torstai 26. joulukuuta 2013

Vakavaa asiaa parisuhteista

Olen törmännyt usein parisuhteista puhuttaessa termiin, vakava parisuhde. Meillä Tonttilan keittiöspykologian laitoksella ei oikein ymmärretä termiä. Miksi ihmeessä parisuhteen tulee olla vakava? Minä ainakin kannatan humoristista parisuhdetta. Seuraavan kerran kun saan pakit lauseella "en etsi tällä hetkellä vakavaa parisuhdetta", aion todeta seuraavaa "nyt sinua arvon neiti onnisti, sillä minä olenkin humorististen parisuhteiden vankka kannattaja". 

Vai onko humoristinen parisuhde sittenkään takuu pitkään ja toimivaan suhteeseen? Tuskin, sillä eihän kahden täysin erilaisella ajattelutavalla varustetun yksilön yhteiselossa voi täysin välttyä konflikteilta. Se on varmasti kaikkien hyväksymä lähtökohta hetero pohjaisessa parisuhteessa. Kun lämmin- ja kylmäilmavirta kohtaa, tulee aina myrskyä. Enkä viittaa nyt naisen kuukautisiin. Vaan siihen kuinka naisella on omanlaisensa visio kuinka arkisia asioita tulisi toteuttaa. Ja sitten on se toinen, se oikea visio, miesten visio. Olisi kyllä sama kuin kirjoittaisin samalla oman muistopuheeni, jos jättäisin tämän tähän enkä korjaisi tuota yhtään. 

Eli, onhan naisilla oikeasti usein ihan pointtinsa tiettyjen asioiden monimutkistamisessa, mutta se harvoin aukenee meille putkiaivoille. Elämä on yksinkertaisesti liian lyhyt kaikenlaiselle turhalle ja liialliselle draamalle. Hyvä parisuhde on mielestäni tv-termillä sanottuna, draamakomediaa. Liika komiikkakin muuttuu tylsäksi ajan saatossa, mutta sopiva määrä draamaa tuo yhteiseloon syvyyttä. Toki silloin ollaan liian syvällä kun suhteessa on enemmän dramatiikkaa kuin erotiikkaa. No mutta mitä minä näistä asioista tiedän, ehkä ainoastaan sen että olen tajunnut pysyä pitkään poissa lämpimänilmavirran tieltä.

Parisuhteista tuli mieleen radioissa jo liikaakin soinut Juha Tapion kappale TSNEH. Tajusin sen syvällisemmän merkityksen tänään jo kolmatta päivää jatkuneissa kinkun piilotustalkoissa. Ei se kerro rakkaudesta naista kohtaan tai muusta hellyyttävästä parisuhde serpentiinistä. Vaan ensimmäisen kerran tykkäsin kappaleesta laulaessani sitä tänään kinkulle "Tykkään susta niin että halkeen", ja tarkoitin joka sanaa.

tiistai 24. joulukuuta 2013

Aaton aatos

Olen ollut aina sitä mieltä, että ihan höpöjä puhuu nuo ympäristö hihhulit. Muka joku ilmastonmuutos menossa. Nyt kun katselee kalenteria ja samalla ikkunasta ulos, niin kyllä kai niillä puiden halaajilla joku pointti vissiin on. Mutta se on ainakin aivan paska puhetta, että yksityisautoilu saati moottoriurheilu olisivat mitenkään ratkaisevassa roolissa. Jotain hyvääkin tässä on. Eipä ainakaan kukaan aja perhettään hankeen täällä Etelä-Suomessa. Kyllä tuolla pärjää t-paidassa vaikka koko yön, jos isäntä on sattunut pahalle päälle.

Tänään oli vuotuinen Pasi vs Kinkku-ottelu. Ja kuten aikaisempinakin vuosina, jouduin liputtamaan itseni sivuun kaikkeni antaneena, ja jälleen kinkku vei voiton. Se hänelle suotakoon, onhan tämä joulun aika ollut aikamoinen rääkki tuolle joulupöydän kunkulle. Kuinka muuten vegetaristit oikeen saa tuon rimmaamaan? Ei tofu rimmaa minkään kanssa, ainakaan näin härmänkielellä.

