Tonttilasta Tukholmaan ja takaisin

Sitä on taas poika palannut maailmalta. Olin siis parrantakaa lukijamatkalla, joka oli minulle naamioitu työporukan kevät risteilyksi. 

Kävin siinä samalla hieman naurattamassa Tukholman tyttöjä. Tosin kieltähän minä en juurikaan puhu. Mutta kuten ennenkin, siihen riitti, että tempaisin koomisen garderoobini kohti ihmis vilinää. Jos nyt en aivan huutonaurua saanut aikaiseksi, niin monta hymyä varmasti. 

Reissu oli muutoinkin menestys, mutta kuten me kaikki paikalla olleet, niin minäkin noudatan vaitiolovelvollisuuttani. Vaikka reissussa ei mitään laitonta tapahtunutkaan. Kysymykseni kuuluu, että nyt kun Tallinna ja Tukholma on valloitettu, minne menemme seuraavaksi?

Pakko vielä palata tuohon ulkoiseen habitukseeni. Ostin menneellä viikolla itselleni festarilasit ja ajoin ne sisään tuolla risteilyllä. Ne ovat hieman kaksijakoisia fiiliksiä herättävät tälläisen komistuksen kasvoilla. Joko niiden johdosta irtoaa hampaat tai sitten irtoaa naisten varaukseton hyväksyntä. Pokeri termein ne ovat sellaiset all in-lasit. Mitä muuta voi kympin laseilta odottaa.
 

P. Järviö ja kympin lasit

Kun tämä itsekeskeisyys on jossain määrin tyydytetty, on mentävä kiinnostavampiin aiheisiin. Nyt kun vihdoin nuo takinkääntöviikot, eli jääkiekon mm-kisat ovat ohi, voi ryhtyä keskittymään the lajiin. Eli jalkapalloon, joka on lajeista jaloin. Kisat pelataan Brasiliassa ja se aiheuttaa oman haasteensa tapahtuman seuraajille. Koska suuri osa peleistä alkaa Suomen aikaa kello 0:50, niin yöunet jäävät ikävän puutteellisiksi. Mutta olen tässä jo vuosia mennyt taktiikalla, talvella on sitten aikaa nukkua. 

 Loppuun hieman ihan oikeaa huumoria ja esimerkillistä Suomen kielen käyttöä. Jos tavallinen kotimainen rock-yhtye ilmoittaa basistin eroamisesta. Se tehdään korkeintaan kolmella lauseella. Mutta kun tällä kertaa kyseessä ei ole aivan tavallinen kotimainen rock-yhtye, vaan Apulanta. Niin tiedoite on sen mukainen. 

http://www.apulanta.fi/fi/uutiset/uutise/apulanta-oyn-matalataajuusosaston-projektijohtaja-sami-lehti/#.U4WybFF8VNw.twitter

 

Ei tehdä tästä mitään numeroa

Ihminen ei ole koskaan sinut ikänsä kanssa. Kierre lähtee heti kun oppii puhumaan. Kun miltei juuri vaipoista eroon päässeet räkänokat väittävät olevansa jo isoja poikia. 
Kun toisinaan käyn kaupungilla asioilla, olen huomioinut nyky nuorison melko rivon kielenkäytön ja sen että, tytöt alkavat meikkaamaan jo ennen kuin siirtyvät ylä-asteelle, jotta näyttäisivät vanhemmilta. Suorastaan pelottava ajatus, kun miettii millaisia setämiehiä tuolla kylillä yhtenään pyörii. 
Koko peruskoulu aika menee odottaessa täys ikäiseksi tulemista ja siinä samalla ei tajua, että elämäsi paras aika viuhuu ohitsesi ja ymmärrät sen vasta paljon myöhemmin. 
Kun täyttää 18-vuotta, luulee tietävänsä elämästä kaiken, mutta vuosi vuoden jälkeen tajuaa yhä selvemmin, että ei edelleenkään tajua mistään mitään.

Sitten noin 30 ikävuoden kohdalla ajatusmaailma kääntyykin päin vastaiseen suuntaan. Sitä yrittää epätoivoisesti näyttää nuoremmalta kuin on. Kunnes mittariin kolahtaa 40-vuotta ja voi lopettaa teeskentelyn. Ei auta kuin vetää yhteen, että millaisille perustuksille elämänsä on kasannut ja yrittää rakentaa käytettävissä olevin resurssein mahdollisimman suora seinäinen loppu elämä. Tai sitten todeta, että näin heikkoon sokkeliin ei kannata seiniä edes yritää pystyttää ja jatkaa samaa rallia katkeraan loppuun asti.

