta ilmoittautui Kotiteollisuuden kuuntelijaksi. Olipa vaikea hallita innostusta, enkä siihen täysin kyennytkään. Mutta hetki aiheesta keskusteltiin ja olimme molemmat liikuttavan yhtä mieltä siitä, että Jouni on nero.

Valomerkin jälkeen suuntasimme omiin huoneisiimme. Käppäilin huonenaapurin, kunnioitusta herättävän kokoisen laivanrakentaja kaimani seurassa kauimpina sijaitseville huoneillemme. Mies toivotti möreällä ääneellä hyvät yöt ja itse piipitin samat sanat. Ennen nukkumaan menoa minulla oli vielä ovi challenge part kaksi edessä. Muutaman oluen jälkeen en enää hallinnutkaan käytöstäni edellis kerran tavoin. Pitkän pystypainin jälkeen olin aivan hilkulla, että olisin mennyt pyytämään riskiä naapurin setää avuksi. En kehdannut. Aikani nyittyäni ovi vihdoin antautui ja pääsin sisälle. 

Tänään kävimme läpi tekstiemme luonnoksia. Luin huoneessa nopeasti omani ennen aamiaista. Aivan kaameaa soopaa, mutta olisi ollut myöhäistä enää aloittaa uutta. Todella mielenkiintoisista tarinoista ja mielipiteistä koostunut päivä kului jälleen hämmentävän nopeasti. Omaa tuomiota sain odottaa joukon viimeisenä. Sain siitä paljon palautetta, joka oli suurelta osin ihan positiivista ja koin voimakasta onnistumisen riemua. Ainakin muutama lukija oli muodostanut mielessään tarinasta juuri sellaisen kuvan kuin olin tarkoittanut. En ollut enää aivan niin pettynyt tekstiin kuin aamulla, mutta en ollut tyytyväinenkään. 

Jatkoimme tekstien viimeistelyä loppu päivän ja seuraavaksi onkin jälleen päivällisen vuoro. Alunperin minun oli tarkoitus käydä vierailulla vanhan ystäväni Mikon luona. Mutta mies on iltaan asti reissu hommissa ja itse ajattelin käyttää vielä muutaman tunnin tekstini viimeistelyyn. Ja tietysti tämä piti nopeasti raapustaa. Onneksi tämä on helppoa, todella luonnollista eikä vie aikaa kuten tuon novellin hinkkaaminen. Sana järjestyksiä ja muotoja tulee miettiä kiusallisen paljon. Kai pitäisi täälläkin, mutta vanha ei vain jaksa. Ei nyt varsinaisesti liity mihinkään, soinut vain tämän päivän päässä tämä ralli.

Murikka Day 3

Otetaan taas alkuun hieman eilistä.  
Minut kutsuttiin ennen päivällistä läiskimään hieman sählyä. Täällä on monia eri kursseja samaan aikaan, joten pelasimme työturvallisuustietoiset vs kirjailijat hegemonia ottelun. En ollut varautunut millään liikuntavarusteilla reissuun, mutta tiedostin valtaisat taitoni mailan käsittelijänä kompensoivan enemmän kuin hyvin välinepuutokseni. Sukkasilleni annoin toki huomattavasti tasoitusta liikkeelle lähdöissä ja pysähdyksissä. Oli pitkästä aikaa hauskaa lätkiä reikäpalloa aivan vailla ideaa, eipä ollut paljoa roolituksia mietittävänä saati liiallisen karvaus aktiivisuuden mahdollisia seurauksia. Muut hikoilivat puolen tunnin pelin jälkeen valtoimenaan, kun itse olin edelleen huppari päällä. No oltiin ehkä hieman eri taustoilla liikkeellä, mutta ihan hauskaa oli. Katkera yhden maalin tappio niskassamme suuntasin joukkue tovereiden kanssa syömään.

Illalla poikkesin parille oluelle minulle varsin pahamaineiseksi mainostetussa Mutteri yökerhossa. Ilmainen jukeboksi ja aivan mykistävä 70-lukulainen sisustus loivat hienon tunnelman. Muutaman kurssilaisen kanssa turisimme miltei puolille öin. On se vaan hauska miten helposti täysin toisilleen tuntemattomat, eri puolilta Suomea tulleet ja hyvin eri ikäiset ihmiset saivat miltei päättymättömiä keskusteluja aikaiseksi. Eikä se johdu alkoholista, vaan täällä olevien ihmisten hieman suomalaisille poikkeuksellista sosiaalisuudesta. Itsekkään kun en aivan tuppisuu ole, niin on mielenkiintoista kuunnella ja osallistua keskusteluun, jossa kaikille annetaan oma aika ja tila. 

