lauantai 31. elokuuta 2013

Humala vai Hamina?

Perjantai iltana ilakoimme koulun puutarhassa hienon juhlan merkeissä. Lahden kansanopisto juhlii 120-vuotis taivaltaan ja tämä puutarha juhla oli yksi tapahtumista. Olipa hienon näköistä kun puutarha oli koristeltu erittäin nätisti ja ihmiset olivat noudattennet pyyntöä valkoiseen pukeutumisesta. Me vieraat olimme ikäänkuin osana koristeluja, itse veistos maisella vartalollani olin kuin kuusi jouluna.
Ruuat tulivat Möysän cateringin kautta ja maut olisivat saaneet Jyrki Sukulankin hiljaiseksi. Oli kyllä herkullista. Muutama ohjelma numero oli myös ja tuli show jäi erityisesti mieleen. Itse olin suurten kysymysten äärellä. Nykäisenkö reippaat humalat vai juonko vain muutaman? Olin aamulla lähdössä Haminaan kahden ystäväni kanssa motocrossia ajamaan ja matkaisimme luotettavalla hiacellani. Olisin saattanut saada toisen kaverini ajamaan autoani aamulla, mutta se olisi viivyttänyt lähtöämme liiaksi. Joten join molemmat drinkkilipulliseni juhlien maittavaa boolia ja aloin suunnitella kotiin lähtöä. Ennen lähtöä jäimme hetkeksi Idan kanssa hyvästelemään luokkamme jättävän Suskin. Siinäpä mukava ja erittäin värikäs nuori neiti, enkä viittaa värikkäällä ainoastaan hänen punaiseen tukkaansa. Toivottavasti uusi koulu vastaa odotuksiasi ja löydät unelma ammattisi. Ihquu jatkoo Suskille ja jatka sitä lentopallon pelaamista!


Herätyskello on jälleen armoton, selitykseni eivät auta vaan noustava on. Aamiaisen heittelen vauhdikkaasti kapeisiin kasvoihin ja suuntaan hallille pyörää hakemaan. Noudan ystäväni eri osoitteista. Survomme tavarat autoon ja ihmettelen hetken itsekkin omaa pakkaajan taitoani. Paljon mahtuu pieneen hiaceen: kolme moottoripyörää, kolmen kuskin ajovarusteet sekä muuta aiheeseen kuuluvaa rekvisiittaa. Matka kohti Haminaa voi alkaa.
Kouvolan jälkeen tiellä juoskentelee pukki. Ei ulkonäön perusteella tainnut olla siirtohuhujen keskellä olevalle Teemu Pukille mitään sukua. Saavumme Haminaan, joka nopeasti läpi ajettuna vaikuttaa kivalta kesä kaupungilta. Kuten kaikki Suomen kaupungit. Rata näyttää erittäin hyvältä ja tuntuu vielä paremmalta Yamahalla ajettuna. Harrastamme myös hieman ajojen lomassa valokuvausta. Sää oli mainio, rata vielä parempi ja seura suurenmoista. Tein kyllä täysin oikean ratkaisun valitsiessani Haminan, humalan sijaan.



keskiviikko 28. elokuuta 2013

Ilmoja pidellyt

Joku peijooni oli aamulla laskenut ilmat pihalle pyörästäni. Tutkinnat ovat vielä kesken mutta on tietysti mahdollista että pyörillä on samat vaivat kuin ihmisillä vanhentuessaan. Ei meinaa aina ilmat pysyä sisällä kun ei ole paikat enää niin napakat kuin nuorempana.

Päivä oli ilmavaivoja lukuunottamatta muuten onnistunut. Koulupäivä oli mukavaa keskustelua päivän uutisaiheista ja mukaan mahtui minulle hankala tehtävä. Täytyi kirjoittaa uutinen ja uutisissa ei ole tilaa ylimääräiselle maalailulle tai täytesanoille. Tekstinihän koostuvat miltei pelkästään täytesanoista ja tarinani ovat useimmiten tyylillä "paljon puhetta ilman mitään sisältöä". Asiallisuutta tulin kouluun oppimaankin, koska ei näillä joutavilla arjen värittelyillä kovin korkealle kohota.
Pääsin vihdoin ajamaan motocrossiakin. Jos tarkkoja ollaan niin enduroa ajoin tänään. Tillolan enduroreitti oli erittäin hienossa kunnossa ja paikoin meninkin jopa hieman liian lujaa taitoihini nähden. Olin selkeästi nopein Yamaha kuljettaja joka tietysti lämmitti mieltäni. Ja viime viikolla tehdyt jousituksen muutokset osoittautuivat todella onnistuneiksi.

