Episode 2: Keisarin tupet

Kuusi keikkuu peilin varressa ja numerot suurenevat matkamittarissa. Olemme siis asian ytimessä. Onko ruoho vihreämpää napapiirin toisella puolen? Siihen ja moneen muuhun kysymykseen tulemme vastaamaan samalla antaumuksella kuin Suosikin dear Eki aikanaan.

Kaarramme Jämsän liikenneympyrästä kohden Jyväskylää tutulla tyylikkyydellä johon vain Hiacemiehet kykenevät. Kuulen oudon parkaisun. Se tulee stereona. Matkamiesten vatsat kinuavat täytettä samaan aikaa, joten on aika pysähtyä murkinoimaan. Toni vetää suitset tiukalle Muuramen Shellin kohdalla. Maittavat broilerit lentävät tuulensuojaan nopeasti ja matka jatkuu. Nyt on tohtorin vuoro olla kartturina ja minä hyppään puikkoihin. Selkääni hyväilee ergonominen taideteos, Hiacen kuljettajanistuin. Tuo turvallisuuden tuttu syli johon olen istahtanut lukemattomia kertoja. Ei muuta kuin ylivaihde silmään ja maantielle.

Seuraava pysähdys on Pihtipudas. Siellä asustelee hyvä tuttavamme, Keisari. Keisari on keittänyt matkamiehille kahveet ja itseäni kiinnostaa kovasti nähdä hänen KTM:n tämän kauden värit. Hienoilta näyttivät, kuva tietenkin unohtui ottaa. Saamme myös kuljetustehtävän. Nimittäin Keisari antaa matkaamme crossipyörän tuppia kaksi paria. Ne tulisi toimittaa varmasti perille Haapajärvelle. Ja Keisarikin tietää, että tämän varmemmaksi ja nopeammaksi ei kuljetus voisi enää lain puitteissa mennä. Hän toivottaa turvallista matkaa ja vedämme sotilaallisesti lippaa lähtiessämme.

Matkalla Haapajärvelle huomioimme tien varressa sarvekkaita eläimiä ja nopean googletuksen jälkeen huomaamme että ne eivät ole lehmiä.

Hirviä perkele! Emme kuitenkaan jouda jäädä juttusille, koska meillä on hirveä kiire. Toimitamme tupet Haapajärven komeimmalle motocross-kuskille Nikolle ja jatkamme matkaa. Toni katselee jakson loistavaa Ruotsalaista tv-sarjaa, Siltaa. Minä kuuntelen Herra Ylppöä ja Ihmisiä. Pysähdymme Pulkkilassa kakalle.

Pysäköinti Pulkkilan aakkosaseman pihassa on kuin Ace Venturasta, Like a glove! Teemme tarpeemme ja tie kutsuu jälleen Hiacemiehiä. Toni hyppää kuskin paikalle ja minä aloitan läppärin naputtelun. Olemme nyt Oulussa ja meille on kuulema jokin ohjelma numero varattuna joka liittyy ruokaan. Maineemme on siis kiirinyt tänne asti. Huomenna tarinaa jatkuu, eri aika, eri paikka.

Hiaceveljet matkalla kohden auringonlaskua episode 1

Tie alkaa siitä mistä pitikin,
missä yö pois vahtivuoron luovuttaa.
Pimeys poistuu, miks en minäkin,
vain kotiovi tänne jäisi kaipaamaan.

Viikatteen sanojen innoittamana lähdimme yhdessä Hiaceveljeni Tonin kanssa kohden pohjoista. Idea Norjaan lähdöstä syntyi hetken mielijohteesta ja olutlasi kourassa. Kuten kaikki parhaat ideat yleensä. Nyt olemme siis yhdessä tukahduttamassa kaistaviivojen kaipuutamme. Sitä onkin vaikea ellei jopa mahdotonta Hiacemiehiltä kokonaan tukahduttaa. On kontti täynnä tavaraa, läppäri ja repullinen levyjä. Joten eiköhän tästä hyvä tule. Ensimmäinen valokuvakin tuli otettua. Vääksyssä, ja se onkin varmaan ainoa kuva mikä ei tässä reissussa ole tärähtänyt. Sen nimittäin otti poliisin nopeudenvalvontakamera.

Tätä olisi tarkoitus päivitellä matkan varrelta. Saadaan tästä tälläinen somelainen kokemus. Eli sosiaalisenmedian avustama interaktiivinen elämys. Tai todellisuudessa tämä taitaa olla vain äitiä varten, että näkee missä pojat matkaa. Oulussa olisi tarkoitus yöpyä Tonin ystävän luona. Siihen ne varsinaiset suunnitelmat sitten loppuu. Joten pysykää kanavalla.

Onnetar hukassa

Minulla oli eilen onnekas olo. Siispä suuntasimme ystäväni kanssa Lahden Jokimaalle, raveihin. Se on mukavaa ajan vietettä jossa toisinaan voittaa rahaa. Seuraavaksi hieman taustaa kuinka ajauduin kavioveikkaajien joukkoon.

