Festarimaraton osa 1/3

Kesähän on ollut tähän mennessä kylmä ja vähä luminen, mutta kaipa se iso J puhaltaa lämpöä tänne pohjoiseenkin ennen kuin lehdet putoaa. Koska on ollut hieman kylmä, niin on täytynyt pysyä liikkeessä. Liikkumisen aloitin erittäin rauhallisella temmolla juhannuksena, koska ne pisimmät suorat ovat vielä edessä. Kuten vanhana maratoonarina tiedän, alussa ei kilpaa voiteta, mutta alussa sen voi hävitä. 

Eli olen ostanut liput kolmille festivaaleille, jotka sijoittuvat sattumalta peräkkäisille viikonlopuille. On siis suurten kysymysten aika. Otinko liian ison palan kerralla kotimaista festarikakkua? Kestääkö hintelän pojan kunto? Viekö muki miestä? Toimivatko Prisman kympin plehat odottamallani tavalla? Entä onko H&M:n bleiseri tie festerineitojen sydämiin? Näihin tuskin täältä yksiselitteistä vastausta löytää, korkeintaan muutaman hauskan valokuvan.

Maratooni alkoi pienellä juhannus kurvailulla pitkin maakuntia. Saimme lainaan siihen täydellisesti sopivan kulkimen. Tanssi ja soitinyhtye Raaka-aine piteli sopivasti keikka taukoa, joten saimme heidän bussin allemme. 

Pari päivää ajeltiin hyvässä seurassa pitkin maakuntia ja kävimme jopa lavatansseissa. Rauhallinen juhannus siis. Seuraava viikonloppu ei sitten ollut enää ihan niin rauhallinen, vaan oli aika kiristää tahtia. Oli aika palata vuoden tauon jälkeen Seinäjoelle.

Viime vuonna kirjoitin vajaan kymmenen sivuisen festariraportin Provinssi rockista. Idea oli, että ehdottomasti viime vuoden top 3 viikonloppuihin kuuluvasta reissusta saa varmasti jotain hauskaa kirjoitettavaa. No eihän se nyt tietenkään ollut ollenkaan hauskaa luettavaa, ehkä korkeintaan vain paikalla olleille. Joten en tuhlaa omaa, enkä myöskään teidän tuhansien lukijoiden aikaa aiheen tiimoilta, tiivistys on muutoinkin päivän sana.

Nyt olimme viime vuoteen verraten hieman eri nipulla liikkellä. Meno matkan ajoi tiedostamallani varmuudella Jykä ja kotiin tulosta vastasi nuorempi Volvon käskijä Tohtori Terenius. Matkanjohtajana oli viime vuoden tapaan Suomen komein rumpali Turo. Muita seremoniamestareita olivat kitara virtuoosi Timo, veistoksellisen komea ja äärettömän miellyttävä seuramies, oikea ihmisvalio Andy. Erittäin mukavaksi hepuksi osoittautui myös suomenruotsalaisuudestaan huolimatta Andyn kämppis Tony. 

Bussi saatiin parkkiin hotelli Sorsanpesän pihaan, kuten olin hotellin johtajan kanssa sopinut puhelimessa. Bändi kattaus oli todella paljon vaisumpi kuin edellis vuonna, mutta emme antaneet moisen seikan vaikuttaa hauskan pitoon, koska hauskaa ei saa kuin pitämällä. Ehkäpä kovin keikka osui kohdalleni lauantaina kun Dropkick Murphys laittoi porukan pomppimaan. En tiennyt yhtyeeltä kuin muutaman kappaleen ja tietysti ehkäpä komeimman ikinä kuulemani AC/DC coveroinnin, kun sain heiluttaa nyrkkiä TNT:n tahdein. Tämä bändi on ehdottomasti nähtävä uudelleen.

