Yksinkertainen

Ei tarvi näköjään Pasin katsella kalenterista, että millon se syksy alkaa. Sen tietää nykyään siitä, että kaikki menee päin persettä aina syksyllä. Viime syksy oli oma lukunsa jo sinällään, mutta nyt taas vituttaa niin, että veri ei kierrä. Tuossa oli jo omat sekoilut liiton rahojen saamiseksi, mutta niistä en jaksa enää vouhkata.

Kävin tuossa muutama viikko sitten Päijät-Hämeen keskussairaalassa hammaskipujen vuoksi. Heti viiden tunnin jonotuksen jälkeen pääsin sisään ja kymmenen minuutin porauksen jälkeen ulos. Lääkäri sanoi, että jos hammas jatkossa vaivaa, niin tulisi ottaa yhteyttä yksityisiin hammashoitoloihin. Pääsee nopeammin ja hinta on melkein sama.

No yllättäen hammas rupesi vaivaamaan uudestaan. Kävin eilen yksityisellä ja pienen porailun jälkeen sain 150 euron laskun. No ei siinä, jos se olisi siihen jäänyt. Lääkäri tutki lisää suutani ja oli sitä mieltä, että kolme viisaudenhammasta tulisi poistaa ja muutama reikä paikata ensi tilassa. Varovaista kustannusarviota kysellessäni ukkeli yskäisi käteensä ja totesi, että tonni ei riitä. Siis tuhat euroa!! Mikä helvetti siellä voi niin paljon maksaa?  Ei sinne mitään kultapaikkoja tarvitse tehdä.

Viime viikolla kävi kuin Pepe Willbergille visailuissa, eli hyvä putki katkesi nolosti. Nimittäin aikaisemmin pelkillä kehuilla katsastuksista läpi mennyt uskollinen kulkupelini sai hylyn leimalla. Ne jälkiasennus xenonit olivat liikaa katsurille ja kuulema yläpallonivelit olivat väljät. Laiska mies ei jaksanut niveliä itse vaihdella, vaan vein auton tutulle korjaamolle. Siellä kustannusarvio nivelten vaihdosta oli 300-400 euroa. Ajattelin, että ei paha tässä konkurssissa. 

Tänään sitten hain autoa ja maksaessani huomasin summan olevan pikkasen eri mitä oli puhe ollut, 950 euroa kiitos! Oli kuulemma tullut sellainen pikku yllätys, että pitikin tilailla juuri tähän auto malliin hieman enemmän osia kuin pelkät yläpallot. Kun niitä ei saa pelkästään, vaan pitää laittaa koko ylätukivarsi uusiksi. Tuo olikin todennäköisesti ensimmäinen Hiace jota korjasivat, että varmaan tuli joo yllätyksenä... Että kivat sulle Kilponen!

Syy tähän jatkuvaan valitukseen on tietysti se, että kevään ja kesän sain säästeltyä muutaman tonnin ylimääräistä siltä varalta, että tässä jonnekkin kouluun pääsisi. Tai olisi tuossa muutama kurssi, joista voisi olla apua työllistyä jonnekkin muualle kuin nielemään jotain helvatin lasikuitupölyä koko lopun iäkseni. Ei taida onnistua, kun nämä liitonrahat on hieman niukat ilman säästöjä.
No nyt olisi kai mentävä jonnekkin töihin, mutta kun tuo perkuleen polvi on ruvennut taas kiusaamaan, kun sitä olen lenkeillä ruvennut enemmän rasittamaan. Muutaman kilometrin se kestää juosta, mutta sitten alkaa juilia siihen malliin, että on pakko pysähtyä. Vaikka tässä olen koko kesän tunnollisesti fyssarin ohjeilla sitä yrittänyt kuntouttaa.

Yksi kaikkien aikojen hauskimpia kesiä on siis takana, nyt näyttää siltä, että kaikkien aikojen paskin syksy on edessä. Talvesta en ole varma, että tahdonko sitä edes nähdä. Toisaaltaan yksi mitä uudesta Apulannan kirjasta jäi mieleen, on Toni Wirtasen tapa muuttaa kurjuus rahaksi. Kirjan mukaan miltei kaikkia hittilevyjä on edeltänyt Wirtasen elämässä totaalisen mustat ajat, milloin mistäkin syystä. Niistä on kuitenkin syntynyt toinen toistaan parempia kappaleita ja levy kokonaisuuksia. Täytyisi vain keksiä aika perkuleen vikkelään, että miten sen itse toteuttaisi. On muuten todella hyvä kirja, suosittelen kaikille, Apulanta - Kaikki yhdestä pahasta.