Aamulla olikin sitten järkyttävä darra. Heräsin siinä kuudelta ja kakka tuli viideltä. No ei nyt ihan noin mennyt oikeasti. Eli siis todellisuudessa kello soitti kuudelta, koska ajattelin kuuntelevani aamulypsyä kahdeksaan saakka. Mutta heitin heti tunnin lisää uni aikaa ja nukahdin uudelleen kuin katkaisijasta painettuna. Kun sitten viimein heräilin, suoritin pikaisen hammaspyykin ja suuntasin aamiaiselle. Sieltä luokkaan, jossa olikin miltei kaikki jo paikalla. Kävimme aamusta läpi erilaisia tekstityyppejä. Novellia, pakinaa ja laulujen lyriikoita. Ilokseni siellä oli tuttujakin esimerkkejä. Tuomari Nurmion punainen planeetta ja Helismaan varjojen yö. Kuuntelimme myös molemmat kappaleet, jolloin teksti aukee eri tavalla kuin vain luettuna. Tämähän on minulle, vanhalla lyriikka maisterille tuttua puuhaa. Varjojen yön tulkitsi muuten tämän harjoituksen yhteydessä Agents ja Topi Sorsakoski. Tosin nauhoitettuna äänitteenä menneiltä ajoilta, Topi kun ei harmikseni enää livenä laulele.

Sitten aloitimme sen päätekstin teon. Omassa tahdissa ja omilla ideoilla. Aihe ja tyyli on vapaita. Pää löi aivan tyhjää ensimmäisen tunnin. En saanut mitää aikaiseksi. Pieni häly ympärillä katkaisi aina pieneen laukkaan intoutuneen mielikuvituksen juoksun. Lounaan jälkeen menin huoneeseeni ja päätin etten sieltä poistu ennen selvää ideaa tekstistä. Monia kohtuullisia ideoita tuli, mutta ei mitään kuningas ideaa. Sitten lennokkaan pohdinnan keskeytti koputus oveen. Huoltomies tuli korjailemaan nyt sitä revennyttä karmia. Miksi juuri nyt? Ole siinä nyt sitten syvällinen ja luova kun haalirihahmo narisuttaa vieressä ovenkarmia sorkkaraudalla. Poistuin paikalta ja tulin luokkaan, josta iloinen näppäimistön naputus kuului käytävälle asti. Ja minulla löi edelleen tyhjää. 

Kirjoitin sitten itselleni otsikoksi Viikatteen kappaleesta tekstin pätkän. "Tietä riittää yhtä paljon tästä suuntiin molempiin" Olen pitkään toistellut mielessäni tuota nerokasta lausetta ja sitten aloitin kirjoittamaan kuinka kaksi miestä ajaa autolla. Aivan diipadaapaa, mutta sitten sinne löytyi vahingossa jotain merkityksellisiä lauseita. Sellaisia joita olemme lukeneet ja opetelleet tällä viikolla. Siis ihan täyttä kuraa se tulee olemaan valmiinakin ja se vähän harmittaa. Olisi ollut hyvä paikka luoda jokin kuolematon juttu. Kävin mielessä paljon Motocross ja musiikki juttuja, mutta kaikki ne vaikutti päässäni joltain Pasi 14v. tuotoksilta. Joten ne sitten jäi ja päädyin tuohon novelliin.  

Tekstit piti tänään tulostaa puoli viideltä, vaikka ne on kaikilla kesken. Sitten opettaja laittoi tekstin kahdeksi nivaskaksi ja jakoi ne kahteen ryhmään. Toinen ryhmä lukee illan aikana toisen nivaskan ja toinen sitten yllättäen sen toisen nivaskan. Huomenna sitten käydään tekstejä läpi. Rakentavassa hengessä ja pohditaan yhdessä miten niistä saisi parempia. 

Tänään puhuimme kahvitauolla seinäkiipeilystä, jota olisi ollut mahdollista kokeilla viideltä. Itse jäin tänne luokkaan naputtelemaan terapia mielessä tämän loppuun. Nyt lähden päivälliselle ja illalla taas Mutteriin. Niin ja se teksti ei enää liity mitenkään siihen Viikatteen kappaleen lauseeseen, mutta ei sen väliä. Saa nähdä mihin se lopulta muotoutuu, ei sillä kuitenkaan mitään palkintoja pokkailla. 