Eniten innostuin kun enduropolkua kaahatessani eteeni hyppäsi toinen lajin harrastaja. Häneltä oli hajonnut pyörä keskelle metsää ja pyyteli että kertoisin hänen ajokaverilleen tilanteesta. Näin reiluna miehenä toiminkin vaikka apua tarvinnut herra kuuluikin vihollisen leiriin. Lopeteltuani ajeluni huomasin tovereiden saaneen pyöränsä kuntoon. Työnsin voimaa ja luotettavuutta uhkuvan Yamahan autoni vahvaan syleilyyn. Miehet olivat siis KTM kuljettajia ja heidät tunnistaa varikolla oranssien ajovarusteiden lisäksi myös siitä että heillä on jostain syystä usein sormet aivan likaiset. Yamahamies voi puolestaan ajon jälkeen syödä eväsleipänsä ilman öljyyn taittavaa jälkimakua. Kaarsin hymyillen maantielle auringon laskiessa kauniista edessäni. On se ilmoja pidellyt, muualla paitsi polkupyörässäni.


tiistai 27. elokuuta 2013

Motorsporttia!

On Pasin ajettava paljon turhia kilometrejä jotta pääsee harrastamaan rakasta lajiaan. Edustamallani moottorikerholla ei tällä hetkellä ole omaa rataa. Siitä kiitos kuuluu Lahden seudun Ympäristöpalvelulle. Olen tämän kesän aikana huomannut että aiheesta on turha enempää nillittää tai lähettää kysymyksiä kyseiselle taholle. Parempi etten aiheesta enempää avaudu vaikka mieli tekisi. Siispä lähdin tänäänkin etsimään ajopaikkaa jostain Lahden lähiseudulta.

Onneksi uljas kulkimeni suorastaan uhkuu meno haluja joten matkan teko ei tuota minulle muuta vaivaa kuin polttoainekulut ja ajan haaskaus. Sidoin ripeästi pyörän ja varusteet lain määräämällä tavalla. Tarkistin vielä kolmannen kerran kaiken tarvittavan olevan matkassa ja suuntasin kohden moottoritietä.

Orimattila, tuo peltojen ympäröimä noin 16 000 asukkaan ihastuttava kaupunki. Siellä sijaitsee myös melko hyvä motocrossrata ja sinne ajattelin suunnata. Tarkistin nykyaikaisena heppuna nopeasti matkapuhelimellani että rata on auki. Saavuin radan lähellä sijaitsevaan kahvilaan josta ratalipuke tulee lunastaa. Myyjä ilmoitti radan olevan kiinni koko viikon. Kirosin, mutta vain mielessäni. Sillä enhän tahtonut jättää viehättävälle kassaneidille moukkamaista kuvaa motocrossin harrastajista, saati itsestäni. Tarkistin vielä puhelimellani seikan jonka olin jo varttia aikaisemmin katsonut. Ei paikallisen moottorikerhon sivuilla ollut mitään mainintaa radan kiinni olemisesta. Mutta kuten moni mies tietää, naisen sana on laki joten en lähtenyt käräjöimään aiheesta. Nöyränä autoon ja matka kohti Mäntsälän motocrossrataa alkakoon.

Mäntsälästä ostin lipukkeen radalle jostain moottoripyöriä myyvästä liikkeestä. Saapuessani radalle huomioin hiertävien piilolinssien läpi, että rata näyttää olevan aivan täynnä alan harrastajia. Kaipa sinne yksi hoikka poika mukaan mahtuu. Ei mahtunut. Nimittäin radalle saapuessani huomasin kyltin jossa kerrottiin radan olevan tiistaisin vain Tuusulan mooottorikerhon kuskien käytössä ja itse en kyseistä kerhoa edusta. Ei muuta kuin rahoja takaisin perimään. Se onnistui helposti, eikä minun tarvinut edes näyttää hurjaa luontoani mukavalle myyjälle joka pahoitteli aiheuttamaansa mokaa. Tässä kohtaa kello oli viisi ja olin saanut tarpeekseni tältä päivältä.

