Möysässä oli jälleen herkkua tarjolla, enkä tällä kertaa tarkoita maukasta lounaspöytää. Vaan Kaarle Viikate ja Marko Haavisto tulivat lyömään Tuohikortit pöytään. Aivan kuten muutkin korttipelit, niin tämäkin antaa pelaajalleen livenä kaikkein maukkaimman kokemuksen. Laulu Tuohikorteista-albumi on kokonaisuutena sen sortin mestariteos, että sen tiimoilta ei ole enää kauhean vaikeaa kasata onnistunutta live settiä. Mutta kun soittajista muodostuu vielä tuollainen nippu maestroja, niin täydelliset tanssit on valmiit. Tunnelma oli alusta alkaen kuin Vesivehmaan jenkassa, siellä meni nuoret sekä vanhat samanlailla. Tälläiselle nerokkuudelle on selvästi siis ollut tilausta, vai onko nerokkuus itsessään luonut tilauksen? Muna-kana kysymysten äärellä siis. Huhujen mukaan keikkoja olisi tulossa vielä kovan kysynnän vuoksi lisää. Setti koostui levyltä tutuista kappaleista ja muutamista laina klassikoista. Ensimmäisen ässän yhtye heitti pöytään raivokkaalla Meksikon pikajuna-tulkinnallaan. Tuskin on kukaan noin ripeää versiota kappaleesta ennen esittänyt. Pikkasen kova! Kaarlen heitto kiteyttää tunnelmasta olennaisen: -Täällä on suu niin vehnäisellä, että keliakialiitto on huolissaan! Sitten Kepa Kettunen löi kyytipeltiin vauhtia ja taas mentiin. Laulut on jaettu hienosti ja molemmat vokalistit saavat omat vahvuutensa esille. Marko Haavistohan on yksi Suomen komea äänisimpiä laulajia. Kivi itkee vihreää-tulkinta sai monet neidot pyyhkimään silmäkulmiaan, tulee se ääni vaan sen verran syvältä. Mutta miten käy Haavistolta rock'n roll? Siihen tietämättömille antoi viimeistään vastauksen Missä olet Anniina?. Ja kyllähän se käy! Tuosta muuten voisi leipoa ihan heittämällä tämän vuoden parhaan kotimaisen rallin palkinnon. Jo tässä vaiheessa vuotta. Kaarle on tulkinnut useaan kertaan Viikatteen keikoilla Hautajaissydän-kappaletta. Se on ollut varsin toimivaa, mutta kun V-miesten levylle sen aikanaan lauloi muuan Topi Sorsakoski, niin eron kuulee jopa tälläinen amatööri. Mutta tällä kertaa mikrofonin eteen asteli M. Haavisto, Suomi ja sisärata. Toimiva, ei enää adjektiivina riitä, tämä oli jotain paljon parempaa. Tälle versiolle olisi Topikin nostanut stetsoniaan. Loppu keikasta Kaarle tulkitsi onnistuneesti Poutahaukkojen klassikon, Paha Vaanii. Viimeisen ässän yhtye latoi pöytään reippaalla Kuningatar-kappaleellaan, joka jätti yleisön haukkomaan henkeään ja odottamaan lisää. Keikan päätyttyä paljastui se tosi seikka, että Tuohikorttipakka sisältää livenäkin pelkkiä ässiä. Joten tuota nippua ei kannata kenenkään ottaa lämppäri bändiksi, kenelläkään ei tässä maassa löydy parempia kortteja. Eikä heidän todellisuudessa ole tarvettakaan lämmitellä yleisöä muille kuin itselleen. Ja se yleisöhän lämpesi jo siinä vaiheessa kun Haavisto asteli stetsoninsa kanssa lavalle ja Kaarle suoristi lasejaan ensin soinnun löytääkseen. Vähille maininnoille jäänyt Francinen keulakuva Antti Kukkola, hoiti oman ruutunsa tyylilleen uskollisena, eli virheettä. Huikeassa tasapainossa Kaarlen kitarointia tukien ja osan sooloista soittaen. Summa summarum, i love it!