Muina hyvinä mieleen jäi tietysti yksi Suomen kovimmista live bändeistä,  Lemin pitkätukat, eli Stam1na. Viikate oli todella hyvässä iskussa ja kävin jossain kohtaa festareita heittämässä aivan kuolematonta leukaa yhtyeen soittajien kanssa. Samuli Putro esiintyi jälleen edukseen, Kolmas Nainen otti yleisön haltuun tutulla tyylillä ja Jenni Vartiainen antoi sopivan pehmoisen lähdön lauantaihin. Ruotsalainen NONONO oli erittäin miellyttävän kuuloinen ja laulaja neitoa katsoikin mielellään. Pariisin Kevät oli kyllä juuri niin hyvä kun minulle oli hehkutettu ja Eläkeläiset täräyttivät osaltani festarit käyntiin ehkäpä totuttua vaisummalla esiintymisellään. Festareiden ehkäpä isoin nimi oli The Prodigy. Se ei minulle oikein iskenyt. Kuullosti kuin he olisivat soittaneet 45 minuuttia samaa biisiä, mutta sehän on vain minun suppeakatseisuuttani. Mutta jäipä mieleen yksi erittäin mielenkiintoisen kuuloinen Helsinkiläisyhtye Blueintheface, joka ei vielä esiintynyt Provinssissa, mutta paneuduin aiheeseen muutoin. 

Tietysti itsekeskeisyyden maksimoinniksi laitettava pari kuva otosta. 

Bussimme naapurissa oli Brutal tattoon porukka tikkaamassa mustetta festari kansan ihoon. He olivatkin erittäin rehtiä väkeä ja jälleen toteen kävi lause joka pätee minuunkin, ei setä ole paha vaikka se on ruma.  Esitin herroille kainon pyynnön, että isot ja parrakkaat miehet hieman murahtaisivat, jos joku ryökäle yrittäisi pölliä grillimme. Miehet lupasivat puuttua moiseen vääryyteen, jos tälläistä huomaavat tapahtuvan. Kun palasin jossain kohtaa bussille ottamaan hieman humppajuomaa, oli bussin oven viereen ilmestynyt seuraava lappu.

Grilli sai nököttää täysin rauhassa koko viikonlopun bussin vieressä.

Tunnen olevani todella etuoikeutettu kun sain moisella porukalla reissata, enkä koe olleeni itsekkään aivan vastenmielinen matka seuralainen. Mahtavia persoonia koko sakki. Ensi vuonna uudestaan!

Itselläni maraton jatkuu ensi viikonlopun osalta Turussa. Eli seuraavassa jaksossa on aika Ruisrockin. 

Heinola, tuo aikakone 90-luvulle

Tässä on ollut viime aikoina sen verran kiirus, että en ole joutanut raportoimaan kaikkia ällistyttävän paljon kiinnostavan arkene kulusta. Kaiken tämän ympärilläni vellovan glamourin keskellä olen muistanut, että tarpeeksi kaukaa katsottuna olen vain pienen pieni matonen maan. Ja siksi olenkin tehnyt muutaman matkan kauas sivistyksestä. Paikkaan, joka ei ole tunnustanut milleniumia. Paikkaan, jossa aika on pysähtynyt 90-luvulle. Tuo paikka on tietysti Heinola.

Heinola on loistava kesäkaupunki noin 30 kilometrin päässä Lahdesta. Heinolassa järjestettiin vajaa pari viikkoa takaperin Enduron MM-osakilpailu. Puitteet kilpailulle oli loistavat ja järjestäjät otti niistä kaiken irti. Missä muualla Suomessa kaupungin keskustan välittömässä läheisyydessä sijaitsee motocross rata? Niinpä.

Lauantaina olin reissumiehenä matkassa, eli vain minä ja Hiace. Mutta sunnuntaina sain seurakseni Kinnunen Korporaation. Ja kisojen jälkeen kyydissämme Lahteen matkasi erittäin viehättävä, mutta tällä kertaa myöskin erittäin krapulainen Anna. Se hänelle suotiin, koska neito oli viettänyt ystävänsä polttareita ja oli ollut koko viikonlopun päissään kuin homot häissään.

Viime viikon perjantaina minun oli jälleen määrä matkata ajassa taaksepäin, koska Heinolassa esiintyi Kolmas Nainen. Olin näet lupautunut eräälle ystävättärelleni ja hänen kaverilleen kuljettajaksi. Ja kuka heteromies jättäisi tälläisen keikan väliin, kun saisin urheiluautoni kyytiin kaksi kaunista daamia? Lisäksi olin nähnyt muutama kuukausi aikaisemmin kun yhtye villitsi Möysässä sellaisella tyylikkyydellä, että saisi monet nuoremmat bändit ottaa mallia. 

