Kahvakoplan matkassa

Perjantaina kerättii kolmen kopla kasaan ja suunnattiin kohden maamme uljasta pääkaupunkia. Lähdimme jo miltei perinteisin menoin todistamaan kevään ensi askelta, eli moottoripyörämessuja. Meidän kahvakoplamme koostui ylimmästä mahdollisesta asiantuntemuksesta, mitä kaksipyöräisiin liittyy. Itse toimin jonkin sortin matkan harhaan johtajana, eli hyökkäyskentällisemme keskushyökkääjänä. Vasemmalla laidalla viiletti peloton kuljettajamme Mikke ja oikeasta laidasta lättyjä lapaan heitteli Artjärven aurinkokuningas Johannes. 


Ihmisiä oli sopivan vähän liikkeellä, joten harteikas kolmikkomme mahtui vallan mainiosti astelemaan tyylikkäässä rivissä, kuin Dressmanmiehet ikään. Rakenneltujen pyörien osastolla oli hieman vaisusti uusia laitteita, sellaisia mitkä olisi mielenkiintoani herättäneet. Yksi tyylikäs turbotettu iö kikseri oli suhteellisen hienossa cafe racer kuosissa, mutta ei sekään ihan 5/5 ollut. Sellaista perus käppäilyä hallien läpi, mutta jälleen vanhan siniveren mielenkiinnon herätti Yamaha osasto. Uusi XJR oli mielestäni varsin tyylikkäässä kuosissa ja tietysti maansiirto osasto, eli crossipyörät miltei kahlitsivat minut siniselle matolle. 

Yamahan kanssa kahden

Yamana XJR 1300

Vastakkain asettelun aika ei todellakaan ole ohi moottoripyörä piireissä. Esimerkkinä tästä muuan artjärveläinen traktorin kurmuuttaja huuteli minulle Yamaha osaston reunalla pilkkaavaan sävyyn. Hän tunnusti punaista väriä, eli vannoi Hondan nimeen, muutoin hän on varsin mukava mies. Julistimme kuitenkin lopuksi rauhan, tosin hieman hampaat irvessä. Ajattelin hyökätä vielä ennen lopullista rauhan julistusta Honda osastolla aiheuttamaan pahennusta jollakin ivallisella kuvalla. Mutta siellä oli jotakin helkutin promo pirkkoja nahka hamosissaan, joten koin viisaammaksi jättää kuvat ottamatta. Olisivat saattaneet ohi kulkevat tutut aivan täysin pervoksi minut leimata, mikä sinällään olisi karmea leima herrasmies maineelleni. Kawasaki osastolla sen sijaan kävin osoittamassa mieltäni. Johanneksen lanseeraamalla, ota sellainen heitä helkattiin ilme. Ja tuossa alla se nyt on.  

Heitä helkattiin ilme

Kävimme katselemassa myös superenduron kansallisen kilpailun, joka oli aikamoista kaatuilua. Sunnuntaina olisi varmasti mielenkiintoista nähtävää, kun samalla areenalla kilpaillaan oikein lajin MM-osakilpailu. Poistuimme paikalta hieman ennen messujen sulkeutumista ja Mikke polki Golfista oikean pedaalin kohden syyläriä. Nyt oli nimittäin hieman kiirus. Olin muutamaa päivää aikaisemmin huomannut Happoradion soittavan perjantaina Möysässä. En uskaltanut ostaa lippua ennakkoon, koska noista Helsingin retkistä ei ikinä tiedä milloin sieltä pääsee kotia. Ja olin myös siinä harhaisessa uskossa, että ei Happoradio myy kuitenkaan paikkaa täyteen. 