Tuo hepparallien ympärillä pyörivä uhkapelaaminen on alkanut kiinnostaa minua vasta tänä kesänä. Oikeastaan kaikki alkoi viime talvena. Olimme ystävieni kanssa seurailleet pitkään kantakuppilassamme, kuinka sekalainen hahmolauma toljottaa karvaooppeleiden kiihtydyskilpailuja tv-ruudulta. Alahuuli vapisten ja ravi kuponki hiestä kosteana vajotaan penkkiin, kun oma suosikki heittää laukalle heti ensi kaarteessa. Sitten hahmo hakee oluen, mutta ei lannistu. Hän tietää kuten Mambakin, että vielä on lähtöjä jäljellä. Ja sama toistuu jälleen seuraavassa lähdössä.
Yksi hahmoista ei pidä meteliä. Hän tuijottaa ilmeettömänä ruutua ja on erittäin salaperäinen. Joka lähdön päätteksi Mysteerimies jatkaa läppärinsä naputtelua ja alkaa tehdä uusia vetoja. Kukaan ei ole tietoinen onko Mysteerimies voittanut vai hävinnyt. Kun Mysteerimies kokee että aika on kypsä, niin hän poistuu sillä samalla sekunnilla kun läppärin kansi pamahtaa kiinni. Hän ei katso taakseen vaan katoaa öiseen kaupunkiin viitta heiluen, kuin varjo konsanaan.

Kerran tuota hahmojen näytelmää seuratessamme ystäväni sai hyvän idean. Pitäisikö kokeilla itsekkin? Minähän olin heti mukana kuin peräpukama, ja kohta olimmekin jo täyttelemässä kuponkeja. Ravilähetys tuli Ruotsista ja valkkailimme lapuille hevoset niiden hauskojen nimien perusteella. Omat lappuni eivät rahaa tuoneet, mutta innostuin hieman lajista. Kaverilla meni hieman paremmin. Hän sijoitti kokonaiset kaksi euroa ja kun hevoset olivat ravanneet maaliin, ystäväni riensi tiskille kyselemään mahdollisten voittojen perään. Ja niitä tulikin ihan kivasti. Kerroin oli reilut 250 ja näin ollen voitto summaksi kahden euron panoksella tuli reippaat 500 euroa. Kipinä lajiin oli syttynyt.

Kesällä sitten innostuimme menemään oikein paikan päälle, legendaariselle Jokimaan raviradalle. Ei aluksi oikein tuoneet hepat rahaa, mutta onneni kääntyi yllättäen. Olin menossa maksamaan pelikuponkiani ja törmäsin tutun näköiseen neitoon. Menin tietysti reippaana poikana juttusille. Juttelimme kuin vanhat tutut hetken aikaan kunnes kysyin hieman nolona, että mistä me oikein toisemme tunsimme? No ilmeni että yhteinen historiamme oli melko lyhyt. Olimme näet tavanneet edellisenä iltana ravintolassa ja jutelleet hetken. Ihmettelin oikein ääneen kuinka en tunnistanut häntä vaikka olin edellisenä iltana ollut ihan selvinpäin liikenteessä. Ei hän siitä tainnut loukkaantua vai taisiko sittenkin? Hän nimittäin kertoi käyvänsä paljon Jokimaalla raveissa, koska hänellä oli jotain tekemistä hevosten kanssa joita ravasi silloisissa kisoissa. Pienen keskustelumme jälkeen käppäilin kaverieni luo ja seuraavassa lähdössä voitin ensi kertaa raveissa, huikeat 85 euroa.

Olemme nyt muutaman kerran sen jälkeen käyneet raveissa, enkä olen onnea tuottaneeseen neitoon Jokimaalla törmännyt. Eikä ole tarvinut paljoa kävellä voittoja lunastamaan. Tänään sentään voitin pitkästä aikaa, mutta melko vähän. Nimittäin pelasin illan aikana kaiken kaikkiaan 15 eurolla ja viimeisestä lähdöstä voitin 16 euroa ja 20 senttiä. Joten kai onnettareni sitten taisi minulle loukkaantua kun en häntä tunnistanut. Se näyttää osoittautuneen kalliiksi erheeksi, jos tuurini tällaisenä jatkuu.

Loppuun klassikko pätkä raveihin liittyen.

Kaarle Viikatteen haastattelu

Kuuntelin tänään pariin otteeseen tiistaina radiosta ulos tulleen haastattelun Viikate-yhtyeen keulakuvasta, Kaarle Viikatteesta. Minä kyllä kuuntelisin Kaarlen turinointia vaikka viikon putkeen. En ainoastaan siksi, että minulle henkilökohtaisesti yhtyeen musiikki on lähellä sydäntä ja korvia. Vaan miehen tapa artikuloida mielenkiintoisilla vertauksilla ja erittäin värikkäillä sana valinnoilla on vertaansa vailla. Olen hämmästynyt jos olen vähemmistöä, jotka tämän kaltaista neroutta ihailee.

Tuosta alta on mahdollista kuunnella haastattelu ja luoda oma mielipide miehen sanallisesta annista.

Yle Puheen Aamu: Kaarle Viikate

Tie miestä vie ja oudot ajatukset

Kiitäessäni rakkaalla autollani Lahden uraisia ja sateen liukastamia katuja, jouduin jälleen kohtaamaan yhden monista Hiacemiehen perivihollisista. Tällä kertaa eteeni ei asettunut katkeroitunut henkilöauton kuljettaja, vaan reippaan etenemisen pakolliset pysäyttäjät, liikennevalot. Jouduin siis polkemaan keskimmäistä pedaalia jonka avulla jarruneste työntyy jarrusatulassa, liikuttaen jarrupaloja lähemmäksi jarrulevyä. Näin metallien koskettaessa liikkuvan kappaleen, tässä tapauksessa 2,4 litraisella dieselmoottorilla ruuditetun kolmipaikkaisen ajomobiilini vauhti hiljenee oleellisesti. Jarrutus oli sen verran rauhallinen, että tuskin taka-akselistossa hillitsimien virkaa suorittavat rumpujarrut edes joutuivat töihin.