Ajoin siis autollani reilusti yli 100 kilometriä aivan turhaan. Orimattilan matka olisi ollut vältettävissä jos olisin tarkistanut tietoni tietokoneella. Matkapuhelimen netti ei näyttänyt koko sivua ja tässä kohtaa melko olennainen tieto jäi näkemättä. Mäntsälän reissua ei olisi tarvinut tehdä jos olisin katsonut matkapuhelimella paikallisen kerhon sivuja mutta akkuni alkoi hiipua. Enkä uskonut tuurini olevan näin surkea kahta kertaa peräkkäin. Toki myyjäkin teki virheen myydessään lipun mutta koko ajo Mäntsälään oli oma mokani.

Huomenna lähden paremmalla valmistautumisella etsimään rataa jossa pääsisin ajamaan. Vaikka tämä olikin hieman tälläinen itku tuuleen niin ei auta valittaa. Kuten piireissä tavataan usein sanoa: Tämähän on vain motorsporttia!

sunnuntai 25. elokuuta 2013

Tehtävä: Ajatuksia Jukka Vuorion tekstistä

Katkonaisen muistini mukaan tehvänä oli kirjoittaa jonkin sortin arvio tai edes jotain mielipiteitä Jukka Vuorion blogiin: Minä: toimittaja & ihminen

Jukka ottaa mielestäni erittäin jämäkästi tyhjät pois heti tekstin alussa:"Sanotaan, että makuasioista ei voi kiistellä. Sehän on aivan järjetön väite. Miten faktoista muka voisi kiistellä?" Jos tällä ei saa lukijaa jatkamaan lukemista tekstin loppuun niin mielestäni vika on lukijassa, ei tekstissä.

Sinällään lähtökohtaisesti tekstin pohjana toimiva kysymys: "Saako toimittajalla olla mielipiteitä?" on hieman liian mutkat suoriksi tyyppinen kulma asiaan. Mutta etenkin hyvien esimerkkien avulla on tekstissä mielestäni paljon keskustelemisen aihetta liittyen siihen mitä jokainen toimittaja joutuu pohtimaan juttua kirjoittaessa. Antaako ulkopuolisen paineen vaikuttaa juttuun vai tuoko rohkeasti oman mielipiteensä julki. Osittain ymmärrän pelon joka laittaa toimittajan lieventämään mielipiteitään. Yksikin harkitsematon lause on helposti irroitettavissa tekstistä ja on pian koko Suomen nähtävillä. Kivitys voi alkaa ja siihen osallistuvat eivät useinkaan lue koko tekstiä vaan muodostavat mielipiteensä yhden tekstistä irroitetun lauseen perusteella. Ironiaa ei tunnuta ymmärtävän enää juuri lainkaan tai sitten sitä ei tahdota ymmärtää.

Kaikista kauhukuvista huolimatta hyvä toimittaja kirjoittaa juttunsa omasta näkökulmastaan, aiheesta riippumatta. Sillä mielestäni toimittajalla täytyy olla omia mielipiteitä ja niiden on oikeus tulla myös julki.

perjantai 23. elokuuta 2013

Viikonlopun toivotus

Kesä on tv:n osalta uusintojen aikaa ja sorrun seuraavaksi samaan blogini osalta. Tekstistä tuli jälleen tänään ajankohtainen ja tiedän että harva teistä ketkä tämän lukee on tuskin nähnyt ensi julkaisua.
Ensimmäinen kouluviikko on takana ja melko laaja sekä kirjava sana valikoimanikaan ei riitä kertomaan innostukseni määrää. Tämän seuraavan lyhykäisen ajatuspainin myötä toivottelen hyvät viikonloput teille molemmille ketkä tämän luette.

Vuoreni:

Elämäni polulle on tullut este, vuori joka minun on kiivettävä. Olen kiertänyt sitä liian kauan. En voi enää perääntyä, vaan minun on kohdattava haasteeni pystyssä päin. Ilman valjaita, ilman auttajaa. On tullut aika ottaa askel kohti huippua, huippua jossa palkinto sijaitsee. Tämä itsestä lähtevä painostus on ajanut minut lähes hulluuden partaalle.