Itse kehtaan häpeilemättä myöntää, että olen jonkinlaisessa kadonneen nuoruuden metsästys vaiheessa, enkä tunnu tietävän mistään mitään, vieläkään. Ikä on kuulema vain numero. Minulla se numero on viime torstaista lähtien seuraavan vuoden ajan 30. Polveni ovat varmaankin jo lähempänä 70-vuotta, mutta ajatusmaailmani ei varmaan eroa paljoakaan 18-vuotiaan vastaavasta. Olenko siis nuori poika vanhan miehen kropassa?

Onko siis nyt jo viimeistään lopetettava parikymppisille kassaneideille pienen kaksimielisen leuan heittäminen? Ennen kuin se muuttuu säälittävän näköiseksi ja kiusalliseksi, ellei se sitä ole jo ollut. Ikäiseni daamit, jotka eivät ole ehtineet vielä hankkia jälkikasvua ovat suurelta osin hieman paniikissa. Se on nyt tai ei koskaan ja he saattavat tulkita kaltaiseni herrasmiehen jerryn heiton suoranaiseksi avioon kutsuksi. Joten tarkkana täytyy Pasin olla.

Jotain muutakin on pyörinyt mielessä kuin ikä. Aamulypsyä kuunnellassa ei voi välttyä kuulemasta Cheekin musiikkia. Hän laulaa jossain hitissään olevansa ylpeä mies, oman egonsa vanki. Mikä on kyllä ihan mielenkiintoisesti sanottu. Mietin vain, että jos vihreiden Pekka Haavisto tahtoisi yllättäen ostaa vanhan amerikkalaisvalmisteisen auton. Vaikka jonkun tyylikkään Ford Mustangin, joka kuluttaa vähintään 20 litraa bensaa sadalla kilometrillä. Hän ei voisi ostaa sellaista vaikka kuinka tahtoisi, koska hän on oman ekonsa vanki.

No tuo tuli kyllä haettua todella kaukaa, mutta menköön. Loppuun vielä muistutus, sunnuntaina kello 13:25 telkkarit auki ja nelos kanavalle. Sieltä tulee Extreme runista puolen tunnin kooste.

Extreme run 2014

Tällä kertaa oli puheiden sijaan, tekojen aika. Tosin viime viikon kestäneen flunssan takia, oli kyllä vedeltävä hieman niitä aikaisempia puheita takaisin. Eli selvää oli jo lähtiessä, että 16 kilometriä tulisi olemaan hieman terveydellä leikkimistä. Joten kahdeksan kilometriä kaikkine kivoine esteineen sai riittää.

Menimme ajoissa paikan päälle Vantaan Hakunilan urheilupuistoon. Hain numero lapun ja lahjapussukan ilman jonotuksia. Toki siinä sivussa piti käydä heittämässä pakolliset leuat Jaajolle. Miksi muuten ihmisten on aina pakko mennä heittämään jotain joutavaa hetulaa julkisuuden henkilöille? En ymmärrä sitä, vaikka tällä kertaa sorruin siihen itse.

Jaajon kanssa kahden.

Jaajo kertoili radan viimeisestä esteestä, joka oli nimeltään avanto. Kuorma-auton vaihtolavoja oli laitettu muutama vierekkäin ja ne täyteen kylmää vettä, jonne vielä harmituksen maksimoinniksi kaadettaisiin jäitä. On kuulema ajateltu, että juoksijat tulevat puhtaina ja pirteinä maaliin. No ohan se varma.

Extreme runiin kuulu olennaisena osana hauska pukeutuminen. Sinällään minun koominen ulkonäköni riittäisi mainiosti, mutta tahdoin viedä koomisuuden vielä pari askelta pidemmälle. Ostin tuossa päivänä eräänä kirpputorilta kymmenellä eurolla vanhan puvun, joka on todennäköisesti tehty oikein mittatilaustyönä. Tosin jollekkin aivan eri vartaloiselle herrasmiehelle kuin mitä oma kapinen runkoni on.

Suit up!