Liikennevalot tarjoavat usein pienen hetken tutkia ympäröivää maailmaa ja pohtia minne onkaan matkalla. Katselin suojatietä ylittävää neitoa ja hänen hyvin litteää puhelintaan. Ihmiset kulkevat nykyään joka paikkaan puhelimet kourassa eivätkä kiinnitä huomioita ympärilleen. Kuin ravihevoset laput silmillä. No ei siitä sen enempää. Neidillä oli mielestäni pieneen kokoon nähden melko suuret rillit. Ne kyllä sopivat hänelle vaikka aluksi hieman meinasin jäädä niitä tuijottamaan. Hän oli muutenkin pukeutunut hieman muusta massasta poikkeavasti. Yllä ei ollut merkkivaatteita vaan hieman eri tyylejä sekoitettuna. Reviteyt, melko tiukat farkut antoivat ymmärtää ratsastus taustasta. Silloin lamppu päässäni syttyi! Tai ehkä se oli tuossa kohtaa missä tajusin että yllä ei ollut merkkivaatteita. Farkkujen istuvuus tuskin oli syynä siihen, että yhtäkkiä mieleni teki päästä kirpputorille.

Valot vaihtuivat ja yllytin kulkimeni ripeästi tieosuudella vallitsevaan nopeuteen. Kurvasin paikallisen kirpputorin pihaan ja hilpaisin rappuset ylös. Pitkästä aikaa kirpputorilla. Eipä ole tullut aikoihin käytyä ja äkkiä muistin miksi. Ihmiset ovat miltei hysteerisiä tonkiessaan ventovieraiden ihmisten myyntiin tuomia tavaroita. Toiset myyvät tavaraa halvalla vain sillä ajatuksella, että niistä pääsee eroon. Jotta rahaa tulisi sen verran että pöytämaksun saisi katettua. Se on ilmeisesti ollut alkuperäinen idea kirpputorissa. Toinen koulukunta on sitten kaiken maailman rihkamakauppiaat ja hahmot joilla on tainnut mennä vieläkin eurot ja markat sekaisin. He pyytävät esimerkiksi rikkinäisistä lasten pikkuautoista 10 euroa. Tai käytetyistä akkuporakoneista 50 euroa. Samanlaisen laitteen saa uutena Prismasta 40 eurolla. Käppäilin rauhallisesti pöydät läpi, mutta en löytänyt mitään mielenkiintoista. Enpä varsinaisesti mitään etsinytkään. Ainoa minkä pistin merkille oli muiden asiakkaiden mulkoilu minua kohtaan. Näytänkö niin paljon myymälävarkaalta jotta joka liikettäni tarvitsee seurata? Ja onko niin alhaisia varkaita ketkä varastaa kirpputorilta? Olisi muuten kiva nähdä jotain tilastoja miten paljon kaupaksi käy esimerkiksi viisi muovikassillista vanhoja vhs-kasetteja. Kai niitäkin joku ostaa, tai niin on varmaan myyjä olettanut kun on kantanut niitä välilevyt soikeana pitkin toiseen kerrokseen vieviä rappusia.

Kirjallisuudesta Hiacen myyntiin

Tänään saapui postiin tilaamani kirjat. Eli Uusi kieliopas ja kaksi Kari Hotakaisen kirjaa. Selailin hieman kieliopasta ja pakko sanoa, että hyvin on tehty. Saattaa olla jopa niin, että ihan oikeasti opinkin siitä jotain. Mutta se tulee viemään aikaa, paljon aikaa.
Lueskelin jonkun matkaa Kari Hotakaisen kirjaa nimeltä Bronks. Kuulema oikea klassikko miehen tuotannossa. Odotukseni olivat melko korkealla, mutta ainakin näin alun perusteella vaikuttaa, ettei meikäläinen ole vielä älyllisesti sillä tasolla että moinen verbaalinen maalailu kolahtaisi. Liian vaikea lukuista yksinkertaiselle miehelle. Aion kyllä molemmat kirjat lukea kokonaan, jos en muusta syystä niin nuukuudesta johtuen. Ettei mennyt 14 euroa aivan hukkaan. Katsotaan sitten tarkempaa arviota Hotakaisen teksteistä.

Laitoin muutama viikko sitten rakkaan Hiaceni myyntiin. Myyntiin meni myös crossipyörä ja olenkin alkanut etsiä hieman halvempia harrastuksia. No on pyörän myynnissä oikeasti muut syyt kuin raha. Ei vaan jotenkaan ole enää tänä kesänä ajo maittanut ihan sillä tavalla kuin joskus aikaisemmin. Syitä on monia, Kukonkoivun ajokielto yksi suurimpia.
Mutta palataan luopumis suunnitelmiin jotka koskevat uljasta asfaltin nielijääni. Koska motocross loppuu niin en tarvitse enää Hiacen tarjoamaan kuljetuskapasiteettia. Olen alkanut kyllästyä jatkuviin puolituttujen muuttokeikkoihin ja muuhun rahtailuun.