Olen yksinkertainen mies ja ymmärrän kyllä, että elämässä on ylä-ja alamäkiä. Mutta en vain millään tajua miten toisinaan kaikki kaatuu päälle samaan aikaan. Tämän syksyn piti taas olla uuden alku, mutta vituiksi näyttäisi menevän kuin Jeesuksen pääsiäinen.
Olisi tuossa ollut asiaa muunmuassa Viikatteen Möysän-keikan ylistystä ja Isojanon esiintyjien kehuja. Apulanta nyt tietysti puhdisti pöydän taas kerran, mutta nyt ei nappaa yhtään enempiä kirjoitella.

Kohtalon tanko

Olen tänä kesänä harrastanut hyötyliikuntaa, eli olen kulkenut varsin usein lyhyitä siirtymiä auton sijaan polkupyörällä. Lahti on maaston muodoiltaan melko huono pyöräily kaupunki. Minne vain menee, niin aina on vastassa mäki. Ja keskustan alueella jalkakäytävät ovat melko kapeita, joten niissä tulee olla varovainen. Kävin äskettäin Jyväskylässä ja siellä oli aivan valtaisasti putkikameleita. Sehän on suuri opiskelijakaupunki ja tämä huomioiden oli keskustassa tehty paljon pyörällä liikkumista edistäviä toimia. Omien havaintojeni mukaan Lahessa ei pyöräile kuin tankojuopot ja omasta kunnostaan huolehtivat naiset. Toki oma pieni alagenrensä ovat omasta seksuaalisuudestaan epävarmat miehet, ns. harraste kilpapyöräilijät. Jotka hankkivat kapearenkaiset polkupyörät, jotta saavat pukea kokovartalo sukkahousut ylleen. En tuomitse, hymyilen vain.

Minähän pyöräilin jo viime kesänä jonkin verran aikanaan rompemarkkinoilta ostamallani helmellä, oikealla pyöräteiden paronilla. Se oli hieno hankinta 20 euron hintaa. Se oli hyvä keskustelun avaaja, tosin viimeisillä reissuilla se avasi osin myös persaukseni. Satulasta näet kun pamahti jokin rauta läpi suoraan pakaraani. Olin ajatellut ensi talven aikana ehostella rakkaan ratsuni entiseen loistoonsa, mutta joku päätti toisin. Nimittäin joku ryökäle meni ja varasti silmäteräni taloni pyörävarastosta. Sinne ei pitäisi olla avaimia kuin talon asukkailla, eli en voi luottaa keneenkään. Ei tässä auta kun jatkaa tutkimuksia yksin, poliisi tuskin kykenee tätä mysteeriä selvittämään. Joten ei auta kun kaivaa suurennuslasi kaapista, yöperho on koteloitunut.

Rakas ratsuni

Ehdin hankkia uudemman kulkimen ennen kuin vanha varastettiin. Tiedä sitten olisiko vanha ratsu mustasukkaisena paennut ja heittäytynyt junan alle? Se selviää ajallaan, olen siitä varma.
Nyttemmin siis kuljen uudella Tunturilla. Etsin pitkään sopivaa veivipeliä alleni ja viimein sen löysin. Se on sopivan tyttömäinen, että miehet eivät tahdo siihen koskea ja se herättää sopivaa ristiriitaa, että naiset eivät siihen osaa kiintyä. Joten pyörä on aivan kuin omistajansa.

Rakkautta ensi polkaisulla

Olemme kurvailleet nyt yhdessä jo muutaman kuukauden ja liittomme on kuin tankoon kirjoitettu, kuin kohtalon määräämää. Usein iltaisin käymme rannassa ajelulla ja tietysti siinä matkalla tervehdimme Jaria.