Hetki ennen taistoa


Olen tänään poikkeuksellisen hyvällä tuulella. En ole millään mittapuulla jouluihminen, enemmän liputan tänään Lemmy Kilmisterin syntymäpäivää. Ehkä nuo muutamat joulun toivotukset puhelimessa ovat kuitenkin saanet jotain pientä hymyä aikaiseksi katkeruuden jäykistämiin suunpieliini. Koska onhan se kyllä tälläiselle itsekeskeisyyden lähteessä uivalle narsistin alulle hyvä tunne, kun ihmiset muistavat. Osa heistäkin joita en ole nähnyt aikoihin. Tai sitten siinä Isän joulu oluessa olikin prosentteja, kaikista ennakko tiedoista poiketen.

Kinkun sulatus musiikkia vielä tähän loppuun. Humoristista joulua kaikille!



lauantai 21. joulukuuta 2013

Suurten kysymysten äärellä

Viime yö jätti ilmoille suuren kysymyksen. Olin nimittäin käymässä juuri nukkumaan kun selaillessani kanavia tv:stä, sattui kanavaruletti pysähtymään MTV3:n kohdalle. Sieltä tuli jokin visailu ja katsoin hetken ohjelmaa. Matemaattinen tehtävä oli kyseessä ja minua jäi kovasti häiritsemään, että mikä olisi oikea vastaus. Tuli sitten katsottua sitä teko pirteää ja todella raivostuttavan kuuloista naisjuontajaa miltei kaksi tuntia. Tai juontajahan vaihtui lennosta noin kahden aikaan. Itse nukahdin jossain kohtaa ja heräsin aamulla sohvalta, kun se kirottu ohjelma oli jo loppunut. Eli en ikinä saanut tietää mikä oli oikea vastaus. Jos joku haaskasi aikaansa saman ohjelman kanssa, niin kertokaa nyt hyvät ihmiset mikä se oikea vastaus oli. Oma veikkaukseni on, että ohjelmaa ei katsonut minun ja kameramiehen lisäksi kuin muutama uniongelmainen. Olen jo harkinnut laittaa sähköpostia maikkarille, koska siinä määrin asia jäi häiritsemään. Olo on kuin Kumman Kaa TV-sarjassa, Vesa ei tajuu.

Ohjeet oli jotenkin näin: Ei saa kertoa, ei miinustaa, ei jakaa ja seassa on roomalaisia numeroita sekä arabialaisia numeroita?



Jouduin tänään vastaamaan toiseen kysymykseen johon en ollut ollenkaan valmistautunut. Väärällä vastauksella olisin saattanut tuhota pienen pojan joulun, ehkä jopa saanut hänen menettämään täysin uskon vanhempiinsa. 

Kun noin neljä vuotias poika kysyy "Miksi sinulla pukki ei ole valkoista partaa?", niin jouduin hetken katselemaan kysyvästi pojan äitiä, samalla kun hän katsoi minua vielä epätoivoisempana takaisin. Taisin kuitenkin pelastaa tilanteen viittaammalla pukin kesäpartaan ja kuinka parta värjäytyy valkoiseksi sitten aattona. Ainakin äiti pyyhkäisi hikeä otsaltaan helpottuneena, joten uskon selityksen menneen läpi.



Tonttilan kesäpartainen pukki.

keskiviikko 18. joulukuuta 2013

Joulu mielellä

Meitä taitopelaajia aina kohdellaan kaltoin. Viime pelissä joku taitotasoltaan minua heikompi vastustaja ei keksinyt enää muuta keinoa hidastaa pelin rakenteluani, kuin astua mailani lavan aivan solmuun. Yritin pelin tuoksinassa taivutella sitä suoraksi, mutta ei se oikein totellut. Katselin kotona mailaa tarkemmin ja huomasin lavan taipuneen peli kelvottomaan kuntoon. No, olihan minulle jäänyt yksi ylimääräinen lapa reppuun ja vaihdoin sen näppäränä poikana tänään aikani kuluksi. Koen olleeni kiltti poika tänä vuonna ja siitä palkintona ostin uuden mailan varalle, jos ja kun koen seuraavan kerran vastaavaa ryöhkeyttä salibandykentällä. Nyt on kolme keppiä repussa, jos sattuu vastustaja olemaan kykenemätön hallitsemaan agressioitaan minua ja mailojani kohtaan.

Paksu Pasi luottaa vain kotimaisiin Fat Pipe tuotteisiin.