Tänään sitten saapui herra hieromaan kauppoja Hiacesta. Kaveri ajeli pitkän lenkin ja siinä samalla kävin auton virheetöntä huoltohistoriaa läpi. Kerroin kuinka katsastus muutama viikko sitten oli yhtä helppoa kuin autopesussa käynti. Ajoin vain auton konttorille ja vuolaiden kehujen sekä tuoreen leiman kanssa poistuin paikalta. Jossain kohtaa koeajoa huomasin, että yritin keksimällä keksiä heikkouksia kulkimestani. Niitä ei tietenkään löytynyt, hei onhan se Hiace. Pitkän tutkiskelun jälkeen mies lupasi ottaa loppu viikosta yhteyttä mahdollisen omistajan vaihdoksen merkeissä.

Olen tässä viikon verran tutkinut nettiauto.com sivustolta seuraajaa Hiacelleni. Ei vaan tunnu mikään innostavan. Kaikenlaista autoa on jo ollut vuosien saatossa. Nopeaa, hidasta, matalaa ja korkeaa. Nopean laskutoimituksen mukaan olen omistanut 18 autoa. Olisinko vihdoin tullut  siihen ikään, että tärkeintä autolle on luotettavuus? Että pääsen varmasti paikkaan jonne olen matkalla ja vielä varmemmin takaisin lämpöiseen kotiini. Loin vielä viimeisen vilkaisun nettiauton tarjontaan ja tein ainoan oikean ratkaisun. Poistin Hiacen myynti-ilmoituksen. Aion siis jatkossakin matkata uljaalla ja hyvin huolletulla ratsullani kohden auringonlaskua. Ehkä kohtalokseni on määrätty olla Lahden pätevin muuttomies. Jos en muuta elämässä aikaiseksi saa, niin saavutus se on sekin.

Syy ja seuraus teksteihini

Aloitin aikanaan facebook kirjoitukset siitä syystä että luin jonkin verran netissä blogeja ja kolumneja. En edes silloin tajunnut niiden eroa. Jonkin verran lueskeltuani blogeja tajusin, että ne olivat pääosin unettavan tylsiä ja olin vakuuttunut että pystyisin itse paljon parempaan. Toki myöhemmin olen sitten ymmärtänyt blogin tarkoituksen ja osin hyväksynyt sen että ne saattavat olla melko tylsiä. Jos kirjoittajalle ei ole sattunut mitään mielenkiintoista. Se vaan ei ole täysin auennut vieläkään, että miksi kukaan tahtoo niitä lukea? On erittäin terapeuttista kirjoittaa asioita ihan arkisistakin jutuista, mutta miten ne kiinnostaa ketään lukijaa? Siksi päädyin hieman erilaiseen lähestymiskulmaan joka sitten ei taas aukea monelle muulle. En missään nimessä väitä, että tekstini olisivat yhtään kenenkään muun tekstejä parempia. Mutta siitä olen varma, että erilaisia ne ainakin on.

Olen paljon lukenut erilaisten bändien blogeja tai yleensä ne on jonkilaisessa päiväkirja muodossa. Luen niitä osin siksi että rockareille yleensä sattuu kaikenlaista minun arjesta poikkeavaa ja siksi että monet muusikot ovat lahjakkaita kirjoittajia. Yhtenä sanotaan Jouni Hynynen, joka rustaa Kotiteollisuus-yhtyeensä kotisivuille päiväkirjaa yhtyeen keikoista ja muista seikkailuista. Erittäin hyvää viihdettä vaikkakin usein melko lapsellista. En suosittele tosikoille, no kauhean moni tosikko tuskin tätäkään lukee joten ehkä edellinen huomautus oli turha.

Aluksi en välittänyt mitä facebook kirjoituksistani oltaisiin mieltä. Kaikki kuitenkin muuttui kun ihmiset rupesivat ”tykkäämään” teksteistäni. Ongelma oli myös se, että en nähnyt kuinka moni luki minkäkin tekstin. Teksti joka oli omasta mielestä hyvä, niin se ei välttämättä saanut kuin 15 peukkua ja joku mikä ei ollut mielestäni ihan parhaimmistoa saikin 40 peukkua. Eli joko en tiennyt mistä ihmiset tykkää tai sitten porukka luki niitä silloin tällöin eikä aina jaksaneet painaa peukkua. Vaikka hoin itselleni, että tein niitä itseni huvittamiseksi. Niin kyllä tykkäysten määrä jotenki vaikutti ja oli osasyynä miksi en kokenut fb:n olevan oikea foorumi teksteilleni.

Tämä Blogger on erittäin hyvä. Täällä ei voi kukaan tykätä eikä katselija määristä oikein pysty päättelemään mitään lukijoiden fiiliksistä tekstiä kohtaan. Toki jos luvut alkaa laskea jatkuvasti niin siitä sitten voi päätellä aika hyvin jatkaakko. Joten siihen asti voin rauhassa kylpeä omassa erinomaisuudessani.

Lehtipuhallin soi ja se soi ja se soi

Olen tässä muutaman päivän tutkinut erittäin läheltä lehtipuhaltimien toimintaa. Tänään jopa ihan ensimmäisenä toimena aamu tuimaan. Minua kiehtoo mielettömän paljon muutama seikka noissa ihmis nerouden yhdestä suurimmista taidon näytteistä. Ei ainostaan se että lehtipuhallin kykenee pienen polttomoottorin avulla muodostamaan jopa yli 80 metriä sekunnissa viuhuvan puhallusvoiman. Seikka johon minä olen kiinnittänyt erityistä huomioita on yli 100 desibelin ääni johon laite kykenee, suoraan tuuletusikkunani alla.