Paikan päällä oli kaiken näköisiä julkkiksia, jotka Jaajo oli houkutellut hyvän asian puolesta paikalle. Jos olen nyt aivan oikein ymmärtänyt, niin tapahtumaan osallistuvat julkkisjuoksijat lahjoittavat kukin 50 euroa liikuntarajoitteisille lapsille. Tänä vuonna lahjoitettu summa oli yhteensä 4500 euroa. 
Tietysti kun ujo poika kohtasi tv:stä ja radiosta tuttuja hauskoja hahmoja, niin meinasi vähän mennä huulipyöreäksi.

Taustalla Aamulypsystä tutut Juha Perälä ja Hovimuusikko Ilkka.

Jetikin tietää, että puku tekee miehen.

Koska en tohtinut liata Foxin pipoani, niin kävin ostamassa virallisen Extreme run pipon. Aluksihan ajatus oli lähteä ilman päähinettä, mutta viime tingassa tajusin, että Vantaanjoessa uiminen vaatii kyllä uimalakin. Kävin ennen lähtöä tempaisemassa Jekkushotin, koska kurkkua kiusasi paha yskä, joka yhä paheni. Mutta pikku hömpsy auttoi ainakin alkumatkasta. Reitti oli sinällään paljon paremmin suunniteltu kuin viime vuonna, että jonottaa ei juurikaan esteille tarvinut. Tosin tällä kertaa olin lähdössä hieman enemmän etujoukoissa kuin viime vuonna. Muutoinkin kaikki järjestelyt oli viimeisen päälle, lämpöinen suihku kisan jälkeen oli aivan luksusta vaikka shampoo kotiin jäikin.

Talviturkki tuli heitettyä samalla reisulla.

Mie romahan.

Tämä oli se Jaajon avanto, ihan oli virkistävä.

Mitalli kaulassa kotia.

Tässä ois melkein promokuva.

Hauskaa oli, vaikka näin puolikuntoisena olinkin matkassa. Suosittelen kaikille, siis ihan kaikille. Jos kerran Jethrokin köpötteli taas tuon kahdeksan kilsaa, niin ei pitäisi olla mikään ylivoimainen perus terveelle aikuiselle. Ei sitä ole pakko juosta koko matkaa, voi vaikka kävellä, kuten aika moni näytti tekevän. Ensi vuonna toivottavasti olen terveenä, niin sitten kyllä kipaisin täyden 16 kilsaa. Laitetaan tähän loppuun vielä muutama otos kirjavasta juoksija joukosta. Siskolleni kuuluu kiitos kuvista, jotka on kyllä olosuhteisiin nähden mielestäni erittäin hyviä.

Huoltojoukkoihin itsensä kirjannut tohtori Terenius oli asian ytimessä.

Radio, tuo työpäivän jouduttaja

Tänään kuulin radiosta, että Intiassa on yleistynyt valtavasti naisten kauneusleikkaukset. Siellä päin naaraat liikkuvat Burkat päällään. Ainoa mikä heistä näkyy on nenä, joten sitä halutaan korostaan ilmeisesti vastakkaisen sukupuolen huomion saamiseksi. Vastaavasti Brasiliassa kuuminta kauneusleikkaus rintamalla on hanuri implantit. Siellähän kuljetaan lähinnä bikineissä ja korostamalla tarakkaa saadaan taas vastakkainen sukupuoli kiinnostumaan. 

Tällä alalla Suomessa on viime aikoina saanut kovaa nostetta naisten vaginaleikkaukset. Jos olen oikein ymmärtänyt, niin puukolla tempaistaan ns. velhon hihoista ylimääräiset pois. Mitä tämä sitten kertoo paikallisten ihmisten pariutumisrituaalien yksikertaisuudesta, jääkin sitten jokaisen omaksi päätelmäksi.

Homoseksuaalejahan nämä kauneusleikkaukset eivät taida koskettaa, koska  hehän perään kuuluttavat aina aitoutta ja luonnollisuutta.

Yle Puheelta tuli tänään erittäin hämmentävä radio-ohjelma. Siellä keskusteltiin naisten iskemisestä, parisuhteista ja rakkaudesta. Mikä tästä keskustelusta teki hieman erikoisen, oli keskustelijat. Nyt oli nimittäin kova nippu kasassa. Pezhmad Ahmadi, Ali Jahangiri ja Abdirahim Husu Hussein. Aivan, jouduin minäkin googlettamaan ennen kuin selvisi keitä he ovat. Ilmeisesti päivän teemana oli, että miksi Suomalaisnaisiin uppoaa mamut niin hyvin? Tähän en jäänyt kuuntelemaan vastausta, koska keskustelu oli todella ärsyttävän kuuloista. He puhuivat toistensa päälle ja jankkasivat samoja asioita. Ja yksi syy oli myös se, että osaan kyllä päätellä vastauksen ilman noiden horisijoitten ohjelmaakin.