No olin hieman ennen yhdeksää kotona ja nakkasin pikkutakin niskaan. Hiace tulille ja vajaata kahtasataa Möysään. Jono olin valtaisa, mutta uskoin silti mahdollisuuksiini. Auto parkkiin ja toppatakin jätin nokkelana miehenä autoon, jotta vältyn narikka jonoilta. Vartin palelin pakkasessa, pikkutakin kaulukset huurussa kunnes saavuin jo miltei ovelle. Edessäni oli enää kolme ihmistä. Sitten jokin henkilökuntaan kuulunut hahmo ilmoitti, että kaikki liput on myyty, vain ennakkolipun ostaneet pääsee. No sillälailla! Ei muuta kuin nöyränä autolle ja pois paikalta. Hetken ajelin Hiacella hurua, jotta sain auton lämpöiseksi ja poikkesin koti matkalla nopealle oluelle paikallis baariini. Pikkutakki päällä Pikku-Hukkaan ja kohtelu oli sen mukainen. Jokin ammatti alkoholisti, joka ei varmaankaan puvun takkia ollut nähnyt 20-vuoteen muualla kuin telkkarista, korotti ääntään ja karjaisi:

-Hei! Painu hippi helvettiin!

Minä toivotin herrasmiehille myös hauskaa illan jatkoa ja hiivin baarin nurkkaan tuijottamaan karhua silmiin. Sitten erinäköisten vaiheiden jälkeen päädyin kevyille jatkoille tonttilalaiseen kerrostalo kaksioon, jossa höpöttelin miellyttävien ihmisten kanssa aina lasten kasvatuksesta Ruisrockin tunnelmointeihin. Se kuittasi pienoisen pettymykseni jonka Happoradion missaaminen aiheutti. 

Huonosti hyviä live pätkiä Happoradiosta netissä, mutta tämä kelpaa. On muuten aivan käsittämättömän komeaa lyriikkaa kappaleessa. 

" Sinä olet rakkaus, yön luodolla majakka
  tällä määrätyllä matkalla, maailman pyöräni tarakka"

Sitten tietysti mielessä siintää jo muutaman viikon päässä tuleva perjantai 13. päivä. Silloin Möysässä esiintyy Lemin kauniit ja rohkeat eli Stam1na. Sinne olen lippuni ostanut jo joulukuussa, joten siellä ollaan varmasti. Tuossa on kaksi kappaletta samalla videolla, mikä on hyvä, koska miksi tyytyä vain yhteen?

Viikate ei olekkaan täällä hetkeen soinut, joten jotta ei totuus pääsisi unohtumaan niin laitetaan tähän loppuun vielä asteen verran rauhallisempaa. Videon kuvallinen anti on jonkun harrastelijan puuhastelua, mutta menee paremman puutteessa. Kappaleen kielikuvat on puolestaan rautaisen ammattitaidon tulosta. V-miehiä herkimmillään, eli Viikate - Mintun ja Vernerin häävalssi. 

Ojasta allikkoon

Tajusin tuossa päivänä eräänä, että eihän ketään varsinaisesti kiinnosta, jos tänne kirjottelee joka perkuleen kyykyn ja punnerruksen joita teen. Joten parempi varmaan vain lyhyesti todeta, että kuntoilu kuurini on lähtenyt oikein mainiosti liikkeelle. Joka päivä jotain, joko juoksulenkki tai sitten pientä ähellystä kotona painojen kera. Ostin tuossa oikein kahvakuulankin. Pakko todeta, että on kilohinta kohdillaan, kun kaupungin halvimman palluran löysin Kärkkäiseltä. 10 kilonen maksaa 25 euroa. Siinä hetken puntaroin isommankin ostoa, mutta kokeillaan nyt ensin saada edes tuo nousemaan. 