Kyllä minä perkeleeni kesytän! Olen elänyt jo liian kauan tässä tunteessa. Sen ääneen sanominen heikentää entisestään jo miltei pitsikuvioista miehisyyttäni. En aio piileskellä enää, nyt on tullut aika hyökätä lohikäärmeen kimppuun ja pelastaa prinsessa. Nyt sen teen vaikka piru kuiskii olkapäälläni ja käskee perääntyä. En aio kuunnella sen kuiskutuksia vaan teen oikean ratkaisun. Ja sen sanon vielä että seuraavassa kämpässä on astianpesukone, tää tiskaaminen on aivan perseestä!!!!

torstai 22. elokuuta 2013

Urheilua ja kulttuuria

Tänään taas hippiä vietiin paikasta toiseen. Onneksi kykenen entisenä ammattiautoilijana haistamaan liikenteen solmukohdat ja etenemään Lahden monttuisilla teillä keskiverto tiellä liikkujaa ripeämmin. Toki koululta lähtiessäni viivytyksenä oli taas polkupyöräni. Tulee todella nöyrä tunne kun lähestyn suuren tien ylittävää suojatietä jarruttaen, tai no tuossa konkelossa ne on enemmän vauhdin maltilliset hillitsimet. Sitten pitkä auto letka pysähtyy vuokseni kun jonon ensimmäinen autoilija sattuu olemaan Lahden ainoa joka huomioin kevyenliikenteen. Yritän polkea ripeästi tien yli jotta jo muutenkin kiukkuisen näköiset autoilijat eivät enempiä hermostuisi aiheuttamastani viivytyksestä. Poljen minkä ehdin mutta maisema ei vaihdu mihinkään. Muutama perinteinen kirosanakin saatta livetä suustani kun vihdoin tunnen kuinka pyöräni nöyrtyy ja on jälleen samaa mieltä kanssani suunnasta johon tahdon liikkua. Matkasin nimittäin pikaiselle visiitille siskoni luo jonka tietokoneen valokuva arkistosta etsisin itselleni jonkun tyylikkään kuvan profiililleni. Ehkä pyysin liikoja sillä vaikka siskoni taitava kuvaaja onkin ei hänkään mikään taikuri ole. Hyvää kuvaa emme löytäneet mutta selittäessäni hänelle ensimmäisten koulupäivien mahtavuutta hän nappasi minusta muutaman kuvan. Valitsin yhden joka on kyllä hieman liian pohdiskelevan näköinen ajatelle höseltävää olemustani mutta sillä mennään nyt jonkin aikaa. Kiitin kuvasta ja poistuin paikalta.

Poljin kotiin melkolailla pyöräni suorituskyvyn äärirajoilla ja pitkässä alamäessä tunne oli kuin vuoristoradassa. En tiedä onko edellinen omistaja unohtanu pyörän tavarajajunan alle vai miten on mahdollista että vanteet voivat olla noin kierossa? Tätä en kuitenkaan ehtinyt pohtia enempää vaan kotiin saavuttuani kokkasin nopeasti jonkinlaisen pasta sekoilun. Reseptiä on turha kysellä.

Sitten kaivoin salibandy roinat kaapista ja kirmasin autolleni. Tuo maanteiden nöyrä nielijä joka on aina valmiina seikkailuun. Tänään vaadin häneltä hieman normaalia ripeämpää etenemistä koska aikatauluni näytti kiireiseltä. Suoritimme siirtymän Lahden energiahallille epävirallisessa maailman ennätys ajassa ja tästä syystä taputin rakasta ystävääni konepellille. Saavuimme paikalle viisi minuuttia ennen harjoitusten alkua joten ehdin sopivasti vaihtaa kevyempää ylle ennen kuin oli taas aika laittaa nivelsiteet koville.

Olin jälleen oma mahtava itseni ja poistuessani suihkutiloista kuulin kuinka pelitoverini jäävät kilpaa kehumaan suorituksiani kentällä. Näinhän tietysti sen tahtoisi menneen. Todellisuus on se että vartin pelailun jälkeen huomasin että se pastamöykky jonka vatsaani survoin alkoi neuvotella kanssani pienen ruokalevon pitämisestä. Siihen en millään voinut suostua kesken harjoitusten mutta pastamöykky oli vaatimustensa kanssa tosissaan ja uhkasi hetken jopa ulosmarssilla. Pienen keskustelun jälkeen saimme sovittua riidan ja pelit jatkuivat. Itse pelillisiin juttuihin en aio enempää paneutua vaikka se varmasti monia kiinnostaisikin.