Murikka Day 2

Alkuun vielä eiliseen, ns. ovigate. Eli palasin päivällisen jälkeen huoneelleni. Ihmettelin jo edellis kerralla ovea avatessani jotenkin oudon vaikeasti aukeavaa saranoitua irto seinää. Nyt sitten en meinannut päästä sisälle ensinkään. Vaikka sähölukko naksahti auki, ovi ei siltikään lähestynyt hennolla vedolla. No tässä kohtaa tietysti valjastin miltei kaikki käytettävissä olevat voimavarantoni moisen kapinoitsijan ruotuun palauttamiseen. Ja tokihan ovi siinä tempaisussa aukesi, samalla vain huomasin kuinka koko karmi kurkotti kohden käytävää. No sillälailla! Tutkin hieman tilannetta ja huomasin ettei repeämä ollut allekirjoittaneen aikaan saava. Vaan jokin aikaisempi asukki on sitä kohdellut kaltoin. Karmissa oleva lukon vastakappale on revennyt miltei kokonaan irti ja pyrkii aukaistessa roikkumaan oven mukana. Yöllä kun joku hahmo kulki käytävällä, näin kuinka käytävän valo kajasti oven ja revenneen karmin välistä pimeään huoneeseeni. Herkempi olisi voinut kutsua yötä karmivaksi, mutta itse en mennyt aiheesta lukkoon, vaan nukuin aivan normaalisti. Aamulla ilmoitin aiheesta infoon ja ongelmaa luvattiin katsoa heti miten. Päivällä sille ei oltu vielä ehditty tehdä mitään, mutta keksin keinon päästä sisälle aiheuttamatta lisä tuhoja. Olenhan näet melko ovela..

Paljon taas tänään kirjoiteltiin ja tutkittiin erilaisia näkökulmia tekstin tuottoon. Tämän vuoksihan minä tänne tulin. En voi sanoa olleeni aikasemminkaan taidokas kirjainten peräkkäin asettelussa, mutta täällä olen huomannut kuinka suppeat taitoni näppäimistön kiusaamisessa ovat. Kehityshän loppuu tyytyväisyyteen ja täällä huomaan, että ei minulla olisi ollutkaan aihetta tyytyväisyyteen. 

 Tuossa alla yksi tehtävä, joka tänään tuli raapustettua. Eli tehtävä oli kirjoittaa huoneesta, jota tulisi kuvailla niin, että lukija kokisi olevansa huoneessa itse. Kielikuvia tulisi käyttää tietysti paljon, no se onkin täysin uusi laji minulle.. 
Täällä on todella taitavaa porukkaa ja erittäin moni puolisia näkemyksiä aiheesta. Itse koen olevani täällä aivan turisti. Siis omat tekstini ovat lähes poikkeuksetta kaikkein lyhyimpiä. Joka kertoo joko journalismi opiskeluiden opettamasta tiivistämisen taidon kehittymisestä tai muiden paremmasta heittäytymis taidosta. Mutta opettaja on painottanut koko ajan kaikille, että täällä ei pidä vertailla muihin. Kaikki on niin eri lähtökohdista tulleita ja eri tavoitteilla. Mutta siis, tälläistä tällä kertaa:

Huone

"Uutuuttaan kiiltävä avain painuu lukkoon ja läpäisee vaivatta haittojen muodostaman vartijarivistön, joka käskyttää lukonkielen irtautumaan vastakappaleestaan. Kevyt nykäisy ja ovi aukeaa vaivatta, tuoreen rasvan vielä helliessä sen saranoita. Ei kuulu narinaa, vain ontto kolahdus oven sulkeutuessa takanani. Pimeys väistyy yhdellä katkaisimen painalluksella ja paljastaa kaikki keskeneräiset hankkeeni. Tästä piti tulla paikka jossa unelmat pannaan käytäntöön, mutta siitä on muodostunut hautausmaa jonne unelmat tulevat kuolemaan. Hautausmaa, jonne yhä harvemmin saavun haaveitani tapaamaan. Hyvään alkuun päässyt moottoripyörä projekti ei enää edes tervehdi, vaan on piiloutunut häpeissään pressun alle. Ennen niin puhtoinen ja sotilaallisen särmässä järjestyksessä ollut työkalupakkini on levittäytynyt pitkin pölyisiä pöytiä. Miltei kuulen kuinka räikkäavain huutaa turhaan hylsyjään, kuin kadonneita lapsiaan. Reilun kahden metrin korkeuteen ulottuva parvi, katselee minua välinpitämättömän näköisenä omasta ylhäisyydestään. Parven päällä uudet, hiljattain pakkausmuovien kahleista vapautuneet kaapit tyhjine hyllyineen tuhahtelevat mielenosoituksellisesti, samalla kun lukuisat varaosalaatikot huokailevat syleissään olevien tavaroiden painosta. Vaatteiden peittämän sohvan vieressä jääkaappi mulkoilee ovi levällään toisinaan minua ja toisinaan lattialla tomun seassa yskiviä virvoitusjuomalaatikoita.