En ole varsinainen joulu ihminen ja se on kyllä tullut lähipiirilleni selväksi vuosien varrella. Olin silti miltei liikuttunut muutamasta joulukortista jotka postiluukustani on pudonneet. Etenkin Niinan kortti komeine Fretti-kuvineen piristi kummasta, tässä vuoden synkimmän juhlan alla. En nyt enempää jaksa nillittää joulun turhuudesta ja ihmisten hyperventiloinnista kauppakeskus helvettien loputtoman pitkillä käytävillä. Olen toki jotain kasvua havainnut itsessäni. Olen löytäny oivan joulutunnelman kuuntelemalla Viikate-yhtyeen vuonna 2001 ilmestynyttä joululevyä, vuoden synkin juhla. Etenkin Jouni Hynysen tulkitsema Suojelusenkeli, kolahtaa kyllä tämän kaiken tekopirteyden keskellä minun synkähköön sieluuni.

Youtubesta ei löydy parempaa videota kappaleen tiimoilta, mutta käy tämäkin. Itse video koostuu jonkun hahmon itse tekemästä, hieman ahdistavuuteen taipuvasta kuvaelmasta. Mutta biisi taustalla on mielestäni hieno. Kappale alkaa varsinaisesta vasta noin 45 sekunnin kohdalla.





Ja nyt kun tässä sorruin siihen mitä itse välillä paheksun, niin pakko kyllä laittaa vielä Viikatteelta kaunis ja koskettava kappale. Uskon tämän uppoavan etenkin vanhempaan väestöön, koska nyt ei tupla basarit pauha vaan tässä tunnelmoidaan miltei ääni väristen. Näihin sointuihin ja Kaarlen kaihoisiin sanoihin päätän tällä kertaa. Vai sanoisinko, tälläkin kertaa.

Ja eihän blogger tietenkään löytänyt kappaletta, mutta kaipa se tuon linkin takaa löytyy:

https://www.youtube.com/watch?v=BuXxK9SyTwc


perjantai 13. joulukuuta 2013

Radiosta poimittua

Viime yönä riehui valtaisa Seija-myrsky pitkin Suomen maata. Radio uutisista sain kuulla kuinka kaatuneiden puiden takia VR on joutunut peruuttamaan osan vuoroistaan. Minä olen jonkin verran matkustanut junassa, enkä oikein näe siinä mitään eroa meneekö juna peruuttamalla vai etuperin. Kuljettajalle siinä voi olla hieman haastetta peruuttaa vaikka Helsingistä-Kuopioon. Mutta onhan niissä peilit eikä junalla tarvitse kulman taakse peruuttaa. Joten melko turhaa uutisointia mielestäni.

Radiossa kerrottiin myös kuinka Jyrki Sukula on keksinyt ihan uuden tv-ohjelman. Tällä kertaa hän laittaa hotellit kuntoon. Tämä Jyrki Sukulan mania alkaa mielestäni karata hieman hallinnasta. Siis tämä on jo varmaan liikaa Jykken vannoutuneimmillekkin faneille. Ihan oma oletus, että tälläisiäkin on kenellä  Jyrki julisteet koristavat keittiön seiniä ja nimmari essun rintamusta. Sitten kun Jyräys on laittanut hotellit kuntoon, niin mitä seuraavaksi? Jyrkillä tuntuu mainosten perusteella olevan aikamoinen Midaksen kosketus joten teki hän mitä vaan niin kyllä se kullaksi muuttuu. Jäämme siis vesi kielellä odottamaan mitä Jyrki keksii ja kyllä hän sen kertoo, kunhan aika on kypsä.

torstai 12. joulukuuta 2013

Uneton Tonttilassa

Jostain syystä unirytmini on pahasti pielessä. Olen kokeillut kaikenlaisia kikkoja, mutta ei vain uni tule. Yritin jopa juoda muutaman oluen tv:n katselun lomassa, mutta ei sekään unettanut. Ja ei se olisi hyvä idea ollutkaan pidemmän päälle. Jos ajettelee, että unen saamiseen riittäisi aluksi kolme olutta. Niin parin kuukauden jälkeen tuskin kymmenen enää riittäisi ja sitten voisi jo puhua muustakin ongelmasta kuin nukahtamisen vaikeudesta. 

Eihän tämä välttämättä mikään paha tilanne ole, että nukahtelen vasta joskus kolmen tai neljän aikaan  yöllä. Varsinkaan nyt kun aamuisin ei tarvitse mennä minnekkään. Mutta kyllähän päivistä aika lyhyitä tulee kun kömyää sängystä vasta puolen päivän aikaan ylös.