Monta presidenttiä, yksi Kuningas

Lahtelaista perinne herkkua pyöräilijälle

Lihamukista muistinkin, että kävimme tuossa alku viikosta myös oikein galleriassa. Lahtiblogi-näyttely kasasi yhteen palan kauneinta Lahtea. Suosittelen kaikille ketkä ei ota Lahtea liian vakavasti, tai oikeastaan niille ketkä ei ota Lahtea ollenkaan vakavasti. Tutustukaa tuotteeseen alla olevasta linkistä:


http://lahtiblogi.tumblr.com/

Tämä hieman vaikuttaa siltä, että olisin keksinyt pyöräilyn uudelleen. Mutta tavallaan niin se onkin. Minun sukupolveni on tottunut kulkemaan autolla kaikkialle. Ja näin kypsemmässä iässä kun aika on rajallista, huomaa hyötyliikunnan järkevyyden. Yksi tie, kaksi asiaa. 
Lahessa on keskusta niin tukossa nykyisin, että polkupyörällä pääsee nopeammin Tonttilasta-satamaan kuin autolla. Se tukkoisuus ei tosin johdu autojen määrästä, vaan niitä ajavien hermoheikkojen kuskien urpoudesta. Samaan aikaan pyörätiellä vastaan tulee iloisia ja terveen näköisiä ihmisiä. No muutamaa juoppoa lukuunottamatta, mutta kun uutisia lukeen, niin niitä juoppoja taitaa liikkua vielä enemmän autolla. 
 Eli se mitä yritin tässä tuoda esille on se että, pyörätiellä on hauskaa, siellä ei pinna kiristä.

Tien päällä

Tässä on vierähtänyt pieni tovi viimeisestä kirjoituksesta ja siihen suurin syy kiteytyy kolmeen sanaan. Kolmeen sanaan, jotka yhdistämällä saadaan kasaan sellainen laitos, että aina niin tyylikkään rauhallinen Pasikin on menettänyt täysin hermonsa muutamaan otteeseen. Tuo laitos on tietysti työvoimatoimisto. En lähde tässä erittelemään sen tarkemmin syitä pieniin hermoromahduksiini, koska en tykkää tuoda julki henkilökohtaisia asioitani. Sen vain sanon, että kun moni on miettinyt millä minut saa hermostumaan, niin käykää kysymässä työkkäristä. He tietää mistä narusta vetää!
  
Kaikkia valtaisasti kiinnostanut työtilanteeni ratkesi tuossa pari viikkoa sitten. Se jäi, kuten ounastelin aikaisemmin, eurosta kiinni. Joten nyt ei muuta kun kalentereihin rasti ruutuun tuonne puolen vuoden päähän. Tai no kai se nyt vuoden ainakin keikkuu pystyssä ilman minua. Kävin tyhjentämässä kaappini maanantaina ja näin työntekijöiden ilmeistä suoranaista pelkoa. Aivan kuin hallin läpi olisi käynyt yhtenäinen huokaus, ei kai taas. 

No mennään hieman iloisempiin asioihin. Viime viikolla luin jostain verkko aviisista, että Alahärmässä järjestetään Power Truck Show. Eli sinne kokoontuu hienoja raskaan kaluston ajoneuvoja ympäri Eurooppaa. Laivalla saapuvat rekat ajaisivat letkassa Alahärmään ja pysähtyisivät Lempäälässä. Kuullosti sopivan matkan prätkä reissulta, joten ei muuta kun soitto Tohtorille ja matkaan. Lainasin isältä pyörää, koska tarkoitus oli ajella samalla kertaa pieni lenkki ympäri Etelä-Suomea. Ja mikäs tuollaiseen maantie ajoon olisi parempi kuin isän Suzuki GSX 1400? Aivan, vain oma vastaava, mutta sellaista ei tällä hetkellä viedä tallista löydy.

Ajoitus oli tietysti taas bussikuskin pojalla kohdillaan. Ohitimme letkan noin 10 kilometriä ennen Lempäälää, joten ehdimme hakea hieman virvokkeita Teboililta ennen kuin letka saavutti taukopaikkansa. Kävelimme limsat kourassa ovesta ulos ja samalla alppitorvien mölinä paljasti letkan olevan aivan nurkan takana.

Kun letka häipyä paikalta, rupesimme hahmottamaan reittiä takaisin Lahteen. Päätimme ajella Valkeakoski-Pälkäne-Luopioinen-Padasjoki-Vääksy reittiä. Pari kertaa tuli vettä niin, että sulkijalihastani ympäröivä lihasmassa kastui ikävästi. Mutta muutoin matka meni oikein mukavissa merkeissä.