Eilen suuntasin kohden Artjärveä, tarkoituksena noutaa Anna Lahteen. Menimme siis Annan ja Johanneksen kanssa katsomaan uuden Vareksen, ja minulla kun on sattuneesta syystä tuota vapaa-aikaa niin toimin eilen Annan hovikuskina. Mielestäni lähdin tarpeeksi ajoissa liikkeelle, huomioiden sen faktan, että tuskin Anna kuitenkaan vielä lähtö valmiina olisi. No aikataulu meni hieman tiukalle, koska Orimattilasta saakka jouduin köröttelemään säiliöauton perässä. Olin muutaman minuutin myöhässä kun kaarsin talon pihaan tutulla vauhdilla. Tosin tällä kertaa minun Ace Venturamainen pysäköintini epäonnistui surkeasti. Perkuleen aurakuski oli tehnyt ojan päälle niin nätin lumimaton, että en ollenkaan hahmottanut ojaa tien reunasta. Ajatus oli jättää auto tien reunaan, jotta ohi kulkijat mahtuvat ohittamaan, mutta nyt menin hieman liian pitkälle.

Sinnehän se sukelsi juuri sen verran, että toinen takapyörä jäi ilmaan. Eikä auttanut huudattaa pakilla, ei se lukko tarttunut näköjään kiinni sen vertaa, että olisi pyörittänyt toista pyörää. No onneksi tuo oli miltei paras mahdollinen paikka lipsauttaa ojaan. En kunnolla ehtinyt autosta nousta kun paikallinen hinauspalvelu A.Tukonen hyökkäsi Valmetilla paikalle. Hieman joutui olemaan nöyrää poikaa ja kuunnella korvat luimussa piruilut. Niin se vaan menee, että lehmä on märehtiväinen ja ihminen, myös hiacemies erehtyväinen.

Episodi ei vaikuttanut aikatauluumme, kiitos Artjärven nopeantoiminnan joukkojen. Olimme ajoissa Lahdessa ja Johannes liittyi vauhdista seuraamme, kun kävelimme kohden finnkinoa. Elokuvasta en nyt lähde mitää arvostelua raapustamaan. Sitä samaa se oli kuin aikaisemmat Varekset. Melko mielenkiintoinen juoni meni ihan hukkaan, koska se juostiin aivan naurettavan kovalla vauhdilla läpi. Itse jäin hieman monttu auki toljottamaan loppu ratkaisujen viuhahdellessa valkokankaalla, aivan kuin olisi nauha ollut finaalissa ja olisi jouduttu loppu elokuvaa hieman tiivistämään. Ihan komeita action kohtauksia ja muutama sukkela leuka. Kelpo viihdettä, mutta itse olen kyllä enemmän Kurt Wallanderin miehiä. Käytiin leffan jälkeen vielä syömässä ja oikein jäätelöillä, eli laatuaikaa kavereiden kera, toimii!

Tänään toteutin pitkään uhkailemani tempauksen, eli suuntasin kohden Messilää ja hiihtolatuja. Heti ensi potkuista lähtien huomasin, että ei ole Tonttilan karpaasi enää ihan nuoruutensa vireessä. Näin vanhana Finlandiahiihto veteraanina sitä on hieman kriittinen omille suorituksille. Enkä syyttele sukua, vaan enemmänkin voitelua siitä, että ei suksi luistanut. Muutamassa pidemmässä alamäessä porukkaa lappasi ohi kuin Kovalaisesta aikanaan formuloissa. Ylämäet oli minulle iskun paikkoja suksien puolesta, mutta myrkkyä tyhjien käsien vuoksi. Aikamoista selviytymistaistelua oli koko matka, jota kertyi reilu kymmenen kilometriä. 

Tarkkaavaisimmat huomasi varmaan, kuinka hiacemies on valmistautunut keliin kuin keliin

Pakko kyllä ihmetellä sitä nuoruuden intoa ja vittuilun pelkoa, jotka aikanaan ajoi minua kaikki 62 kilometriä ja aina maaliin asti finlandiahiihdossa. Nyt olin aivan valmis katkomaan sukset jo parin kilometrin kyntämisen jälkeen. Voiteet taisi olla kylmemmälle kelille tai joku meni pieleen, koska lumi tahtoi tarttua pohjaan kiinni. Luistelu olisi paljon helpompaa, jo ihan voitelunkin kannalta, mutta onhan perinteinen aina perinteinen. Ja toisaaltaan kun sukset hankaa vastaan koko matkan, niin ei tarvitse kiertää ihan niin pitkää lenkkiä, että saa hien pintaan. 