Päässä liikkuu melko mielenkiintoisia asioita yöllä kun kroppa on väsynyt, mutta pää vaan sitkeilee hereillä. Silloin pitäisi olla kirjoitus mahdollisuus lähellä, koska niin korkealentoista ajatusta tuskin on kansien väliin saatu mahtumaan. Ja ehkä varmaan hyvä niin.

Pasin things to do 2014-lista:

1. Mene töihin, senkin saamaton haaveilija.
2. Rupea nyt oikeasti urheilemaan muutakin kuin kerran viikossa treenit ja pelit silloin tällöin. Sinähän hengästyt jo tätä kirjoittaessa.
3. Osta Hiaceen uudet talvirenkaat. Ennen kuin se viimeinenkin nasta irtoaa. Tosi fiksu säästö kohde, ei mitään J:tä!
4. Osta Ruisrock-liput heti kun ne tulee myyntiin, ennen kuin joku ehtii taas suunnitella hääpäivänsä samalla viikonlopulle.
5. Lue ne Hotakaisen kirjat jotkat ostit, vaikka ne ei sulle ääliölle aukeisikaan.
6. Lopeta "oikeiden" blogien lukeminen. Et pidä niistä, etkä opi niistä mitään. 
7. Hondaa ajoon kevääksi-mission toteuttaminen.
8. Viimeinen ja tärkein. Älä enää kirjoittele tänne, ellei sinulla ole oikeasti jotain kirjoitettavaa! 


Eli näillä mennään ensi vuosi. Jouni vielä laulaa luikauttaa tähän loppuun jotain aiheen vierestä ja Kari Hietalahti osoittaa miksi hän on yksi Suomen eturivin näyttelijöistä.

 



tiistai 10. joulukuuta 2013

Muilta mallia

Lueskelin taas hieman oikeita blogeja, joten yritänkin ottaa niistä hieman mallia seuraavaksi. Itsellänihän ei ole minkäänlaista mielikuvitusta niin täytyy matkia muilta. Eli aloitetaan viime päivien tapahtumilla jotka ei ketään kiinnosta, mutta kerron niistä silti koska se ikäänkuin kuuluu tähän juttuun. Ja tässä kohtaa vielä pitää pahoitella etten ole päivitellyt blogia riittäävän usein, näinkin kuuluu ilmeisesti tehdä.

Viikonloppuna sain vieraita kaukaa etelästä, Helsingistä asti. Perjantaina juna toi kaukaisen vieraan Jokeri paidassaan Lahteen ja kävin hänet Hiacella noutamassa asemalta. Katja tuli siis katsomaan lauantaista Pelicans-Jokerit jääkiekko ottelua ja majoittui tilavan asuntoni vierashuoneessa viikonlopun. Perjantai-ilta meni kuulumisia vaihdellessa. Lauantaina olikin sitten ohjelmaa hieman enemmän. Ensiksi seurasimme telkkarista naisten ampumahiihtoa ja siitä sopivalla tappiomielialalla menimme katsomaan kun Pelicans räpiköi kolmella kentällisellä Jokereita vastaan. Ottaen reippaasti 8-2 nokkaansa. Onneksi synkän pelin jälkeen oli ohjelmistossa vuorossa jotain aivan muuta. Nimittäin puolitoista tuntia ottelun jälkeen olimme Finlandia klubilla katsomassa kun Apulanta esiintyi viimeistä kertaa syyskiertueensa tiimoilta. On ne vaan aika seppiä louhimaan! Takuu varmaa suorittamista ja täysi Finlandia klubi sai takuulla rahoilleen vastinetta. Vaikea nähdä tuon junan hyytyvän vielä pitkään aikaan.

Sitten istuskelimme sekalaisessa seurueessa Club Chicagossa jonnekkin kahden korville. Kuuntelin hetken vanhojen koulukavereiden humalaisia soperruksia ja siinä sivussa kuulin myös ihan asiaakin. Koska minä en ole osana Facebookkia niin olin missannut yhden lempiyhtyeistäni keikan perjantailta. Club De Lay oli musisoinut vuoden tauon jälkeen Lahdessa ja vielä legendaarisessa Torvessa. Se kyllä harmitti, että missasin keikan. Mutta loi uskoa että pojat vielä ryhtyvät veivaamaan keikkaa säännöllisesti. Kun aika oli kypsä niin minä ainoana selväpäisenä ajoin juopuneet ystävät koteihinsa ja lopulta myös itseni sekä Katjan asunnolleni.