Seuraavaksi oli aika pienen kulttuuri pläjäyksen ja taas tuli kiire. Autoni tiesi sen ja jälleen meno oli erittäin nopeaa ja paikka paikoin ihan laillistakin. Suurin osa luokastamme oli saapunut paikalle tutustumaan Lahden kaupunginteatterin syksyn ohjelmistoon. Tapasin teatterin ulkopuolella myös minut synnyttäneen naisen joka on minulle kuin äiti. Vaihdoimme äiteen kanssa muutaman sanan ja liityin luokkatovereiden seuraan. Tunnin kuluttua olimme tietoisia syksyn tarjonnasta ja näimme hetken aikaa West side storyn harjoituksia.

Sitten mentiin taas eikä meinattu. Äitini hyppäsi kyytiini ja kuljetin hänet kotiinsa. Tuhlaapoika kävi myös näyttäytymässä isälle ja hän ruokki minut. Hetken keskustelimme vanhempieni kanssa koulunkäynnistäni, tai no he kuuntelevat ja minä puhun hengittämättä 45 minuuttia. On muuten kuulema sekin epävirallinen maailman ennätys mutta harmi kun sitä ei saanut kukaan nauhalle.

Poistuin paikalta ja suuntasin kotiini. Nyt pidin matkavauhdin maltillisena koska kiireet ovat ohi ja tahdoin rauhassa nauttia tasaisesta kyydistä jonka kulkimeni tarjoaa. Käytin puoli tuntia tämän blogin kirjoitukseen ja sitten loppu ilta meneekin sohvalla. Sen voisi tiivistää viiteen sanaan. How i met your mother.

keskiviikko 21. elokuuta 2013

Yhtä ravia!

Olen aikanaan käynyt ammattikoulussa autonkuljettaja puolen. Joka kulkee hienolla nimellä Logistiikan perustutkinto. Nämä ekat päivät journalismiopiskelijana ovat olleen jonkin sortin blogistiikan perustutkintoa. Enkä vielä ole löytänyt selvää logiikkaa millä näitä kirjoittaisin, vai pitäisikö sanoa blogiikkaa? Ei pitäisi, se vaan tuntui omassa päässä paljon hauskemmalta kuin mitä näyttää tekstinä.
Mutta vähän aiheesta joka opettajamme heitti ilmoille päivän päätteeksi. Eli siitä mitä olen mieltä tavasta jolla olemme opiskelleet ja käyneet asioita läpi. On ollut mahtavaa huomata että näinkin vanha koira on oppinut nostamaan tassua ja oppinut uusia näkökulmia moniin asioihin. Seuraavaksi käyn tälläisen köyhän keittiöpsykologin silmin luokkamme oppilaita yleisesti läpi näin hevosurheilu termein,älkää kysykö miksi. Eli suurin osa ihmisistä ravaa elämänsä läpi laput silmillä tutkimatta enempää ympäriöstöään tai kanssa ravaajia. Heille tärkeintä on suorittaa matka läpi jahdaten lähetysautoa ja tehdä tulosta. Luokkatoverini vaikuttavat hevosilta jotka ovat riisuneet laput silmiltään ja heitä ei haittaa vaikka välillä lipsuisi laukan puolelle. Olipa ontuva vertaus mutta niin oli kyllä hevonenkin jota viimeksi raveissa veikkasin. Mokoma koni laahusti talleille jo ensimmäisen kierroksen jälkeen ja sekös meikäläistä harmitti kun suuret voitot jäi saamatta. Tuudittauduin ajatukseen että hän kuitenkin hymyili hevos joukosta leveimmin kun pääsi talleille ensimmäisenä mutustamaan parhaat heinät. Tuokin kyllä tuntuin huomattavasti syvällisemmältä polkiessani kotiin mutta oikeaan asiaan lyhyesti. Olen siis erittäin mielissäni tavasta jolla olemme käsitelleet asioita ja kuinka jokainen saa sanoa mielipiteensä.