Oikein säihkähdin kun sain selville äskettäin, että minkä tason herrasmiehet tätä blogia on lukeneet ja jakaneet sosiaalisessa mediassa. Hieman hämmentävää ja hävettävää kun tuo oikeinkirjoitus ei oikein ole hallussa. Mutta näillä mennään, amatööri on aina amatööri. Tämän kaiken valtaisan suosion keskellä on ollut aikaa käydä mm. pilkillä. Kaksi sukupolvea Järviöitä ja pilkkikamat autoon, eikä muuta kuin järvelle. Entiset eräjormat lähti kyllä tällä kertaa hieman soitellen sotaan. Heti kun Messilänrannan aallonmurtaja oli ohitettu, iski totuus kirjaimellisesti vasten kasvoja. Tuuli oli sitä luokkaa, että ei meinannut pysyä edes reikä paikoillaan. Nöyrinä palattiin lähemmäs rantaa tuulelta suojaan pilkkimään. Ei tässä välttämättä ihan Erä lehdessä jatkossakaan poseerata, mutta kyllä sen verran kalaa saatiin, että kädet piti pestä kotona.
Tässä on ehditty kirjoitella työsopimuksiakin ja seuraavan parin kuukauden ajan aherran iltavuoroa. Tehtävä on sen verran salainen, että siitä en voi sopimus syistä johtuen puhua lainkaan. Mutta mennään oikeaan asiaan, eli musiikin kiehtovaan maailmaan. Perjantai oli hieman kiireinen, mutta onnistunut. Pääsin töistä lähtemään puoli yhdeksältä. Tempaisin pukkarissa miltei suoraan juoksusta kauluspaidan ja farkut päälle, samalla kirmaten autolle. Yllytin Hiacen poimunopeuteen ja olin ennätys ajassa Möysässä. Syy kiireeseen oli jälleen looginen, eli Stam1na. Hyvin ehdin sisälle ja sain hankittua vielä oluen hansikkaaseen ennen keikan alkua. Törmäsin samalla myös Ledeen, eli Requiem-x yhtyeen laulajana sekä yleis huippu heppuna tunnettuun herrasmieheen. Lyöttäydyin keneltäkään kysymättä Leden ja hänen kaverinsa seuraan. Stam1naa on tullut hehkutettua muutaman kerran aikaisemminkin, mutta eihän Lemin propelli tukkia voi ikinä liikaa hehkuttaa. Mössö paikkana oli aika mielenkiintoinen valinta bändille, joka esiintyi edellisenä viikonloppuna Oulun jäähallissa. Mutta kun tuollainen työmaakoppi lyödään täyteen oikea mielisiä ihmisiä, Stam1na laittaa tukat pyörimään ja muutama olut on tehnyt kauppansa, niin ollaan aivan siinä ytimessä minkä takia live keikoilla kannattaa käydä. Tunnelma oli enemmän kuin tiivis, mutta se oli sitä vain ja ainoastaan hyvässä mielessä. Yhtye saa mystisellä tavalla kaikki miksauspöydän viereiset jörö Petteritkin laulamaan mukana ja heiluttamaan nyrkkiä. Ja mikä hienointa, ilman erillistä kehotusta. On se vaan kova! Kovinta elävänä täällä pimeässä pohjoisessa. Ja ensi kesän Provinssia odotellessa, siellä tanssataan kaikkina neljänä päivänä lemiläisten pillin mukaan. Tähän tahtiin!!