Kanssa hiihtäjiä oli varsin paljon, mutta se ei sinällään haitannut. Minut ohitettiin varmaan kymmenisen kertaa ja itse en saanut laittaa suksiin kuin kolme rastia. Yksi niistäkin oli hieman varttuneempi nais henkilö joka puhui puhelimeen, joten ei tässä nyt ihan mitään Iivo Niskasia olla. Joten ei auta kuin ottaa Niskasta kiinni ja lisää treeniä.

Apulanta!!!

Lauantaina kerättiin kasaan oikea all-star ryhmittymä ja suunnattiin Espooseen. Eli Barona areenalle katsomaan Apulantaa Johanneksen, Annan ja Keisarin kanssa. Kyseessähän oli kahdesta jäähallikeikasta juurikin se jälkimmäinen, eli The keikka. 

Kinnunen motorsport lainasi meille riittävän penkkimäärän sisältävän ajoneuvon, joten siitä Ahtialaan iso kiitos. Itse matka sujui tietysti ilman ongelmia. Olimme ajoissa, kävimme syömässä ja löysimme perille helposti. Mukana olleilla on tietysti jokaisella oma versio tapahtuneesta, mutta tämä olkoon virallinen totuus matkasta. Itse jäähallin sisällä tunnelma oli heti tiivis ja narikasta pois päästyämme kuulin tutun äänen huutelevan minua kohden:

-Mikäs perkeleen talebaani se sieltä tulee? 

No sehän oli vanhempi metallimies Orimattilasta, joka siellä kutsui virne naamallaan entistä työtoveriaan. Kävimme siinä nopeasti läpi tämän hetken linjurin rakennuksen abc:n ja sen jälkeen suuntasimme kohden permantoa. Tai no ensin odotettiin, että muut ryhmäläiset jonottivat uudelleen narikassa, kun olivat jättäneet lippunsa takkien taskuun. Niitä kun kyseltiin vielä uudelleen vaikka sisällä jo oltiinkin. Itse vanhana kettuna olin älynnyt jättää lipun lompakkoon. Tovin seisoskelun jälkeen suuntasimme kohde permantoa ja katsastelimme hetken ylväitä lava rakenteita. Sitten anniskelu alueelle, jossa siemaisimme "halvat" harmaat, eli lonkerot. 

Itse keikkaa nyt en enempiä lähde tässä selostamaan, lyhyesti vain kuten tapana on ollut. Alku oli hieman vaisu ja yleisö jännittynyt, mutta viimeistään kolmantena kuultu Aggressio riuhtaisi tunnelman kattoon. Istumapaikoilla olleetkin nousivat seisomaan kun arvon taiteilija Wirtanen heitä hieman opasti kuinka tämän kaltaisissa massa tapahtumissa tulee käyttäytyä. Eihän siellä nyt missään perkeleen teatterissa oltu! 

Tässä pari kännykällä suoritettua harhalaukausta.

Kolmeen tuntiin mahtui kyllä paljon, mutta yhtyeen poskettoman laajasta tuotannosta johtuen jäi siltikin monta kappaletta joita allekirjoittanut olisi toivonut. Samalla taas vaikea olisi ollut lähteä setistä montaa biisiä poiskaan ottamaan. Kaiken kaikkiaan koko show kaikkine pyroineen, valoineen, Temosineen ja lennokkeineen oli aivan huikea. Uusi biisi tuli ensi esityksenä ja tuosta vedosta kuvattiin kappaleelle samalla musavideo tapatumassa. Koko keikka kuvattiin DVD:ksi, joka on todennäköisesti pakko hankkia. Aika montaa kertaa Apulannan nähneenä oli kyllä pakko äimistellä sitä kuinka hienolta bändi kuullosti. Ihmisvalio Wirtanen ei sortunut minkäänlaisiin ylitulkintoihin ja kruununa Sipe tempaisi melkolailla asiallisen rumpusoolon. Ihan ison maailman meininkiä. Toki normaali keikoista tuttu huulen heitto biisien välissä oli melko minimaalista, mutta ehkä sellainen ei tälläiseen spektaakkelin olisi sopinutkaan. Keikka oli takuu varmaa suorittamista ja olen täysin saletti, että jokainen joka paikalla oli, sai juuri sitä mitä oli tilannut. 