Pientä kartan tutkintaa

 

Jos en aivan väärin muista, niin olen tainnut muutamaan otteeseen hehkuttaa uutta suosikki yhtyettäni, Band Of Vipersia. Minä sain samana torstaina mielenkiintoisen puhelun. Nimittäin kävi niin, että yhtyeen laulaja/kitaristi otti minuun yhteyttä ja pyysi heidän viikonlopun keikoille kuskiksi. Tämä siis tapahtui torstain noin kymmenen aikaan illalla. Siihen minä tokasin, että hell yeah!

 Ja niin sitä sitten mentiin. Reissu oli erittäin hauska ja mielenkiintoinen. Täynnä juuri sitä rock glamouria, jota olin kuvitellut sen olevan. Valtavan kokoisia takahuoneita, joiden vaaleilla nahkasohvilla kuljettaja voi nauttia kylmää juomaa sekä haluamaansa ruokaa, samalla kun kauniit neidot hierovat roudauksesta väsyneitä hartioita. Keikan jälkeen viiden tähden hotellin uima-altaassa pulahdus, jonka jälkeen kelpaa nukahtaa alastomien neitojen keskellä, pyöreään vesisänkyyn. Ei ihme, että rockareita kadehditaan. Sekin vielä, että tuollaiseen suostuisin ilmaiseksikin, mutta siitä vielä maksettiin varsin huomattavia summia. Ja sitten minä heräsin. Äänekkääseen kuorsaukseen ja pierun hajuun, yltäpäältä hikisenä jostain Seinäjoen laitamilta. Voi Pasi, minne sitä taas tuli lähdettyä.

No suihkun jälkeen kaikki näytti taas valoisammalta. Eihän tuo keikkailu tälläisen toistaiseksi pienemmän profiilin bändin kanssa ole mitään Amerikkaa, mutta hauskaa tuolla tien päällä on. Kokonaisuudessaan reissu oli mahtava kokemus. Vaikka vannoutunut Hiacemies joutuikin Chevy Vanin puikkoihin. Olin heille Vanikuski, vaikka itse puhuisin mieluummin fanikuskista. Bändit heput ovat todella mukavaa matka seuraa, eikä kukaan kärsi mistään rocktähti-syndroomasta. Vaan kaikki roudaa kamoja nöyrästi ja auttaa toisiaan. Itselle mielenkiintoista oli seurata soundcheckejä ja kaikkea ennen keikkaa tapahtuvaa toimintaa. Ei sitä aina tule ajatelluksi, että millainen show on aikaisemmin päivällä, ennen varsinaista showta. Ja millainen show on vielä keikan jälkeen. Kovvoo hommaa.

Olimme perjantaina Seinäjoella, jossa yleisöä oli ihan mukavasti. Tosin pohjanmaalaiset eivät paljon tunteitaan näytelleet, vaan istuivat tiukasti tuoleissaan. Poikia moinen jäykkyys ei häirinnyt, vaan keikka oli aivan yhtä riehakas kuin villimmällekkin yleisölle. Lauantaina olimme Jyväskylässä, jossa yleisö olikin sitten hieman irtonaisemmilla lantioilla liikkeellä. Alla hieman esimerkkiä, miten pojat operoi livenä, että ei ole ihan perus synapoppia. 

Alla linkistä löytyy kiertue blogi, jossa myös video materiaalia viimeisiltä keikoilta.
http://www.bandofvipers.blogspot.fi/

Rockia ja rallia

Tässä on tullut viime aikoina hehkutettua hieman pienempiä bändejä, niitä jotka eivät vielä radioissa tiuhaan soi. Olenhan aina pienempien asialla ja lauantaina suuntasinkin Orimattilaan katsomaan uutta suosikkiani Band Of Vipersia. En lähde keikkaa muutoin enempiä kommentoimaan, mutta muutama sananen aiheesta.

Minua suorastaan harmittaa bändin poikien puolesta, että kuulijoita oli noin vähäinen määrä. Siis tuollaista täydellistä heittäytymistä (enkä viittaa Matin kompurointiin rumpusetin päälle) ei vain näe kaupallisesti menestyneiden bändien keikoilla. Pojat laittoi kyllä kroppaa likoon ja antoivat meille paikalle saapuneille totaalisen elävän musiikin elämyksen. Ja ajatella, vaivaisella kolmen euron sisäänpääsymaksulla.  