Keikan jälkeen kuskailin Leden ja hänen kaverinsa koteihinsa. Sitten kotiin ja lievästä tinnityksestä johtuen, hyvin valvotun yön jälkeen aamu kuuteen töihin. Kyllä, teen tässä muutaman viikonlopunkin töitä. Lauantai jatkui töiden jälkeen lepäilyllä ja illalla saunalla. Hieman väsy painoi, mutta en halunnut tylsistyä kotiini. Hauskaahan ei saa kuin pitämällä, joten ei muuta kun Hiaceen ja lisävalot kohti Club Chicagoa. Siellä esiintyi Loanshark sekä Requiem-X. Ekasta bändistä nyt sanon vain sen, että oli pojat Iron Maideninsa kuunnelleet. Hyvää heviä, mutta itse odotin malttamattomana Requiem-X:n keikkaa. Hepuilla on tapahtunut miehistön vaihdoksia ja tämän on nyt kai jonkinlainen uuden alku. Nyt ollaan oikealla tiellä! Soitto on tiukkaa ja ehkä itseäni aikaisemmin vaivanneet hieman turhat taiteelliset kikkailut on jätetty pois. Ne on korvattu entistä reippaammalla poljennolla ja suoraviivaisemmalla toimittamisella. Vahva thrash pohja, johon on istutettu sopivasti melodisuutta, jotta kokonaisuus on monipuolinen ja koukuttava. Omat biisit rockaa ja rollaa vallan mainiosti ja coverina tuli ainakin Backyard Babiesin, Minus Celsius. Hieno valinta ja toteutus täysin omiin nimiin. Porukkaa oli todella hyvin paikalla ja he ottivat yhtyeen mahtavasti vastaan. Ei jätkät muuta kuin kohti ääretöntä ja sen yli! Tutustukaan tuotteeseen:
Keikka loppui puoli kahden huitteilla ja olin kotona kahden aikaan. Kolmen tunnin unet ja töihin. Sunnuntai-ilta meni Johanneksen kanssa katsellessa edellis yön Amerikan Supercross kisa ja suunnitellessa ensi kesän festareita. Sain tuosa päivänä eräänä miellyttävän puhelun Max Radicalilta, tunnettu myös Vipers Mattina, eli Band Of Vipersien laulaja/kitarista Matti. Ensi kevään ja kesän keikka systeemejä käytiin hieman läpi. Ja hyvältä näyttää. Laittakaa jo nyt ylös, 2.5 Band Of Vipers, Club Chicago. Muita keikka päivämääriä sitten, kun niitä julkaistaan ja uuden levyn tiimoilta uutisointia luvassa myös kevään mittaan. Tätä herkkua siis jossain vaiheessa luvassa kokonainen levyllinen:
Kaarle Viikate sekä Marko Haavisto päättivät yhdistää voimansa ja loihtia suoranaisen mestariteoksen. Nimittäin juuri ilmestynyt Laulu Tuohikorteista nimeä kantava albumi kokonaisuus tarjoaa syväluotaavan katsauksen kaihon maailmaan, kaiku kitaran säestämänä.
Lyriikat asettuvat tietysti tämän kaltaisessa musiikissa tärkeään rooliin. En tiedä tarkalleen kuinka kirjoitustyöt on jaettu, mutta Kaarlen kynä näkyy paljon ja se on erittäin hyvä asia. Yhtään väheksymättä Marko Haavistoa sanoittajana, osoittaahan vaikka Paha Vaanii - kappale Poutahaukoilta sen, että ei se kynä todellakaan tylsä ole. Pieniä otteita muutamista kappaleista, jotka iskostui mieleeni ensi kuuntelu kerroilla. Huikea, Missä Olet Anniina, tarjoaa perus asetelma naistaan kaipaavasta miehestä: "Missä viivyt Anniina, jo avattu on Gampina" "Missä olet Anniina, yhä suudelmasi vankina elinkautistani lusin ja tiilenpäitä luen. Missä olet Anniina, minä olen pian jo valmiina pitkään puiseen poplariin jonka viimeisenä puen" Siis pakko tuohon vielä tarttua, pitkä puinen poplari. Voiko hauta-arkkua enää erikoisemmin kuvata? Kuningatar tarjoaa hieman reippaamman poljennon ja jonkinlaisen seikkailun kuningas alkoholin matkassa. "Otin kuningatarta kädestä, jotta näkisin, otin kädestä, mutten koskaan väkisin" "Karhun talja olalla, tähtiä colalla, kaikki hyvällä tolalla" Illan viimeinen hidas tyyppinen Viikate instrumenttaali Kivi Itkee Vihreää on saanut tälle levylle lyriikat. Ja vetää kauneudessaan hiljaiseksi tälläisen jaarittelijankin. "Päivä käy hämärään, valoista varjot vain nään Ole kanssani nyt, kun kivi itkee vihreää" Itseltäni meni pari tuntia aivan pelkästään levyn lumoissa, eikä loppua näy. Levy on sellaista iskelmä henkisempää, mutta rautalanka osastolle kumartavaa soittoa. Osittain myös reippaammalla poljennolla, mutta ilman mitään junttaavaa komppia. Vaan enempi sellaista ilmavaa ja avaraa soundia. Eli siis totuuksien ja kauneuden äärellä. Jos vähänkään tyyli suunta kiinnostaa, niin käykää tutustumassa tuotteeseen Spotifyssä tai hankkikaa oikea levy. Ensimmäisenä sinkkuna lohkaistu kappale on nokkelasti nimeltään Ensimmäinen. Ja se lyötyy jo Youtubesta, joten maistelkaa.
