Fanien painostuksesta

Lukuisten fanien voimakkaasta painostuksesta johtuen ajattelin kaiken kiireen keskellä kirjoittaa jotain, vaikka nyt ei varsinaisesti mitään asiaa olekkaan. Olen huomannut, että ei sillä taida olla kauheasti merkitystäkään. Laaja lukijakuntani ei ole ennenkään ollut kauhean perso laadun perään, määrä on ainoa mikä ratkaisee ja sillä osastolla olen viime aikoina epäonnistunut surkeasti. Ainakin muutaman numerottomaksi jääneen puhelin soiton ja eilis yönä makuuhuoneeseen ikkunan läpi lentäneen tiiliskiviviestin mukaan.

Moni muukin on varmasti huomioinut, että kesän tulo alkaa olla tosi asia Etelä-Suomessa. Kävin tänään kaupungilla asioilla ja näin kuinka kesäiset asiat alkavat vallata katukuvaa. Metsien menninkäiset ovat mönkineet koloistaan ja yksi sen kaltainen hahmo seisoi edessäni ostoskeskus Sykkeen liukuportaissa. Tai onko ne liukuportaat jotka kulkevat Sykkeen parkkihalliin? Se on sellainen tasainen matto joka liikkuu. No oli mikä oli. Hahmo seisoi metrin ennen liikkeessä olevaa mattoa ja toljotti eteenpäin. Hetken seisoin hänen takanaan ja sanoin, että ota pari askelta eteenpäin niin päästäisiin liikkeelle. Hahmo katsoi hetken minua ja sitten sivuilleen. Muutaman varovaisen askeleen jälkeen olimme liikkeessä kohti parkkihallin uumenia. Vasta alhaalla hän kääntyi takaisin minua kohti ja mutisi lasolin raikkaalla hengityksellään, että hän ihmettelikin miksi ei liikkunut. Ja samalla totesi ettei hänen ollut tarkoitus alakertaan edes tulla, koska ei omista autoa. Sen kyllä pystyin hänen habituksestaan päättelemään ilman sanomista. Sillä hän näytti siltä, että ostoskärryt ovat hänelle tuttu kapistus, mutta tuskin hän kauheasti ostoksilla käy.

Toinen kesäisin katukuvassa näkyvä seikka joihin kiinnitin myös huomioita oli RKP:läiset. Eli naishenkilöt joilla on riemastuttavan kiinteät pakarat. Ei helkkari, nyt oli heikko jopa minun mittapuulla. Joten unohdetaan se ja siirrytään eteenpäin.

Lauantaina on salibandyjoukkueeni saunailta. Se on iltama johon pätee vanha sopimus. Mitä tapahtuu saunaillassa, jää saunailtaan. Se tosin johtuu useimmiten siitä, että kukaan ei yksinkertaisesti seuraavana päivänä kykene muistamaan mitä siellä saunaillassa tapahtui. 

Vähän oikeaa huumoria loppuun. Seuraavasta on tullut aivan legendaarinen pätkä kaveripiirissäni.

Unelmien poikamies

Minusta on tässä vuosien saatossa käytetty leikkisästi nimityksiä, Tonttilan tavoitelluin poikamies ja unelmien poikamies. En ole ihan täysin tietoinen mistä moiset tittelit ovat lähteneet liikkeelle, mutta ymmärrän niiden ironisuuden. Unelmien poikamies on kuitenkin mielestäni hieman kyseenalainen titteli ja sitä pohdin seuraavaksi.

Jos ajattelisin asiaa hetken naisen kannalta. Eli, terminä unelmien poikamies. Millainen mies on naisen mielestä unelmallinen olemaan ja jäämään poikamieheksi? Joku väkivaltainen, päihdeongelmainen pitkäaikaistyötön joka ei omista edes luottotietoja. Tällä pähkäilyllä tahtoisin eroon tittelistä välittömästi, mutta pakko vielä tutustua aiheeseen syvemmin.

Unelmien poikamies nimellä on tehty tv-ohjelmia ihan maailmanlaajuisesti. Ja niissä ohjelmissa esiintyneet heput eivät ainakaan päälisin puolin vaikuttaneet ollenkaan edellä kuvatun kaltaisilta. Joten olisiko termi sitten vain heikko suomennos? Amerikassa ohjelma kulki tai kulkee edelleen nimellä The Bachelor. Sanankirjan ensimmäinen suomennos on kandidaatti, joka kyllä kuvastaa paremmin pointtia mitä sillä tarkoitetaan, mutta ei olisi kovin hyvä tv-ohjelman nimi. Joten tällä pohdinnalla tulen siihen loppu tulokseen, että hyväksyn termin suomennoksen.