Aamut ovat helppoja, kun ei tarvitse vaihdella radiosta kanavia. On vain yksi ohjelma, joka kykenee samaan hymyn kasvoille jopa maanantai aamuna. Se on tietysti palkittu ja ylivoimasesti paras aamuohjelma, Radio Suomipopin Aamulypsy. Sitten kun kymmeneltä Aamulypsy lähetys loppuun, joutuu venkslaamaan kanavia ja altistumaan kaikelle hömpälle, josta edellä kerroin. Loppuun vielä ensi lauantaihin liittyvä kappale, jonka kuulin myös yllättäen radiosta.

 http://www.ruutu.fi/ohjelmat/hovimuusikko-ilkka-jos-mun-kroppa-pettaa

Vettä jo toisessa polvessa

Tonttilassa on viime viikot odoteltu henkeä pidätellen, että kuinka oman kylän urheilu toivon polvi toipuu kauden pääkilpailuun. Minuun on nyt ladattu kaikki jäljellä oleva toivo ja usko, mitä tämä kapinen kylä sisällään pitää. Kaikki ovat suorastaan polvillaan edessäni kerjäämässä edes pientä tiedon murusta kilpailukunnostani. Joten toimikoon tämä samalla jonkin sortin lehdistötiedoitteena.

Lyhyt kertaus lienee paikallaan. Vammahan polveutuu ilmeisesti Isän puolelta, mutta siihen ei ole varsinaisesti mitään oikeudessa pätevää näyttöä. Mutta ajankohtaiseksi se tuli vasta noin kuukausi sitten kun kolhin luisevan koipeni töissä. Sitten meni suunnitelmat uusiksi. Seppo Rätymäisesti laitan kaiken yhden kortin varaan. Huilia kisoihin asti, ekalla karsinnasta läpi ja kaikki ekan heiton varaan. Eli minä kävin eilen kuukauden tauon jälkeen kokeilemassa sählytreeneissä kuinka polvi kestää juoksua. Kipuja ei merkittävästi ollut, mutta nyt sitä ohuesti turvottaa. Viikon päästä olisi se paljon hehkutettu Extreme run ja sinne mennään. En aio tehdä parastani, enkä jää katsomaan mihin se riittää. Ainoa minkä voin luvata on, että juoksen niin kauan kun joku liputtaa minut ambulanssiin tai maaliin. Toki sen verran pakko leuhkia, että mitä noissa kestävyysurheilu kisoissa on tullut käytyä. Niin aina niistä mitalli kaulassa on kotia tultu.

 

Viime vuoden tulos

 Itse kun olen tälläinen ujo, enkä oikein kehtaa nostaa itseäni esille, niin laajahko tuttavapiirini tekee sen puolestani. Ja vieläpä ilmaiseksi, ilman erillisiä pyyntöjä. En oikein ole varma, että pitäisikö heitä kiittää vai olla pahoillaan heidän omituisen makunsa esille tulosta. Olen saanut osakseni suoranaista fanitusta, joka tietysti on noussut välittömästi hattuun, tai pitäisikö sanoa tässä yhteydessä partaan?

Työ kuviot alkavat olla tämän kesän osalta selvillä. Olen huomannut, että tuo linjuriautojen rakentaminen on jälleen tempaissut mukaansa. Olen viettänyt Autokorilla aikaani huomattavasti aiottua pidempään. Tai eihän se mikään Autokori enää ole, vaan joku kansainvälinen nimihirviö. Etsin firman uutta nimeä internetin arveluttavasta maailmasta ja löysin sen Scanian sivuilta, josta seuraava teksti on suoraan kopioitu:


"Toukokuun 1. päivänä Lahdessa aloittaa toimintansa Scanian tytäryhtiö, SOE Bus Production Oy. Kirjainlyhenne SEO tulee sanoista Scania OmniExpress."
Tuossa alla linkki, jos ette usko.

http://www.scania.fi/uutiset/press-releases/2014/rls-uusi-scania-yhtio-jatkaa-omniexpressien-valmistusta.aspx 

Tuosta tulikin mieleen, että tuolla saattaisi olla kaltaiselleni näppäimistön kurittajalle paikka auki, kun näkyy lipsahtaneen kirjoituserhe noinkin lyhyeeseen tekstin pätkään. Eikö SEO liity polttoaine bisnekseen enemmän kuin busseihin? Sattuuhan noita isommissakin piireissä, näköjään. Ja tämän julkaistuani minulla onkin varmaan tullut aika palauttaa avaimet pomolle. 