Noh, ei siitä sen enempää. Tässä on tullut paikallisia hippejä kehuttua jo niin paljon, että luulette varmaan, että minulle maksetaan siitä. Ihmetyttää vain, että minne tämä musiikkikulttuuri on menossa. Onko tarjontaa liikaa? Eikö nyky ihmiset jaksa tutustua uusiin tuotteisiin, ennen kuin ne pakko soitetaan radiosta? Ja se tässä eniten huolestuttaakin, että mitä sieltä pakko syötetään.. 

 Musabisnes on niin monimutkainen ala tälläiselle ammattikoulu pohjalta ponnistavalle, että varmaan parempi vaihtaa aihetta. Ja vaihdetaankin oikein kunnolla kun vaihtamaan aletaan. 

Nimittäin, torstaina suuntasimme Tohtorin ja Bussikuskin kanssa kohden Kuhmoista, tottakai Hiacella. Ja tietysti syynä tähän oli viikonloppuna ajettu Neste Oil Rally 2014, joka on siis rallin mm-sarjan Suomen osakilpailu.

Lähdimme torstaina liikkeelle ja majoitumme pätkän varteen, jotta perjantaina ajettavalla erikoiskokeella olisimme hyvillä paikoilla ja ettei meidän tarvitse maksella kohtuuttoman kovia lipun hintoja. Ja tietysti ihan ralli tunnelman lisääjänä toimii kolmen aikuisen miehen nukkuminen paketti-autossa. Olen Bussikuskin kanssa suorittanut usean vastaavalla kaavalla toteutetun rallimatkan, joten homma oli hansikkaassa.

Vuosi vuodelta olemme havainneet vaikeammaksi saada autoa pätkän varrelle parkkiin. Tällä kertaa jouduin hieman käyttämään puolustusvoimissa oppimiani maastoajoneuvo taitojani, kun peruutin Hiacen metsään. Like a glove! Sinnehän se sujahti ja tuli vielä ilman työntö apua poiskin. Ja sitten ei muuta kun grilli pihalle ja ruuan laittoon. Torstai-ilta meni hieman lonkeroa litkiessä ja tarinoita kertoessa. Illan pimetessä joku lähetti raketin taivaalle, melko läheltä leiriämme. Minä ja Tohtori ryntäsimme metsään selvittämään, että kukaa ampuu ja miksi? Vihollinen Suomelle tulee tunnetusti aina idästä, ellei se ole koukannut. Bussikuski jäi turvaamaan selustaa leiriimme ja kahden miehen sissipartiomme ampaisi matkaan. Paikansimme nopeasti kohteen, amatöörit kun kailottivat kovaan ääneen tarinoitaan. Vain harvaa metsää oli enää meidän ja vihollis joukkujen välissä, joten koukkasimme hieman suurempien puiden takaa. Saavuimme metsäautotielle, jonka poikki suuri mänty oli kaadunnut. Olimme noin kahdenkymmenen metrin päässä vihollisesta. Katsoimme hetken Tohtorin kanssa toisiamme ja nyökkäsimme. Sanoja ei tarvittu, otin pitkän kepin maasta ja nakkasin sen kohden ääntä. Samalla Tohtori heitti muutaman kiven samaan suuntaan. Vihollisleiri hiljeni täysin ja hetken päästä he tuikkivat taskulampulla metsään. 

Emme säikytelleet poikia enempää, vaan paljastimme asemamme. Käppäilimme nuotion äärelle, jossa pojat polttelivat risuja. Turkulaisuudestaan huolimatta, he olivatkin ihan mukavia heppuja. Siinä sitten tunnin verran höpistiin ja pojat sanoivat miltei paskoneensa alleen kun olimme lennättäneet murkulaa ilmaan. Alun kiistämisen jälkeen he kuitenkin myönsivät osallisuutensa outoon valoilmiöön taivaalla. Poistuimme paikalta ja saavuttuamme takaisin tukikohtaan, Bussikuski oli jo täydessä unessa. Joten tässä kohtaa mekin laitoimme piirretty hengessä ison Z-kirjaimen puhekuplaan.

Perjantaiaamu valkena lämpöisenä ja lyhyen muonituksen jälkeen suuntasimme kohden hyppysuoraa, jonka olimme saapuessamme katsoneet hyväksi paikaksi.