Kiitos vaan herätyksestä! Sinä oranssi housuinen, parrakas, tatuoitu ja huomattavan suurikokoinen mies ikkunani alla. Olin jo tulossa kertomaan mielipidettäni lehtipuhaltimen heikkouksista haravaan verrattuna. Mutta tajusin katsellessani ikkunasta miltei aseenkantolupaa vaativia käsivarsiasi, että sinähän teet vain työtäsi. Joten anna sen soida vaan, kuoma!

Jalkapallo: Lajeista jaloin

Vaikka täällä Suomessa jääkiekko kausi on pyörähtänyt käyntiin niin otetaan silti sananen jalkapalloa. Laji jonka hienoutta ei osata täällä alkoholin suurkuluttajien keskuudessa ymmärtää ennen kuin maajoukkueemme pääsee arvokisoihin. Tuskin silloinkaan. Kun Suomen maajoukkue pääsee jonain päivänä Euroopan-mestaruuskilpailuihin, niin silloin tiedetään muuallakin kuin Norjassa, että missä se Suomi sijaitsee. Täällä vain hehkutetaan joka vuotisia jääkiekkokauden päättäviä mm "arvo" kisoja. Peliä jota pelataan tosissaan noin kymmenessä maassa. Eikä mitään pois lätkältä, kyllä se on viihdyttävä peli jota itsekin seuraan tiiviisti. Kun Suomi pääsee EM-kisoihin jalkapallossa, niin väitän että se on kovempi juttu kuin MM-kulta jääkiekossa. Tähän voisi luetella perus tilastot pelaajamääristä kummassakin lajissa ja muuta tylsää jolla voi osoittaa lätkän olevan marginaalilaji jalkapalloon verrattuna. Sitä en kuitenkaan tee, koska eihän se tietenkään kenenkään nuuskahuulen mieltä muuta. Tällä pohjustuksella varmaan saan ystäviä kun menen ensi kerralla katsomaan ravintola ylämummoon Pelicansien peliä, kuten tein tänään. Kuten sanottua, jääkiekko on mukava peli mutta jalkapallo on The Laji ja sen fanikulttuuriin liittyen on julkaistu hieno dokumentti jota on syytä nostaa esille.

Katsoin eilen Lahtelaisista jalkapallofaneista kertovan dokumentin. Kuinka huligaaneiksi leimatut Fc Lahden kannattajat ovat miltei ainoita Suomalaisen jalkapallokulttuurin todellisia eteenpäin viejiä. Matkalla on ollut melkoisia ylilyöntejä joista muutama Fc Lahden kannattajaryhmään kuuluva jäsen kertoo rohkeasti omalla nimellään ja kasvoillaan. En mitenkään puolustele osittain melko ääliömäisiä touhuja mitä fanit ovat tehneet, mutta dokumentin katsottuani ymmärrän jollain tasolla heitä. Onhan siinä jotain hienoa oltava, että jos bussillinen aikuisia miehiä on valmis viikosta toiseen matkustamaan ympäri Suomea huutamaan oman joukkueensa tsemppaamiseksi. Tuli menestystä tai ei. Suurta osaa hölmöistä tempuista näyttelee tietysti alkoholi ja varmasti myös eri puolilta tuleva provosointi. Mielenkiintoinen yksittäinen episodi dokumentissä oli kun Fc Lahti varmisti liiganousunsa 2011 ja ratkaiseva peli oli päättymässä. Osa faneista kyseli asiallisesti lupaa päästä juhlimaan kentälle pelaajien kanssa pelin loputtua. Lupaa ei tullut. Fani ryhmä osallistuin kauden aikana mm. joukkueen brasilialaisvahvistus Rafaelin palkan maksuun ja olivat matkanneet jokaiseen vierasotteluunkin omin kustannuksin. Kentälle menon kieltämisen johdosta osalla keitti hieman yli ja loppu vihellyksen jälkeen aidan yli hyppiviä faneja vastassa ollut poliisijoukko saikin kertailla painin perusliikkeitä köykäisten fanien hävitessä painit selätyksillä. Ja taas tuli Fc Lahdelle sakkoja.

Olen tämän päivän pohtinut, että mikä saa normaalin työssä käyvän käyttäytymään valtion lakeja uhmaten pelkästään jonkin jalkapallo joukkueen takia? Sehän on vain peliä. Osalla faniryhmää se on yhteenkuuluvuuden tunne ja sen myötä tuleva toveruus joka muutaman oluen jälkeen riistäytyy toisinaan hallinnasta. Itse olen pelannut pitkään salibandyä kortteililiigassa ja sielläkin saa kokea yhteenkuuluvuuden tunnetta. Ja isona etuna on se, että siinä harrastaa liikuntaa samalla. Taidan katsoa dokumentin vielä toisen kerran jos vaikka sieltä jotain syvällisempää keksisin. Ja vaikka en keksikkään, niin dokumentti on mielestäni erittäin mielenkiintoinen. Eikä pelkästään siksi, että siellä sattuu vilahtamaan muutama tuttu naama. Se tarjoaa todella hienon näkökulman Suomalaisen jalkapalloilun raadollisuudesta mm. muutaman entisen Fc Lahden toimitusjohtajan kertomana.