Sunnuntaina katseltiin taas vähän naisten ampumahiihtoa ja sitten vein Katjan junaan. Itse suuntasin Lahtelaisen harrastesalibandyn Mekkaan, eli Energiahallille. Meillä oli siis peli ja vastassa oli sarja kärki. Mehän olimme sarjassa toiseksi viimeisenä. Karmean viiden miehen sumputus puolustuksen, meidän maalivahti Ilen loistavien torjuntojen, vastustajan hermostumisen ja meikäläisen maagisen veivauksen jälkeen peli päättyi 7-5 meidän yllätys voittoon. 

Päätän tällä kertaa iloisiin Apulanta tunnelmiin, koska youtube videoiden jakaminen blogeissa vaikuttaa olevan myös muodikasta. Ensi kerralla aion paneutua ensi vuoteen ns. Things to do-listalla. Koska, no kuten arvaatte, se on myös bloggaajien suosiossa. Tai sitten kirjoitan jotain aivan muuta, koska ei tälläinen kyllä oikein tunnu viihdyttävän ketään. Eteenkään minua itseäni.



maanantai 2. joulukuuta 2013

Itseni herättelyä

Pitäisi pikku hiljaa ryhtyä tekemään jotain. Ihan vaikka vain tämän blogin takia. Tai oikeammin teidän kaikkien kolmen lukijan takia, että tekin ette hylkäisi minua. Se vaan, että kun olen maannut vain kotona ja katsellut Netflixiä niin on aika vähän kirjoitettavaa.

Lauantaina päätin sitten repäistä ja suunnata neonvalojen loisteeseen. Tempaisin muutaman oluen ja pari reipasta huikkaa Viikate-yhtyeen lanseeraamaa Tervaskanto tervalikööriä. Kiertelin parit kuppilat läpi ja katselin amatöörijuoppojen kohkausta. Amatöörijuopoilla tarkoitan hahmoja jotka juovat kahdet kännit vuoden aikana ja ne toiset sijoittuu näin ajankohtaisesti firman pikkujouluihin. Eihän mikään voi mennä pieleen kun muutoin siivosti käyttäytyvät perheelliset ihmiset lähtevät työporukalla vähän tuulettumaan. Kun vuoden aikana kertynyt paine päästetään vapaaksi muutaman siiderin jälkeen, niin sehän puhdistaa kivasti työilmapiiriä. Harvoin juovissa ihmisissä toistuu usein sama kaava kuin Suomalaisilla kestävyysurheilijoilla arvokisoissa. Kisoihin lähdetään kovin odotuksin. Alku on lupaava, mutta kesken jääneen suorituksen jälkeisessä haastattelussa sankarimme puhe on itkun sekaista ja jalat aivan nuudelia. Viimein huoltaja taluttaa väsyneen suojattinsa sivuun muiden urheilijoiden taputellessa häntä tsemppaavasti selkään.


Hörpin yhden juoman Cherissä ja kävelin muutaman baarin läpi toivossa, että joku tuttu tulisi vastaan. No tuli muutama tuttu, mutta ei sellaisia joiden kanssa olisin iltaa tahtonut istua. Joten hälyytin Volvomiehen paikalle. Sehän tapahtuu suurella valonheittimellä jossa on Volvon logo ja se kohdistetaan radiomastoja kohden. Ei mennyt montaakaan sekunttia kun kuulin tuttua dumpin suhinaa ja raakaa pakoääntä, joka säikytti heikko hermoisimmat ilmasuojaan. Istahdin kyytiin ja Volvomies tiesi jo ilmeestäni minne tahdon, paikalliseen.


Muutaman oluen, pienen Volvo ajelun ja poliisien jututtamisen jälkeen olin kotona ylähuuli turvoksissa. Mitä tuossa välissä tapahtui on niin naurettavan tyhmää ja näin rauhallisen miehen imagoa tahrivaa, että en siitä enempää kerro. Se, että minä vietin yön kotona ja se hieman ikääntynyt känniääliö putkassa, kertokoon tarvittavan tilanteiden kulusta.


Onneksi Volvomies on saanut inspiraation ja auttoi minua kauan paikoillaan olleessa Honda projektissani. Taidan tarttua tuohon syöttiin ja alkaa työstämään intohimoisesti Hondaa, jotta ensi keväänä voisin odottaan kypärä päässä lumien sulamista. Täytyy myös ruveta taas urheilemaan niin varmaan lyötyisi samalla into tähän kirjoitteluunkin.


Taidolla ja tunteella tehdään, kuten Juhla mokka.