Tohtori ja Bussikuski suorittavat muonan lämmitystä

Ennen reissuun lähtöä Bussikuski oli hankkinut meille pakollisen informaation lähteen, jotta rallin seuraaminen ja kuljettajien tilanteet päivittyisi reali ajassa. Eli hän osti miehekkään radion, jonka kautta kuulisimme Ylen Ralliradion lähetystä.

Paljon keskustelua herättänyt ralliradiomme

Bussikuski tiiraa jo seuraavaa autoa ja samalla macho-henkinen radiomme lähettää faktaa kilvan kulusta

Olimme sijoittuneet Päijälän erikoiskokeelle, joka ajettiin perjantaina kahteen kertaan. Aamupäivällä ensimmäinen auto oli liikkeellä noin puoli yhdentoista aikaan ja iltapäivällä viiden korvilla. Olimme noin 16 kilometrin kohdalla, jossa oli maukas oikea kurvi, joka keventi hieman mutkan jätössä. Sitten muutaman hypyn jälkeen autot katosivat tiukan vasemman kurvan jälkeen näkyvistä. Paikasta ei ollut kuin muutama kilometri kohtaan, jossa Juho Hänninen selätti Hyundainsa. Se kaato oli hieman aavisteltavissa, kun näki kuinka poikittain mies tuli jo meidän kohdalle. Olihan toinen takapyörä tyhjentynyt pätkän aikana ja se olennaisesti vaikutti kulkimen hallintaan. Tuossa alla pitäisi olla Hännisen ajoa meidän paikalta, jos nyt oikein osasin tätä atk:ta käyttää.

Kun letka oli katseltu läpi, niin suuntasimme leiriin syömään. Radiossa haastateltiin naista, jota oli kuulemma rallikärpänen puraissut. Minun on aina yritettävä laittaa paremmaksi, niin tälläkin kertaa. Minua nimittäin pisti ralliampiainen! Ja voi perkule, että kirveli! Odottelimme iltapäivää ja kuuntelimme leirissä ralliradiota. Hiukan otettii päikkäreitä ja sitten taas syötiin.

Tohtori unohti suklaa patukan aurinkoon, mutta maistui se noinkin jälkiruokana

Ravittuina ja levänneinä takaisin pätkän varteen. Tällä kertaa olimme saaneet melko asiantuntevan katsojan viereemme, kun Hannu Mikkola ilmestyi mestoille.

Sama oli jako tälläkin kertaa. Wolkkarit meni aivan miljoonaa ja sitten muut räpisteli perässä minkä pääsivät. Meekin vauhti yllätti kyllä minut ja varsinkin hänen tiellä pysyminen koko viikonlopun ajan oli hieno suoritus. Tuossa alla pitäisi olla Ogierin ajonäyte.

Ralli on mun rattoni ja hattu kattoni. Kovaa ne kärki kuskit vaan menee, ei sitä telkkarista niin osaa hahmottaa. Oli kyllä taas hauska reissu, mutta hieman tunnelmaa latistaa WRC-autojen vähyys. Ihan muutaman kerran tuli fiilisteltyä vanhoja hyviä aikoja, kun WRC-autoja oli reilusti yli parikymmentä. Mutta hienoa, että Latvala voitti. Jos se nyt saisi nupin kestämään, niin voisi ensi vuonna haastaa oikeasti Ogieria. Ellei Hyundai saa laitteitaan siihen jamaan, että Neuville olisi oikeasti back in bisnes. 

Ensi kerralla taas jotain aivan muuta.

The boys from the Luxury Toys

Jos Band of Vipers on minulle uusi ihastus, niin suoranainen musiikillinen avioliitto minulle on Luxury Toys. Liittomme on kestänyt jo vuosi kymmenen. Vaikka ajan kuluessa nimi on vaihtunut ja osa jäsenistä myös, niin rakkaus on säilynyt.

Luxury Toys, heti Riitta Väisäsen jälkeen kauneinta mitä Orimattilaan on koskaan liitetty. Visuaalisesti yhtye on aina ollut näyttävä, mutta nykyisin live soitto on sillä tasolla, että lopullinen läpimurto on vain ajan kysymys. Pojat kävivät alku kesästä kiertämässä Eurooppaa. Kuuleman mukaan he laittoivat suuren osaa Eurooppaa täysin sekaisin musiikillaan, mutta ei aivan niin sekaisin, että heitä voisi syyttää aseiden paukkeesta itä-Euroopassa. Luxury Toys julistaa rockia ja rakkautta, he eivät jätä mestoja palamaan, vaan keikan jälkeisten aplodien jälkeen he liittyvät yleisön seuraan nauttimaan tunnelmasta, jonka itse loivat. 