Olen taas viettänyt aikaani Tonttilan keittiöspykologian laitoksella ja ulottanut tutkimukseni tällä kertaa 25-35 vuotiaisiin naisiin. Heidän unelmien poikamies, tai oikeammin unelmien aviomies kandidaatti on useiden galluppien ja tinkimättömän tutkimustyöni seurauksena muodostunut seuraavanlaiseksi:

-Miehen tulisi olla urheilullinen, mutta ei mielellään mikään hormoonien valtaama sali Markku. 
-Pitäisi osata rentoutua sopivasti, mutta ei olla mikään alkoholiongelmainen. 
-Tulisi olla tietysti työssä käyvä ja kohtuu tuloinen, mutta aikaa tulisi riittää myös perheelle. 
-Huumorintajuinen, mutta kykenisi keskustelemaan tarvittaessa myös henkeviä. 
-Tulisi olla riittävän komea jotta miehen kehtaa esitellä tyttökavereille. Mutta ei mikään hunks, ettei kaverit rupeavat häntä lirkuttelemaan.
-Ei saisi olla mikään riidanhaastaja, mutta tarvittaessa täytyisi olla valmis pitämään omia ja naisen puolia.

Nyt kun katselen noin teoriatasolla tuota listaa, niin väkisinkin yksi mies Tonttilasta tulee kyllä mieleen. Mutta sehän on vain teoriaa. Aivan kuten Sotshin talviolympialaisten jääkiekossa Kanada oli teoriassa niin ylivoimainen, että sen pitäisi voittaa kaikki ottelut aivan puoli valoillakin pelaten ja ottaa kultaa selkeälle erolla muihin. Hetkonen, nyt kun tarkemmin mietin niin noinhan siinä muuten kävikin... 

Unelmien poikamies, noin niin kun teoriassa.

Vailla päämäärää

Minun taiteilija elämään tottunut kroppani selvästi vieroksuu työntekoa. Reilu viikko sitten repäisin töissä olkapäästä jonkun lihaksen revähdyksiin ja sitä tässä on kotona paranneltu. Lääkäri määräsi vielä ensi viikon huilia. Mutta ei enempää valitusta, vaan mennään vielä edellisen tekstin innoittamana musiikin maailmaan. 


Eli lauantainahan minut villitsi täysin Stam1na. Toivottavasti tänään ei kauheasti nyrkit heilu ilmassa. Sillä tänään mennään hieman erilaisella temmolla, nimittäin Möysässä esiintyy Kolmas nainen. En ole aikaisemmin kauheasti tutustunut tuotantoon, mitä nyt vain olen radiosta kuullut. Tänään olen uutta, Me ollaan ne- albumia kuunnellut ja sehän toimii vallan mainiosti. Juurikin tälläistä yksinäisen miehen musiikkia. Sopii täydellisesti pienen paikallis kuppilan nurkkapöydässä nautittavaksi muutaman oluen kera. Harmi, että minulle määrättiin sen sortin nappeja ettei niiden kanssa parana olutta naatiskella. Mutta uskon, että toimii se livenä mainiosti selvinpäinkin. Selvinpäin tykkään keikoilla käydäkkin, koska silloin huomio paljon pieniä yksityiskohtia jotka jäävät miltei poikkeuksetta humalaisilta huomaamatta. 

Ja mitä keikkoihin vielä tulee niin kerrankin minä voitin arpajaisissa. Voitin Ruisrockiin kaksi kolmen päivän lippua joiden yhteisarvo on 250 euroa. Kiitos Soundin äänestyksen, johon olen osallistunut ties kuinka monena vuonna ja nyt tärppäsi. Eli kesää ja festareita odottelen malttamattomana. Kesästä tuli mieleen kaikkia äärimmäisen paljon kiinnostava Honda projektini. No sehän seisoo kuin kaupungin työmiehet konsanaan. Osin olkapää vaivoistani johtuen ja osin myös osien puutteesta. Koska minun aikoinaan paljon kehua kerännyt organisointikykyni pääsi pettämään pahemman kerran. Olen hukannut laatikollisen Hondan osia teille tietämättömille. Niitä täytyy nyt ryhtyä tilailemaan internetin ihmeellisestä, mutta vaarallisesta maailmasta. 

Tähän loppuun vielä Kolmas nainen ja kappale uudelta levyltä, vailla päämäärää. Vaikka tuohon on joku heppu tilutellut kitaralla päälle, niin ei se nyt ainakaan kappaletta pilaa. 

Nyrkit heiluivat Lahdessa

Lauantaina viuhui nyrkit Lahden yö elämässä. Se sinällään ei ylitä uutiskynnystä, mutta tarinalla on tällä kertaa erittäin onnellinen loppu. Sillä paikallisia miliisejä ei tarvinnut hälyyttää paikalle, eikä tietääkseni kukaan vuotanut edes verta. Nimittäin lemiläinen laulu-ja soitinyhtye Stam1na saapui Lahteen viihdyttämään paikallisia ripeämmän rockin ystäviä. Ja koska paikalla oli kaikki ketkä ymmärtävät hyvän musiikin päälle, niin oli tietysti itsestään selvää, että olin myös itse tansseissa mukana. 