Pudotan pohjan jalkapallo hehkutukseltani tässä lopussa. Itsehän en ole käynyt Lahden kisapuistossa montaakaan peliä jalkapalloa katsomassa viime vuosina. Joten minun mielipiteellä tuskin on merkitystä. Syy miksi en peleissä ole käynyt on ollut pelin taso, joka Suomessa on melko huonoa lipun hintaan nähden. Jos sarjassa on yksikin pelaaja joka pistään silmään taidoillaan, niin hänet myydään välittömästi jonnekkin tasokkaampaan Euroopan sarjaan istumaan vaihtopenkille. Mutta tajusin dokumenttia katsoessani, että vaikka peli on heikko tasoista niin elämyksiä se katsojilleen antaa siinä missä Fc Barcelonan ottelut. Joten 22.9 taidan hypätä junaan ja suunnata Kouvolaan katsomaan Mypan ja Fc Lahden välisen ottelun. Sitten nähdään kuuluuko "OI LAHTI ON!" huudot minunkin suustani vai jatkanko jalkapallon arvokisojen ja suurten ammattilaisliigojen seuraamista telkkarista tälläisenä herkkuperse jalkapallofanina.

Tuosta alta näkee kyseisen dokumentin:

Dokumenttiprojekti: Jalkapallomaa

Syksy tulee, oletko valmis?

Syksy on tunnetusti uuden alkua. Ainakin meillä synkkyydestä ammentavilla molli sävelen palvojilla. Tässä on Pasi painanut parran rintaan ja kääntänyt kasvot kohti tuulta. Ei auta jäädä paikoilleen makoilemaan. Ei myöskään jääty viikonloppuna kun Radio Rock risteily 11 starttasi Länsiterminaalista kohden Tallinnaa. Siellä esiintyi muutaman muun bändin ohessa myös kaihon lähettiläät Kouvolasta, eli Viikate-yhtye. Teille jotka ette yhtyettä tunne niin katsokaa huvikseen mitä kansa kuuntelee. Nimittäin Suomen virallisella albumlistalla Viikatteen viimeisin levy kiilasin kaiken maailman Isac Elliottien ja Erinien ohi suoraan ykköseksi. Ja samalla voittajien linjalle yhtye jatkoi myös laivalla. Keikka oli parhautta puhtaimmillaan ihan ensi soinnusta aina yhtyeen yhteis kumarrukseen saakka. Jos joku muuta väittää on yksinkertaisesti väärässä. Tuossa yksi veisu uudelta levyltä ja esittivät urhot myös kyseisen kappaleen keikallakin.

Suuressa osaa ystävä piiriäni elellään synkkiä aikoja. Nimittäin yhtiö joka minullekkin viisi ja puoli vuotta palkan maksoi on ajautunut konkurssiin. Noin 200 ihmistä joutuu keksimään muuta tekemistä arkipäiviksi kuin linjuriautojen rakentamisen. Jos jollain olisi hyvä bisenes idea niin nyt olisi tarjolla monta pätevää työntekijää Lahden seudulla.

Minä poika se ajattelin tehdä muutamia kirja tilauksia. Sain hyviä ohjeita kirjoista joilla saisin nämä toistuvat oikeinkirjoitus ongelmat kuriin. Aion ostaa myös ainakin yhden Kari Hotakaisen kirjan. En ole yhtään hänen kirjaa lukenut mutta muuten olen tykästynyt mieheen hänen tv-esiintymisten perusteella. Ja jos häntä kutsutaan kirjailija piireissä "velmuksi kielipeluriksi" niin uskon kyllä hänen kirjansa uppoavan meikäläiselle.

Syksy saa, minä en. Nimittäin ollaan kohta tulossa siihen taitteessa jolloin kesämekot liihottavat takaisin talviunille ja pipoja näkyy muidenkin kuin sekakäyttäjien päässä. Vedet kylmenevät jonka myötä satamien rannat täyttyvät veneistä ja veneet sekakäyttäjistä. Se on se ihmeellinen elämän kiertokulku kuten J-man on sen suunnitellut. Pimeys ottaa vallan valolta ja lenkkeilevä kansanosa yrittää kapinoida otsalampuin tuota mahtia vastaan, joka sulkee syliinsä tämän itsepäisen kansan. Mutta sitä syleilyä ei kestä kauaa. Talvi tulee ja yllättää jälleen autoilijat. Lumi valaisee päiviä mutta ei sekään mahda illan tullessa pimeydelle mitään. Ja ei siitä aikaakaan kun luvassa on vuoden synkin juhla.
Mutta ennen joulua ehtii tulla eteen vielä monta kirjoittamisen arvoista asiaa ja kirjoitan silti vaikka ei tulisikaan. Haaskaan siis jatkossakin teidän kaikkien kolmen lukijan aikaa.
Eli tule vaan syksy, Pasi on valmis!