Nyt täytyy kiiruhtaa koska kuulen kuinka rakas pakettiautoni huutelee jo minua parkkipaikalla. Matkaamme Orimattilaan motocrossia ajamaan. Se on hyvää vastapainoa tälle koulun käynnille jossa saa vaivata aivoja pohtimalla asioita. Crossiradalla täytyy kuitenkin keskittyä ajamiseen ja nollata pää kaikelta ylimääräiseltä. Sillä jos ajatukseni harhautuu hetkeksikään esimerkiksi Edward Snowdenin monimutkaisen kohtalon pohdiskeluun saatta hyvinkin olla että minä olisin ensimmäinen joka meidän luokasta pääsisi lehteen. Tosin en jutun kirjoittaja vaan päähenkilönä jonka tilaa tarkkaillaan teho-osastolla. Näin ei tule tapahtumaan sillä minun ajaminen on vähän sama kuin lähtisi lehmällä raveihin. Eli ei se maksimi vauhti ole se tärkein juttu vaan hyvät fiilikset ja hauskan pito.
 

tiistai 20. elokuuta 2013

Mikä pyörällä tulee se runoillen menee

Hyvin valvotun yön jälkeen nousin seitsemän aikaan kuuntelemaan Radio Suomipopin Aamulypsy-ohjelmaa. Se saa väsyneen mielen pirteäksi ja on toiminut jo pitkään minulle kahvin korvikkeena. Ensimmäisenä päivänä kuljin autolla kouluun mutta siihen on tultava muutos. Tänään päätin ottaa itseäni toisella kädellä niskasta kiinni ja toisella kädellä tarttua pyörän sarviin. Se kuitenkin osoittautui vaikeaksi tavaksi hallita kuljintani joten välttäen ylimääräisen kaatuilun suoristin molemmat käteni kohden sarvia. Vanha putkikameli toimitti minut hilpeyttä aiheuttavan narinan saattelemana koululle jossa olinkin yllättäen ensimmäisenä paikalla. Bussikuskin poika on mieluummin vartin ajoissa kuin minuutin myöhässä. Aika lensi kuin Finnair eli siivillä ja kohta jo huomasinkin istuvani ruokalassa. Ruoka oli jälleen maittavaa ja sitä sai riittävästi. Sitten seurasi info jossa varoiteltiin pyörävarkaista. Olen täysin vakuuttunut että jos joku minun pyöräni varastaa niin hän palauttaa sen ennen kuin ehdin huomata koko koppelon hävinneenkään. Vanteet ovat sen verran kierossa että se käy jopa hyvästä treenistä motocrossia varten ja kappa polkee toisinaan useita kierroksia tyhjää joka lisää poljetun matkan pituutta usein monella kilometrillä.

Sitten osan luokan kanssa lähdimme vapaaehtoiselle kävelylle Lahden keskustaan. Täällä kun on menossa runoviikot ja tänään oli ohjelmassa runoja patsailla-niminen ohjelmaosio. Se oli yllättävän mielenkiintoista ja suurena musiikin ystävänä parasta antia retkessä oli ehdottomasti tyylikäs herrasmies joka soitteli saksofonia. Kierros kesti vajaan tunnin ja sen päätteeksi kävimme kahvilla. Runojen innoittamana päätän sekavan raporttini muutamaan riimiin jotka tuskin aiheuttavat ylimääräisiä kyselyitä onko tuotos oma vai lainattu.

Unesta uneksien, pyörällä poljeksien.
Näen silmissäin tien, tunnen selässäin hien.

Perskule, onpa runoilu hankalaa.
Parempi varmaan ajoissa lopettaa.

maanantai 19. elokuuta 2013

Äiti mä en mee enää kouluun!

Otsikon mukainen nillitys kuului joskus 2000-luvun alussa hentoisen pojan suusta. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan ja opetellaan alkeita journalismin saralla. Itse en kauheasti ole tähän varsinaiseen blogi touhuun tutustunut joten olisi varmaan ollut paikallaan lähteä aluksi kopioimaan ideoita muilta eli plagioimaan vai olisiko nyt kyseessä blogiointi? Tätä en kuitenkaan jaksanut tehdä vaan mennään näillä heikoilla tiedoilla joita minulla aiheesta on. Jostain se on lähdettävä ja minä lähden melko pohjalta mutta pohjalta se paksukin ponnistaa joten ei muuta kuin kohti ääretöntä ja sen yli!

Eli jos nyt jotain ensimmäisestä koulupäivästä oikein ymmärsin niin tehtäväksi tuli kirjoittaa kokemuksia ensimmäisestä koulupäivästä.