Niistä työ kuvioista vielä. Kun tämä raskas prosessi on kohta ohi, niin on taas aika tutkia mitä Pasi tekisi isona. Se nyt on alkanut tulla selväksi, että tuollainen tehdastyö ei näin laiskistuneelle ja rimpulalle vartalolle enää sovi. On harmi jälleen lähteä pois moisesta työyhteisöstä, koska tuota naurun ja hyvä henkisen vittuilun määrää on vaikea mistään löytää. Meitä on siellä karkeasti arvioituna bussillisen verran saman henkisiä mulkkuja ja sitten on ne muut joita en juurikaan tunne. Kunhan joskus julkaisen muisteloni, Mein kampf, minun bussini. Tulen kyllä sitten kunniamerkein palkitsemaan jokaisen joka on ylistyksensä ansainnut. Ja sanallisesti teloittamaan kaikki joutavat turaajaat ja rintamakarkurit. Siihen toki menee vuosia, ennen kuin vaitiolovelvollisuuteni raukeaa. 

Se mitä Pasi tahtoo isona, kiteytyisi ehkä jotenkin seuraavaan lauseeseen. Jos kynä on kerran miekkaa mahtavampi, niin uskon, että näppäimistöllä voisi saada vielä laajempaa tuhoa aikaiseksi. Se vaan, että ilman koulutusta alalle on vaikea päästä ja tällä päällä on vaikea päästä alan kouluihin. Joten olen tässä hieman polvi seinää vasten, että mitä sitä oikein tekisi. Näkee kun elää, mutta pakko kyllä tunnustaa. Että aluksi ajattelin tuosta polvesta saavan montakin nokkeluutta revittyä, mutta kun eksyin taas hieman aiheesta niin ne taisi rajoittua vain tuohon otsikkoon.

Happy with Honda

Tämän kertainen kompurointini näppäimistön edessä koskettaa vain ja ainoastaan Honda kesäkuntoon 2014-projektia. Joten mitään keväisiä wokkaus reseptejä on turha tällä kertaa odottaa, normaalistihan niitä suorastaan vilisee teksteissäni.

Ostin Hondan reilu vuosi sitten keskellä talvea, joka on varsin luonnollinen ajankohta moottoripyörä kaupoille. Tämäkin loisto idea sai alkunsa olutlasi kourassa, täysin hetken mielijohteesta. Näistä lähtökohdista on toki ennenkin kirjoitettu historiaa, kuten aikaisemmista tarinoista on voinut tarkkaavaisimmat huomioida.

Idea oli rakentaa perus pahennuksen aiheuttaja ja Honda CBR 600-malli olisi oiva tähän tarkoitukseen rauta runkonsa ja kuulemma kestävän koneensa johdosta. Lähtökohtaisesti syyttävä sormi osoittaa Immua, joka suorastaan aivopesi minut töissä kyseisen pyörämallin eduista jatkuvasti hehkuttaen. Varsinkin malli pc 25 olisi miltei täydellinen. No minä sitten ostin sellaisen, tai niin luulin tehneeni. Malli olikin vuoden vanhempi kuin olin ostaessani luullut, eli se olikin pc 23. Virhe numero yksi. Sinällään pyöräni ei eroa pc25:stä, muuten kuin melkein joka osalta. Tämän tulin huomaamaan kun olen etsinyt kikottimeen osia, niiden saanti tuohon vanhempaan on pikkaisen hankalampaa kuin siihen uudempaan. Ja tietoa pc 25:stä olisi netissä huomattavasti paremmin kuin edeltäjästään, mutta näillä mennään.

Honda ostaessa

Pyörähän sitten purkeni todella vauhdilla kevään aikana ja sitten ruvettiin miettimään, että mitäs sille tehtäisiin. Visiot olivat huimia ja skaala mieletön. Siinä sitten kuitenkin jostain syystä innostus lopahti ja oikeastaan koko kesän suurelta osalta purettu raato makasi hallimme nurkassa. Jossain vaiheessa syksyllä ideaksi muodostui ns. Cafe racer henkinen ulkoasu. Koska netistä ei löytynyt tyylille sopivaa takakatetta, päätimme ryhtyä tekemään sellaista itse. Virhe numero kaksi. 