Raha ratkaisee

Alkaa nyt hieman riittää tämä touhu.
Eli alku vuonna lopetin työt, koska olin täysin kypsynyt tavalliseen tehdastyöhön. Tahdoin haasteita ja tunsin kuinka aloin muutenkin menettää kiinnostukseni ylipäätänsä mihinkään. Työvoimatoimistossa kehoittivat opiskeluun ja minulle kerrottiin, että ammattiliitto maksaisi opiskeluni. Täytin kaikki aikuisopiskelijan ehdot joita oli mm. yli kahdeksan vuoden työkokemus. Hain Lahden kansanopistoon journalismi linjalle. Kun sain ilmoituksen kouluun pääsystä, riensin työvoimatoimistoon kertomaan asiasta. Sieltä kerrottiin, että tuen saanti ei olisikaan niin yksinkertasita kuin se olisi ollut esimerkiksi ammattikorkeakouluun mentäessä. Tästähän minä tietenkin riemastuin. Olisi ollut ihan kiva kun työvoimatoimiston heppu olisi kertonu tämän ennen kuin hain kouluun. Virkailija teki poikkeus päätöksen ja puolsi opiskelujani. Minun ei tarvitsisi kuin toimittaa lappuja kouluun pääsystä ja koulun aloittamisesta. Nämä toimitinkin heti.

Kävin ammattiliiton toimistolla ja siellä ei tiedetty mitään opinnoistani. Hetken keskustelun jälkeen selvisi, että ei liitto kouluani maksa. Se maksaisi kokonaiset yhdeksän euroa päivää kohden enemmän mitä normaalisti liitolta saisin. Minut ohjattii koulun toimistolta Kelaan, jos sieltä jotain tukea saisi.

Kelasta minulle kerrottiin, että koska minulla on omistus asunto ja tuloni ovat kuulema liian suuret, niin en saisi heiltä mitään tukea. Tuloni on siis liian suuret. En tykkää puhua julkisesti raha asisoistani, mutta mitä sillä on enää väliä. Saan siis 1500 euroa bruttona liitolta, josta käteen verojen jälkeen jää 1160 euroa. Siitä vähennetään laina, joka kuukautinen maltillinen lyhennys erä on 400 euroa. Yhtiövastike on 235 euro ja koulu maksaa kuukaudessa 340 euroa. Sitten perus puhelinlaskut, autonvakuutukset ja ruuat sun muut. Siitä voi laskea sitten, menoni ovat näköjään suhteettoman suuret tuloihin nähden.

Soitin ammattiliiton työttömyyskassaan ja kysyin jos ryhtyisin käymään viikonloppuisin töissä. Sehän onkin kannattavaa touhua. Jos tienaisin viikonlopun aikana vaikka 300 euroa niin siitä puolet, eli 150 euroa vähenee liiton maksamasta työttömyysmaksusta.

Kelasta minua kehoitettiin miettimään jos myisin asuntoni ja muuttaisin vuokralle, jotta saisin mahdollisesti asumistukea. Korostan vielä, saisin mahdollisesti asumistukea. Eli sekään ei olisi varmaa.

En millään tahtoisi jättää koulua kesken, koska vihdoin tunnen löytäneeni suunnan elämälleni. En vielä voi varmaksi sanoa onko se toimittajan ura, mutta koulu on kaivanut minusta kauan kadoksissa olleen löytämisen riemun. Kuinka innostun arkisista asioista ja maltan pysähtyä tutkimaan tavallisilta tuntuvia hetkiä. Jotka usein muuttuvat hetken pohdinnan jälkeen mielenkiintoisiksi ilmiöiksi. Olen saanut siis mielikuvitukseni takaisin.

Eli, jos jotain kiinnostaa 50 neliön kaksio Tonttilassa niin ottakaa yhteyttä.

VIIKATE- Kymijoen lautturit ensikuuntelu

Koulu päivästä ei kauheasti jäänyt kerrottavaa. Joten hyppään suoraan kello neljään. Olin suurten päätösten edessä. Lähtisinkö yksin Kouvolaan ja millä menisin? Kouvolassa olisi tarjolla suosikki yhtyeeni Viikatteen uusin levy ensikuuntelussa. Ja samalla olisi mahdollisuus nähdä uusi musiikkivideo. Yhtyeen videot ovat aina olleet erittäin tyylikkäitä ja sopivasti huumorilla sävytettyjä. Suosittelen tutustumaan niihin vaikka youtubessa. Paikalla olisi myös yhtyeen jäseniä sekä videon ohjannut Antti "Hyrde" Hyyrynen, joka on myös Stam1na yhtyeestä tuttu. Tein nopean päätöksen ja ampaisin suihkuun. Meitsi lähtee junalla Kouvolaan!

Suihkun raikkaana kaivelin vaatekaapistani tyylikästä ylle ja heitin suihketta kainaloon. Vilkaisu kelloon kertoi, että nyt tulee kiire. Kaahaan autollani rautatieasemalle kuin Räikkönen ikään ja minulla on viisi minuuttia aikaa ennen junan lähtöön. Kipaisen ostamaan lippua automaatista, mutta se on varattu. Odotan että hahmo edessäni saa lipun ostettua ja ryhdyn naputtelemaan konetta. Eihän se tahdo tunnistaa korttiani, mutta aikani kun hakkaan konetta ymmärrän sen toiminnan. Eli korttia ei kuulukkaan työntää heti sisään. Saan vihdoin lipun tulostettua ja aikaa junan lähtöön on kokonainen minuutti. Harpon raput ylös ilmavasti ja työnnyn läpi valtaisan ihmismassan. Pääsen junan luo ja tartun ovenkahvaan. Se ei aukene. Siirryn viereisen vaunun ovelle, eikä senkään ovi aukene. Samassa huomion, että joko asemalaituri tai juna liikkuu. Tajuan itse seisovani paikoillaan, eli se tarkoittaa että juna liikkuu. Tässä kohtaa kiroan äänekkäästi. Hetken mietin, että hyppäisin junan perään kiinni kuin Vesa-Matti Loiri ikään Pojat elokuvassa. Jalassani on kuitenkin melko uudet farkut, joten suuntaan lippuluukulle perimään rahojani takaisin. Se onnistuu vaivatta ja sitten tutkin mahdollisuuksiani ehtiä ajoissa Kouvolaan. Kello on tässä kohtaa 17:20 ja tapahtuma alkaa kello 18:00. Kännykkäni navigaattori väittää, että autolla matka kestää 55 minuuttia. Päätän ottaa haasteen vastaan ja käynnistän autoni.