Tätä tunnelmaa suuntasin nauttimaan Mallusjoelle, minneppä muualle. Siellä juhlittiin takinkääntöviikkoja, joita on juhlittu jo vuodesta 1992. Yleisöä oli suunnannut seurantalolle sankoin joukoin, koska Mallusjoen faaraoksikin nimetty yhtyeen solisti, Lester Brisco nauttii erityisesti tällä suunnalla suurta kansan suosiota. 

Itse olin paikalla noin tuntia ennen keikan alkua ja silti oli suuria vaikeuksia mahtua keikka saliin. Vanha keikoilla kävijä löytää kuitenkin aina paikkansa, niin tälläkin kertaa. Pojat heitti ensimmäisen setin semisti akustisesti ja muutoinkin rauhallisemmalla temmolla. Esimerkiksi suoranainen ylistys ränttätänttä rockille, kappale White Boys Can't Play Rock'n Roll, aloitti setin täysin uudella sovituksella. Tai ainakin minulle se oli ensi kerta noin rauhallisella temmolla. Sehän toimi noinkin vallan mainiosti.

Puolen tunnin tauon jälkeen yhtye palasi lavalle ja sitten olikin ajoittain tutumpaa runttausta, hienoilla blues biiseillä sävytettynä. Taisi olla yhden lempi kappaleista, Afterglowin aikana kun laulaja Lester sanoi ennen sooloa kitaristi Matiakselle, että soita niin kuin tarkoittaisit sitä. Ja Matiashan soitti niin kauniisti, että aivan kuin kitarakin olisi herkistynyt ja pudottanut muutaman kyyneleen. Viimeistään Rolling Stones coverointi, Jumpin Jack Flash sai kellohameet heilumaan yleisön seassa. Keikka päättyi usean minuutin taputuksiin ja yleisö olisi kiivaasti tahtonut vielä lisää. Mutta valitettavasti aikataulu ei antanut myöten ja saimmekin jäädä malttamattomina odottaa seuraavia keikkoja.

Niitä joutuukin tovin odottelemaan, koska haastateltuani keikan jälkeen yhtyeen laulajaa sekä kitaristia, sain keikkatauolle parhaan mahdollisen syyn. Yhtye on nimittäin menossa studioon tekemään taikojaan ja toivottavasti saammekin jo tämän vuoden puolella uutta materiaalia korviemme iloksi.

Suosittelen lämpimästi kaikille ketkä pitävät rehellisestä rock'n rollista ja paikoin hieman kevyemmästä tulkinnasta. Oli kyseessä spotify tai facebook, kirjoita Luxury Toys ja tiedät mistä puhun. Ja sitten ne live keikat on vielä aivan oma lukunsa. Nykyisin todella hienolta kuullostavan soiton lisäksi, pojat ovat edelleen yksi kauneimmista yhtyeistä mitä näillä leveyksillä on nähty. Etenkin laulaja Lester Brisco riisuu tytöiltä pikkuhousut pelkällä katseellaan ja sitten kun mies aloittaa kappaleen lyriikoiden tulkinnan samettisella äänellään, lentävätkin pikkuhousut jo lavalle. 

Bändin tiukan soiton ydin lienee Mikko Moonin konemaisen tarkka rumpalointi, sekä Tom Hilding Wirtasen absoluuttisen virheetön komppikitarointi. Basisti Letkun soittoa en osaa kauheasti arvioida, mutta mies näyttää ihan rockarilta ja eikös se ole tärkein vaatimus basistille? Kitaristi Matias on onnistunut luomaan itselleen oman, tunnistettavan soundin ja soitto on puhdasta ja komeaa. Edelleen mieltäni lämmittää muisto viime vuoden Torven keikalta, kun Matias suoritti täysin puhtaalla soundilla legendaarisen kaljapullosliden. Suorastaan herkisti vanhan rock diggailijan, tuollaisia kauneuksia ei Cheekin keikoilla näe. 

Edellisen levyn helmiä: Luxury Toys- Afterglow