Eli Apulanta, kosto kaikista vuosista-tapahtumalle annan täydet 5/5!

Tuossa loppuun hieman tunnelma palaa. Laatu on huono, joten antakaa hieman sitä mistä tuossa lauletaan, eli armoa.

Bodya, sporttia ja tsemppistä

Nyt olisi tarkoitus aloittaa tämä touhu uudelleen. Nimittäin, olin tuossa muutaman päivän melko heikossa hapessa. Sain jonkun oudon virus/vatsatauti/paskapöpön, jonka johdosta huuto oksensin noin vuorokauden. Kurjuutta maksimoi pari päivää kestänyt kova kuume, jonka johdosta heräsin kerran saniteettitiloistani täysin vailla ymmärrystä miten olin sinne päätynyt. Nyt on toista päivää pysynyt einekset suun ja suoliston välissä, mutta olo on silti hieman hutera. 

Tässä on ollut runsaasti aikaa pohtia maailman menoa. Esimerkiksi työ kuviot on ollut pitkään sekaisin. Maanantaina aloitin työt uudessa firmassa, mutta mm. tämän äkillisen sairastelun johdosta sinne ei tarvitse kuulema enää mennä. Mikä ei sinällään ei haittaa, se oli muutenkin vain kuukauden pesti. Pitäisi nyt vaan päättää mitä tehdä, tämä kotona oleilu on selvästi vaikuttanut huonolla tavalla psyykkeeseeni. Seinät kaatuu päälle, enkä ole ollut ollenkaan niin tiiviisti yhteydessä kavereihini kuin esimerkiksi pari vuotta sitten. Koulun penkille on kyllä todella iso kynnys lähteä ja työmarkkina tilanne on varsin heikko. Vain muutaman kuukauden pätkä hommia tarjolla. Toki voisin ottaa lakin kouraan ja mennä nöyränä poikana kyselemään entisiä hommiani takaisin linjuri autojen parista. Siellä puolella tuntuu olevan nykyään niin kiirus, että tuskin minua edes muistavat, ainakaan lämmöllä.

Se varsinainen juttu on kuitenkin seuraava. Eli olin jo ennen tuota sairastelua ennätys heikossa kunnossa ja siihen on tultava muutos. Ensimmäinen tavoite on kevään Extreme run, vaikka se on kahtena edellis vuotena osunut siitepölysekoilujen takia hieman huonoon saumaan. Mutta yritetään silti. Ja toinen, hieman pidempi tavoite on saada kroppa sellaiseen kuntoon, että ensi kaudella ei polvi muljahtele salibandykentällä pelkästä vastustajan mulkaisusta. Kunhan tämä olo alkaa olla jotakuinkin normaali, niin ryhdyn päivittämään tänne liikunta suoritteitani. Itseään on helpoin huijata tekemällä hienoja suunnitelmia ja luistamalla niistä toineen toistaan surkeammilla tekosyillä. Mutta täältä varmasti "julkinen" paine pakoittaa minut liikkumaan. Aloitan toki rauhallisesti ja korostan, että ei tavoitteena ole mitkään Mr Tonttila-kilpailut. Vaan saada kroppaa sellaiseen perus terveeseen kuntoon.

Ennen kuntoilua olisi selviydyttävä lauantaisesta Apulanta keikasta. Kyllä, juurikin siitä jäähallikeikasta. Nyt en jaksa seisoa puolta tuntiakaan paikoillaan, mutta toisaaltaan onneksi matkassa on mukana pari vahvaa urhoa, Johannes ja Keisari, joiden jykeviin käsiin voin tarvittaessa nojautua.