Stam1naa usein tituleerataan Suomen kovimmaksi live bändiksi ja lauantainen osoitti jälleen kerran hyvin sen mistä moinen nimitys johtuu. Tässä onkin turha keikkaa enempää hehkuttaa, koska he ketkä olivat paikalla tietävät jo kaiken oleellisen ja sitten se toinen ryhmä ei ymmärrä alkuunkaan mikä noissa Lemin urhoissa on hienoa. Joten siirryn muihin aiheisiin.


Tai itse asiassa taidan kirjoitella niistä muista asioista joku toinen päivä. Nimittäin viikonlopun univelkojen viimeinen maksupäivä taitaa olla juurikin nyt käsillä. Sen huomaa aluksi siitä, että käytin näin lyhyessä tekstissä jo kolme kertaa sanaa "nimittäin". Ainahan on maksettava eikös juu, mitä tässä maailmassa velkaantuu...

Ei tää ollu vielä tässä

Tänään työpäivän päätteeksi työnjohtaja tuli juttusille. Hän melko selvin sanoin tuli pyytämään, että huomenna tulisi tehdä vielä normaaliakin ripeämmin työt valmiiksi. Kuulema viikonlopuksi on tulossa nohevia miehiä uhraamaan omaa vapaa-aikaansa meidän kaikkien yhteisen hyvän puolesta. Totesin vain, että teen sen tavalliset kahdeksan tuntia sillä samalla ripeällä, mutta laadusta tinkimättömällä vauhdilla jolla työni olen aina tehnyt. Se ei kuulema riittäisi, vaan nopeammin täytyisi suoriutua tai sitten tehdä ylitöitä. Jos se ei onnistuisi niin huomenna hän kuulemma aikoo tulla leikkisästi sanottuna "ruoskimaan" minut entistä hurjempiin suorituksiin. Pomo jäi ihmeissään katsomaan kun ilmoitin, että tuon kaltainen toiminta ei ennenkään ole minun otteita ripeyttänyt, pikemmin päinvastoin. Jollain tasolla ymmärrän sen, että tälläisinä vaikeina aikoina monet duunarit ovat valmiina nöyrtymään työnjohtajien juoksutuksiin työpaikan menettämisen pelossa. Itselläni ei ole satojen tuhansien asuntolainaa tai kolmea lasta ruokittavana, joten en pelkää työni menettämistä. Kyllä näin komealle ja pätevälle miehellä aina töitä löytyy. Suurin syy juoksun väliin jättämiseen on aina ollut jonkinlainen ylpeyden tunne. Tiedän, että pitää olla nöyrä, mutta jumalauta minä en ala nöyristellä. Saa nähdä mihin ratkaisuihin työnjohto kanssani päätyy. En ole ennenkään hypännyt kun he ovat käsiään yhteen lyönyt ja se on varmasti ollut heidän muistissa kun minua takasin palkkasivat. Joten kai nämä työt samalla tavalla jatkuu.

Tämän jälkeen käppäilin saniteettitiloihin pesemään käteni. Siinä kuivaillessani mattopuukon naarmuttamia käsiäni, loin katseen peiliin. "Tässäkö sitä taas ollaan?" Totesin itselleni. Tässä on mennyt jo kuukausi tätä aivan samaa josta aikoinaan tahdoin pois. Kohti suurta unelmaa jota en vieläkään ole oikein keksinyt. En kai ole jo luovuttanut? Ei tää ollu vielä tässä. Kyllä minä vielä perkeleeni kesytän.

No joo, otetaan vähän rennommin loppuun. Hondan rungon saan huomenna maalarilta ja tämän viikon aikana olen itse suihkinut moottorin mustaksi ja tehnyt kaikkea pientä. Eli Honda kesäkuntoon 2014 projekti etenee. Pasi kesäkuntoon 2014 projekti sensijaan ei ole edennyt mihinkään. Toukokuun Extreme run ja sen 15 kilometriä esteineen odottaa, mutta kyllä sen rämmin vaikka en ihan kärki kahinoissa olisikaan. 

Ihan loppuun vielä työkaverin koominen toteaminen. "On viime aikoina nuo sukeltajat ollut aika paljon pinnalla". Vaikkakin joidenkin mielestä on hieman julmaa tehdä huumoria viime aikoina uutisissa olleista hukkuneita sukeltajista ensin Norjassa ja nyt muutama päivä sitten Vääksyssä. Mutta minuun tuollainen musta huumori uppoaa.