Täällä on kaikki mistä haaveilin, kaikki mahdollisuudet ja edellytykset. Mutta jokin on vaimentanut intoni ja motivaationi. Tänne olisi tarkoitus tulla rentoutumaan, saamaan ajatukset pois arjesta, tulla luomaan jotain uutta ja persoonallista. Mutta aina kun tänne saavun, niin havaitsen kuinka niskani jäykistyvät vain entisestään ja aistin kuinka päänsärky hiljalleen marssii kohti ohimoitani. Tunnen kuinka se takoo askel askeleelta päätäni, piilottaen kaiken luovuuden tuuhean tukkani varjoihin.

Olen siis kesällä vuokraamassani noin 40 neliön suuruisessa kimppatallissa, joka on valmistunut alkukesästä. Siellä se minua odottaa nosto-ovineen ja kaikkine mahdollisuuksineen rakennella miltei mitä vain. Itselläni suurin projekti on vanha Honda moottoripyörä, jonka purin aivan muttereihin toissa talvena. Kesällä saimme sen jo ajokuntoon, mutta viimeistely on täysin kesken. Koska jostain minulle vielä epäselvästä syystä en tunne oloani kotoisaksi tallissa, vaikkakin siellä on kaikki edellytykset ja valmiudet kaikkeen mitä tarvitsen. Aina vain pohdin jatkuvia kuluja joita harrastukseni paikoillaankin seisoessa aiheuttaa. Enkä saa siitä mitään, ennen kuin saan innostukseni aiheeseen takaisin. Joten tästä on muodostunut jonkinlainen noidankehä, mutta enköhän minä siitä kehästä vielä irtaudu. Viimeistään kun kevät tuo jälleen ensimmäiset motoristit kaduille muistuttamaan minua siitä, mikä siellä pressun alla laiminlyötynä mököttää."

Opettaja antoi mahdollisuuden, että hän lukisi tekstin, jos joku niin haluaa tai kokee oman tekstin lukemisen kiusalliseksi. Ajattelin, että voisi olla mielenkiintoisa kuulla jonkun muun lukemana oma aivopieru. En pidä itse ääneen lukemisesta ryhmän edessä, mutta aika ahdistavaa oli myös kuunnella omaa tekstiä jonkun muun lukemana. Aivan eri tavalla moni lause muodosti mielikuvan, kuin silloin jos olisin lukenut sen totutusti itse tietokoneen ruudulta. Hetken hiljaisuuden jälkeen tuijottelin kattoon naama punaisena, kunnos joku sanoi, että mitä tälläinen ihminen tekee täällä, kun hän kirjoittaa jo valmiiksi noin mahtavasti. Sitten melko pitkän ja hämmentävän positiivis painoitteisen keskustelun jälkeen sanoin itsekkin jotain tuotoksestani. Jolloin miltei kaikki luokassa istujat olivat täysin yllättyneitä, että teksti oli minun kirjoittama. Pääsin siis yllättämään ja harvinaisesti itselleni, tällä kertaa positiivisesti.

Huomenna ja torstaina kirjoittelemme kurssin pää juttua. Se voi olla pakina, novelli, runo tai ihan mitä itse haluaa. Se juttu sitten julkaistaan Murikan lehdessä. Osa alotti tekstiä jo tänään, mutta minä poika se täällä raapustelen tänne raporttia. Osin myös siksi, että en ole vielä keksinyt aihetta josta kirjoitan. Muutama idea on, mutta kahtotaan. Yksi idea voisi liittyä elävään musiikkiin tai seikkoihin joilla aloitteleva bändi pääsisi maailman maineeseen. Se bändikin olisi kyllä jo mielessä. Mutta kuten sanottu, kahtotaan.

 Eli tuossa se mahdollinen aihe, Band Of Vipers, akustisesti livenä.