Sateen uhka oli voimakkaasti läsnä kun suoritin kulkimen valintaa ensimmäiselle koulumatkalleni. Ruosteinen polkupyöräni sai jäädä varastoon odottamaan kuivempia ilmoja ja näin ollen päätin suorittaa pienimuotoisen moottorimarssin rakkaalla autollani. Tuo uljas toverini jonka kanssa olemme käsi kädessä kokeneet niin myötä- kuin vastamäet. Kun kurvasimme parkkipaikalta peilissä näkyi vain kateellisten naapurien mutruiset suut ja yhtä mutruun meni oma suunikin kun ryhdyin pohtimaan parkkipaikkaa kaaralleni. En oikein tiennyt kauanko ensimmäinen koulupäiväni kestäisi mutta uskoin neljä tuntia riittävän ja ajoin kauppakeskus sykkeen parkkihalliin. Siellä saisi luotettava ystäväni huilata lämpöisessä ja suojassa ruikkivilta lokeilta. Käppäilin koululle jossa oli määrä oleva jonkin sortin alkuinfo.

Sisään astuessani aistin nopeasti että moni paikalla olija veikkasi minun tulleen väärään taloon. Kieltämättä epäilin sitä hetken itsekkin koska näin vain ihmisiä jotka eivät millään kykenisi keskustelemaan kanssani lapsuudesta 80-luvun Suomessa. Mutta väliäkö sillä. Alkuinfossa käsiteltiin nopeasti koulun historiaa, käytiin läpi henkilökuntaa ja soittipa siinä joku näppärä sorminen herrasmies pianoakin. En tunnistanut kappaletta mutta siitä olen varma että ei se ainakaan Kotiteollisuutta ollut. Rehtori piti innostavan ja mielenkiintoisen puheen kuinka opiskeluun ja elämään yleensä tulisi suhtautua. Sitten meidän luokkalaiset kerättiin saman pöydän ääreen ja opettajamme kertoi itsestään sekä vuoden tavoitteista. Samalla vaivihkaa kaikki vilkuilivat että minkäs näköistä veijaria istuukaan pöydän toisella puolella, muutaman kiusallisen katseen vaihdon jälkeen toljotin opettajaa. Mikä on tietysti kohteliastakin koska hän siinä meille puhui asioista joita tulisimme kokemaan ja näkemään. Sitten syötiin maittava lounas jolle annan kahdeksan pistettä ja jään odottamaan mielenkiinnolla keskiviikon kebabkiusausta. Vaikka keskiviikkona söisin tuhdin aamiaisen niin en voi välttää kiusausta.

Vatsat täynnä käppäilimme vuorikadun koululle jossa tulemme viettämään jatkossa paljon aikaa. Siellä sitten saimme tehtäväksi haastatella vieressä istuvaa henkilöä ja esitellä hänet haastattelun perusteella koko luokalle. Olipa outoa olla haastateltavana, vaikka melko itsekeskeiseksi minua on haukuttu niin silti se tuntui kummalliselta. Mutta haastatteleminen oli hauskaa, tosin huomasin että jostain syystä käteni tärisi niin paljon että hädin tuskin sain selvää omasta käsialastani. Pitäisiköhän ruveta taas juomaan kahvia vai mikä on? Muut kirjoittivat sivullisen tarinaa ja minulla vain muutama lause. Siitä ei ihan koko illan keskusteluohjelmaa saanut raavittua kasaan mutta se ei ollut ilmeisesti tarkoituskaan. Sitten kun kaikki oli suorittaneet tehtävän, opettajamme kertoi kaikkea yleishyödyllistä opintoihin liittyen. Minä siinä välissä kyselin tyhmiä ja osoitin koko luokalle kuinka nykytekniikka on ajanut auttamatta ohi pikku Pasista. Kun päivä oli ohi käppäilin käymään koulun toimistolla mutta valtaisan ruuhkan johdosta hoidan siellä vierailun joku toinen päivä. Ja se neljä tuntia ei aivan riittänyt sillä autoni oli ollut jo puoli tuntia yli aikaa ja sakon uhka leijui ilmassa. Sakkoa en kuitenkaan onneksi saanut ja kaartaessani koti parkkipaikalleni nyrpeä naamaiset naapurit olivat jälleen vastassa, minä kuitenkin hymyilin leveämmin kuin pitkään aikaan.