Kuningas idea

 Sehän olikin sellainen puolen vuoden projekti, koska allekirjoittaneelta loppui noin 78 kertaa usko koko touhuun. Onneksi Tohtorilla ei usko loppunut, tai sitten hän vain osasi peittää sen minua paremmin. Ensin lähdimme tursuttamaan uretaania ja sitten vuoltiin sitä muotoon. Sitten tursutettiin lisää uretaania ja sitten taas vuoltiin. Kun vihdoin noin kolmen viikon jälkeen muoto oli  tahtomamme, niin aloitimme kuidutuksen. Itse en ollu koskaan moista hommaa tehnyt, mutta Tohtorilla oli pieni käry asiasta. Usean hartsin käryisin illan jälkeen pääsimme sitten kittailemaan ja  hiomaan kuitua. Sitä saikin sitten hioa niin, että puoli Ahtialaa taitaa olla vieläkin valkeana. Kuitu ja tankki suhaistiin maaliin ulkosalla ja pinnasta tuli olosuhteet huomioiden erittäin hyvä. Väri on näin aluksi metallihohto hopea, koska sellaista sattui olemaan meillä hallilla hyllyssä. Maalauksen ja kuidun teon suoritti toiminimi kitti & suihkaus, eli Tohtori Terenius.

Honda näki ensi kertaa yli vuoteen päivän valon

 Tässä kohtaa on kyllä pakko hieman nostaa jalustalle tuota jonkin verran teksteissäni esille tulevaa Tohtori Tereniusta, miestä tuhansien nimien takaa. Hän kulki joskus aikoinaan nimellä Hiaceveli, mutta petturi myi Hiacensa ja kulki sitten jonkin aikaa Volvomies nimellä. Tuon nimen taustat ei varmaankaan vaadi sen suurempaa pohdiskelua. Kutsutaan häntä myös usein Möysän Matulaksi. Miehestä on nimittäin kuoriutunut aikamoinen etsivä, joka ei kaihda koviakaan otteita silloin kun vääryys on tapahtunut. 

Tohtoria kiittää minun ohessa myös koko Tonttila, kun alan Hondalla aamuisin töihin kulkemaan. Nimittäin Tohtori rakenteli alkuperäisestä takapöntöstä yli puolet lyhyemmän ja todella virtaavan. Joka tarkoittaa näin monimutkaisesti ilmaistuna, että äänet ovat sitä luokkaa, ettei varmaankaan naapureille jää epäselväksi moneen Pasi menee töihin. Muutoinkin noin karkeasti yli 80 prosenttia muutoksista on jollain tasolla Tohtorin tekemiä. Koska usein oli niin, että minä tein aluksi ja Terenius sitten korjasi turaamani sellaiseksi kuten siitä piti tulla. Joten todella isot tattikset Möysän suuntaan. Isot kiitokset myös kaikille enemmän tai vähemmän auttaneille tai muuten vaan tallilla piruilemassa käyneille. Itse olen tälläistä peukalo keskellä kämmentä osastoa. Meille ei ole vielä saatavilla sopivia hanskoja, joten moni homma on parempi antaa suosiolla osaavimpiin käsiin joihin käy perus työrukkaset.

En nyt jaksa enempiä rakenteluista kirjoitella, kun ei tämä ole mikään Latela tai West Coast Customs. Ja tällä tyylillä olisi varmaan palvelin jumissa, jos kaikki vaiheet kävisin läpi.
Tänään saatiin pyörä Bike and tuningista ajettua pois ja tuntuisi kaikki toimivan niin kuin pitää. Pari puutetta huomasin tuossa matkalla, joista isoimmat on nopeusmittarin, tai no minkäänlaisten mittarien tai merkkivalojen puuttuminen ja ohjauslaakerin huomattava väljyys. Yllättävän hyvä se on ajaa ja kyllä sillä maisemakin vaihtuu kun jaksaa vaan kiljuttaa aivan sinne yläkierroksille asti. On pakko sanoa vanhaa Honda slogania mukaille, että Paksu on happy with Honda.

 

Meinaa hippiä hymyilyttää