Kello 18:00 parkkeeraan autoni Kouvolan keskustaan. Matkaa baariin jossa tapahtuma pidetään on vain muutama kymmenen metriä. Astuessani sisään baariin, kuulen kuinka ensi sävelet kajahtavat melko runsaslukuisen yleisön korville. Haen tiskiltä oluen ja istahdan nauttimaan. Kuten osasin odottaa, levy on hittiä hitin perään. Kuin musiikkia korville. Levy vie tunnelmia laidasta toiseen. Hetkittäin melko musta huumori paistaa sitä ymmärtävän korviin ja toisinaan melankoliset sanat saavat aikaan parrassa pientä vapinaa. Soitto kulkee kuin Yamaha soralla. Eli virheettömän kauniisti.
Kun levy on kuultu läpi, yhtyeen keula mies Kaarle lausuu muutaman sanan: "Seuraavaksi katsomme uuden musiikkivideon. Sen jälkeen katsomme sen toisen kerran jotta ne ketkä ovat vessassa videon aikana näkevät sen myös. Ja he ketkä näkevät videon voivat mennä vessaan kun toinen kerta alkaa. Sitten kuuntelemme levyn toistamiseen läpi, ihan vaan että harmi maksimoituu"

Kuuntelen levyn toistamiseen ja käyn tutkimassa yhtyeen fanituotteita. Ostan t-paidan ja pari pinssiä. Poistun baarista ja etsin paikallisen McDonaldsin. Ajelen kotiin syöden juustohampurilaisia ja kuunnellen Viikatteen vanhempaa tuotantoa. Perjantaina uusi levy saapuu kotiini postin tuomana ja se tulee soimaan tiuhaan. Joten turha odotella päivityksiä sen jälkeen moneen päivään. Loppuun onkin pakko vielä ihmetellä kävijä määriä blogi sivullani. Yli 400 kävijää reilun kahden viikon aikana! Käytetäänkö tätä jonain huonona esimerkkinä ala-asteen äidinkielen tunneilla vai mistä syy moiseen?

Koulun penkiltä pellolle

Hieno viikko tulossa ja se alkoi loistavasti. Tänään alkoi dokumentti kurssi ja meidän tulee pienissä ryhmissä tehdä oma dokumentti syksyn aikana. Saimme ystäväni kanssa loistavan idean dokkariin ja se vaatii kyllä hyviä puhemiehen lahjoja, jotta saisin muut ryhmäläiseni suostumaan sen tekoon.

In English please! Ei lähteny. Oli ensimmäinen englanninkielen tunti ja onneksi ei ole mikään tiukka pipoinen opettaja. Huomenna tehdään joku testi, että nähdään miten on kieli hallussa. Kyllähän minä kieliä puhun pikku hönössä ihan mielelläni ja kaikkia kieliä kuuntelen sujuvasti, ymmärrys onkin sitten eri juttu. Lontoota puhun selvinpäinkin auttavasti, mutta kirjoittaa en osaa varmaan edes nimeäni englanniksi.


 Iltapäivällä oli liikkeellä maansiirto Järviö. Kävimme hyvän ystäväni kanssa ajamassa sänkipellolla crossia. Savi sai kyytiä ja Yamaha pääsi kerrankin kirmaamaan villinä ja vapaana. Ja sehän kirmasi niin, että välillä jouduin jäähdyttelemään villi oriani kun meinasi käydä liian kuumana. Savi ja heinän korret tukkivat syyläriin aiheuttaen pientä kuumenemista. Ja ihan pienen pesu urakan! No kaikella huvilla on hintansa. Perjantaina mennään uudestaan ja tehdään radasta vielä pidempi. Täytyy muistaa kuskata pellon lainaajalle viski pullo kiitokseksi. Erittäin reilu mies on tuo pellon omistaja ja kävi hän itsekkin hieman kaverini pyörällä ajamassa pellollaan. Nyt kun olen hokannut miten noita kuvia laitellaan ni laitetaan nyt sitten tälläinen tuolta pellon reunasta.

Tiistaina aion lähteä Kouvolaan kuuntelemaan tanssi ja soitin yhtye Viikatteen uusimman tuotoksen ensi soiton. Se saapuu minulle postissa perjantaina ja jos vanhat merkit pitää paikkansa, niin se juuttuu vähintään pariksi viikoksi autoni cd-soittimeen. Alle kahden viikon päästä Viikate esiintyy Radio Rock risteilyllä jonne tietysti matkaan myös minä. Joten onhan se otettava uusi levy haltuun, koska varmasti uusia kappaleita tulee useita risteily keikalla. Joten tuohon kuvaan ja Viikate tunnelmiin.