Saavuimme paikalle hyvissä ajoin, koska minulla ei ollut lippua. Se johtui siitä, että soittelin muutamaa päivää aikaisemmin keikka paikalle mahdollisen lipun varauksen toivossa. Sellainen ei kuitenkaan onnistunut, koska hahmo puhelimessa oli sitä mieltä, että keikka myytäisiin helposti loppuun ilman mitään varailuja. En jaksanut ajella viikolla Heinolaan pelkästään lipun haun merkeissä, joten toiveeni lipun saamiseen pari tuntia ennen keikan alkua oli hyvin pienet. Kylä oli miltei autio, mutta hotelli/ravintola Tukkijätkän oven edessä oli noin 20 metrin jono. Tässä kohtaa toiveeni lipun saamiseen oli täysi nolla. Jonottelin herrasmiehenä neitojen kanssa ja ajattelin ihan retorisena eleenä kysäistä ovelta lippua, jollaiset kyytiläisilläni oli tietysti ennakkoon hankittuna. Noin vartin odottelun jälkeen olimme terassin ovella, josta sainkin yllättäen ostettua vielä lipun. Sitten hetken jonotus ja olimme itse ravintolan ovella. Kaikeksi yllätykseksi narikkaan täytyi maksaa neljä euroa. Siitä huolimatta, vaikka minulla tai seuralaisillani ei ollut mitään narikkaan laitettavaa. Erehdyin hieman kyseenalaistamaan maksun järkevyyden maksun kerääjältä, johon sain melko raivokkaan murahduksen paikalliselta sali-Markulta: "Turpa kiinni, tai lennät pihalle!", no sillälailla, ja näin olin neljä euroa köyhempi.

Saimme oikein leimat käteen ja sitten kävimme tiskiltä noutamassa virvokkeita. Daamit lähtivät puuteroimaan neniään ja minä jäin vahtimaan juomia. Kun neidot palasivat kauhean naurun remakan kanssa, sain kuulla paikallisesta naistenvessa kulttuurista. Toinen kyytiläisistäni oli mennyt suorittamaan virtsan siirtoa kehosta kohti kunnallistekniikkaa. Kun hän oli saanut loosin oven kiinni, oli joku paikallinen naaras ryhtynyt paukuttamaan ovea ja huutanut kovalla, viskin karhentamalla äänellä "Kuuse, Kuuse!!" ja tähän ilosanomaan oli liittynyt muutama paikalla ollut alkuasukas. Eli, jos kärsit ujosta pissasta, Heinola ei ole sinun paikkasi. 

Keikan alkuun oli vielä reilu tunti, joten päätimme suunnata raikkaaseen ulko ilmaan, eli terassille. Sinne ei kuitenkaan päässyt ovesta josta tulimme, vaan meidät käännytettiin toiseen suuntaan. Toinen ovi löytyi pienen etsiskelyn jälkeen ja ulos mennessä meille jaettiin laput kouraan, joilla pääsisimme takaisin sisälle. Tässä kohtaa ranteissamme olleet leimasimen jäljet menettivät mielestäni hieman merkityksensä. 

Istuimme terassilla noin tunnin, kunnes keikan alkuun oli noin vartti ja tässä kohtaa baarin edessä aikaisemmin ollut jono oli hävinnyt. Joten ajattelimme lyhyemmän askelluksen vuoksi mennä sisään loogisesti pääovesta. Siellä kuitenkin Herra Möykky käännytti meidät kohti toista ovea. No me sitten kuljimme lappujen ja leimojen kanssa läpi täyden terassin, aivan totaalisesti putoillen ja nauraen moni mutkaisille liikenne järjestelyille.

Itse keikka oli mahtavuutta sellaista ymmärtäville. Kävin kesken keikan ostamassa lasillisen limonaadia, koska yleisössä meinasi tulla hieman lämmin. Tosin minulla ei ollut aivan niin kuuma kuin vieressäni joranneilla paikallisilla peräkammarin pojilla, joilla kauluspaidan kainaloissa helottu perhepizzan kokoiset hikilätäköt. Sain oikein baarimikon naurahtamaan heitolleni, kun manailin tiskillä kenkä valintaani. Sanoin, että täällähän paikalliset naiset on niin märkänä tuohon Pauli Hanhiniemeen, että olisi pitänyt laittaa kumisaappaat jalkaan.

Enkä kyllä toisaaltaa yhtään ihmettele. Paulin hieman renttumainen, mutta silti tyylikäs olemus on varmasti naisille vastustamaton yhdistelmä. Mies laulaa omalla persoonallisella äänellään aivan mahtavasti suomalaista perusduunaria puhuttelevia sanoituksiaan ja kun muu bändikin on alan ehdotonta eliittiä, niin ei voi kuin nauttia keikasta. Joten kaikki naiset ja naisista kiinnostuneet tutkimaan yhtyeen keikkakalenteria, suosittelen lämpimästi.

Harmikseni en löytänyt youtubesta uuden levyn biiseistä live pätkiä. Tuota uusinta, Me ollaan ne- levyä kyllä suosittelen myöskin kaikille ja siellä on pari erittäin kaunista, hieman rauhallisempaa kappaletta joita yhtye keikoillaan on soitellut.

Tässä kymmenen vuoden takaa:

Tässä puolestaan tältä vuodelta live kuntoa:

Hondan satulassa

Tänään oli suuri päivä Tonttilan pahennus & pörinä ry:llä. Nimittäin aamulla kello 4:45, starttasin Hondan ja toivotin hyvät huomenet koko kylälle. Työpäivä kului kollegoiden pyörän ylistyksiä kuunnellessa ja raskaan päivän päätteeksi lähdimme Tohtorin kanssa ratsastamaan auringon laskuun peltihepoillamme.

Pieni jännitys oli toki ilmassa, kun eihän tuosta Hondasta vielä oikein tiedä. Eilen saimme pienen taistelun jälkeen mittariston toimimaan ja nyt näkee kuinka kovaa laukkaa ratsuni kulloinkin kirmaa. Lähdimme kohden Turenkia, koska siellä on joka kesä torstai motoristien kokoontumiset. Matka nopeus oli sellainen reipas ravi ja olimmekin nopeasti perille. Saimme mopot hyville paikoille ja kävimme nauttimassa grillerit ja jaffaa. Pakko kyllä sanoa, että väkeä oli reilusti paikalla ja he olivat myös reiluja. Unohdin nimittäin Hondan virtalukkoon avaimet, mutta ei ollut kukaan kehdannut tarttua syöttiin. Motoristeja oli kertynyt paikalle pyöreästi nelisenkymmentä, mutta me emme jäänet heitä enempiä viihdyttämään, sillä maantie kutsui.

Pitkän painin jälkeen sain raivattua tieni takaisin Hondani luo, se kun oli piiritetty ihailevista motoristeista. Pyyhin isoimmat kuolat pyörän päältä ja suuntasimme takaisin tien päälle. Useat kymmenet motoristit ajoivat meitä vastaan hansikas ilmassa ja me tietysti tervehdimme noita asfalttibaanojen cowboyta takaisin. 

Mopoilu on siitä mielekästä hommaa, että siinä on ihan Matti Nykäsen sanoin, up yours. Eli ei radio, puhelin saati kukaan kanssamatkustaja häiritse. Sitä sanotaan kliseisesti vapauden tunteeksi, mutta on siinä vahva totuuden siemen. Ajellessa tuli mieleen monta asiaa, kuten eräs uutinen tältä viikolta. 

Perhesurmista tuomittu mies oli tapettu vankilassa. Tämä on tiedossa oleva fakta. Mietin vain, että onko tekijän vakaumus taparikollinen, vai tapa rikollinen? Tuo toimi kyllä paremmin kypärä päässä, mutta menköön.

Eteenpäin, eli takaisin maantielle. Hondahan laukkaa suoraa tietä silmän kantamattomiin, mutta mutkissa se on vielä hieman kuriton. Suuri syy on todennäköisesti renkaissa, jotka ovat kulmikkaammat kuin auton kumit. Joten ne menee vaihtoon. 
Minun on turha mihinkään teräsperse ajoihin lähteä, vaikka pakarani ovatkin rautaisen kiinteät. Tuolla reilun 150 kilometrin lenkillä Hondan melko ohut ja kova satula ei varsinaisesti hyväillyt poistoaukkoni kehyksiä. Mutta eiköhän pakarani kesän mittaan totu, tai sitten on vain ajettava lyhyempiä siirtymiä. 

Alan tulla jo vanhaksi, koska reaktio aikani on samaa luokkaa Hornettien kanssa. Meinaan jäi tuossa keskustassa muutama kaivonkansi väistämättä ja hetken lauloin Tommi Läntistä, syvälle persiiseen sattuu. No juu, eiköhän tämä ollut tässä. On meinaan aika kökköä kirjoitella tätä seisovilleen.