Ihan lyhyesti formuloista

http://www.iltalehti.fi/formulat/2014022418070432_fo.shtml

Ymmärtääkseni selkäongelmat tuntuvat kaikilla takana, huolimatta siitä onko formuloitten maailmanmestari tai tavallinen duunari.

Joutavaa jaarittelua osa 56

Nykyisin olisi kuulemma tärkeää miettiä miltä näyttää ja mitä edustaa. Facebookissa monet yrittävät nostattaa statustaan luomalla itsestään kiireisen ja aikaansaavan oloisen. Tulisi viilettää ensimmäisenä uusien aaltojen harjalla. Olla scenessä, niin kuin nyky nuoriso asian ilmaisee. Jaahas, viimeisen tiedon mukaan tuokin ilmaisu oli jo vanhentunut. Eli minun kohdallani juna on mennyt jo ajat sitten ohi ja se on kyllä hyvin tiedossani. Joten tulen täältä hiljalleen perässä resiinallani.

Itsehän en ole jaksanut paljoa miettiä, että onko tukka hyvin tai näkyykö kello. Tuo on toki ollut helposti havaittavissa minusta niin kauan kun olen ilman vanhempieni valvovaa silmää saanut ulkona liikkua. Tiedostan sen, että moni neito ei minussa näe kovinkaan paljoa charmia, ehkä harmia enemmän. Se tietysti karsii monet turhan kyselijät joukosta pois. Eli saan harvoja poikkeuksia lukuunottamatta istua rauhassa niin tahtoessani, olin sitten paikallis kuppilassa tai vaikkapa laivalla. Ainoat joita ulkoinen habitukseni vetää puoleensa, on voimakkaasti päihtyneet henkilöt. Olen siis jonkinlainen känniääliömagneetti, mutta olen vuosien saatossa oppinut heidät myös karkoittamaan ilman turhaa väkivaltaa. Väkivaltahan on aina turhaa, kahden aikuisen miehen päähänlyöntikilpailuissa ei voittajaksi jää kuin hammasproteesien valmistajat.

Mutta alkunperäiseen aiheeseen, joka on kyllä itsellenikin vielä hieman hakusessa. Otetaan vaikka Facebook, joka oli minusta aluksi aivan loistava keksintö. Sillä pystyi luomaan sellaisiinkin ihmisiin kontakteja, joita ei normaali arjessa tapaa. Lähentyä ihmisten kanssa, jotka asuvat satojen kilometrien päässä. Mutta sitten ihmisten itsekeskeisyys ja itsensä väkisin esille tyrkyttäminen pilasi hienon konseptin. Ainakin minä kyllästyin totaalisesti siihen, että täysin arkisia ja turhanpäiväisiä asioita hehkutettiin ihan kuin ne kiinnostaisi jotain. Sitten kun täysin joutavat päivitykset hukuttivat alleen myös ne harvat jotka olisi ansainnut tulla esille, niin päätin hypätä kyydistä. Olisi täytynyt ilmeisesti kulkea tauotta puhelin naaman edessä samalla tavalla kuin suurin osa nyky nuorisosta näyttää tuolla kulkevan, niin olisin todennäköisesti ehtinyt löytää pienet helmet sen kaiken peittävän kuran seasta. 
  
Myönnän olevani itse melko itsekeskeinen, joidenkin mielestä jopa narsistisia piirteitä omaava. Kuinka muutoin täällä jaarittelisin, että miltä minusta maailma näyttää ja mikä on juurikin minun mielestä pielessä. Se ero minussa kuitenkin moniin muihin turhan jauhajiin on, että kun joku päivä saan ensimmäisen viestin jossa minua kehoitetaan keksimään jotain muuta tekemistä näiden joutavien jaaritteluiden tilalle, niin lupaan sitä myös keksiä.

Ennen oli kaikki paremmin

Internet on tuhoamassa kaiken sosiaalisen kanssakäymisen meidän ihmispoloisten välillä. Muutamien vuosien kuluttua ainoaa vanhanaikaista kahden toisilleen tuntemattomattoman ihmisen välistä keskustelua tapahtuu vain kauppojen kassoilla. Sitä voi kutsua sosiaaliseksi kassakäymiseksi, mutta sitäkin iloa ollaan hautaamassa automaattikassoilla. Kaltaiselleni unelmien poikamiehelle kassaneitien naurattaminen on muodostunut jonkinlaiseksi elämän tehtäväksi. Kun ostoskorini koostuu lähinnä eineskurasta, vaaleasta leivästä ja ainoa vihreää hihnalla on S-marketin muovipussi. Niin kassaneidin heleään naurahdukseen saanti jollain todella kököllä puujalalla, saa minut unohtamaan kuinka laiska ja kroppaani kaltoinkohteleva ruokavalioni on.

Internet on vienyt myös kaiken hauskan autokaupasta. JKP:n, eli jälkeen Keltaisen Pörssin tapahtuneessa autokaupassa ei ole ollut ollenkaan samaa hohtoa kuin oli silloin Keltaisen Pörssin kulta-aikaan. Kun ei ollut turhia kuvia myynnissä olevasta tuotteesta. Vain nokkelasti lyhennettyjä sanoja, jotta erittäin rajallinen merkkimäärä täyttyisi pelkästä asiasta. Siisti kunt. saattoi usein jakaa mielipiteet todella pahasti äärimmilleen myyjän ja paikanpäälle raahautuneen potenttiaalisen ostajan välillä. Nykyisin nettiauto mahdollistaa jopa yli kymmenen kuvan ynnäämisen ilmoitukseen ja video esittely autosta ei ole enää mikään harvinaisuus. Eli mahdollinen ostaja tietää nykyään autosta usein enemmän jo kotonaan ilmoitusta lukiessaan, kuin vanhaan hyvään aikaan kaupanteon jälkeen. Sehän se suurin jännitys usein oli hyvien autokauppojen jälkeen kun mentiin talliin ja ruvettiin tarkemmin tutkimaan, että mitäs sitä tuli ostettua. Ja jos oli haukannut paskaa, niin se oli oma vika. Jos näin sattui tapahtumaan, niin pystyit usein korjaamaan erheesi laittamalla saman kiertopalkinnon heti takaisin myyntiin. Sitten vain toivomaan, että löytyy joku yhtä tyhmä joka haaskaa rahansa moiseen. Ja aina niitä löytyi. Nykyisin on nettipalstat täynnä kaikentietäjiä jotka varoittelevat tyyppivioista ja puutteista jokaista automallia koskien.

Itselleni autojen vaihtelu oli ennen jonkinlainen harrastus, mutta nykyisin kaupanteko on niin väkinäistä, että en jaksa sitä enää harrastaa. Osin siksi olen matkannut uljaalla Hiacellani jo kaksi vuotta. Toinen syy on tietysti se, että en ole löytänyt parempaa ja varmenpaa matkakumppania. Mutta noista autokaupoista vielä. Ei ole olemassa rehellistä autokauppiasta, se on ihan myytti. Olen nimittäin kuullut alan ammattilaisilta, että heillä työhöntulo tarkastukseen kuuluu omantunnon ohitusleikkaus.

Takaisin internetin ja muiden viestinvälineiden vaaroihin. En oikeastaan jaksa edes ruveta jauhamaan siitä minkälaisia ihmisiä Facebookissa kasvaneista lapsista aikuisena tulee. Merkit ovat jo ilmassa kun katselee kaupungilla ympärilleen ja ne merkit on usein jotain risuaitaa tai omg:tä.

Yhden parannuksen tahtoisin baareihin tuoda. Muutaman vuoden takaisen loistavan muutoksen jälkeen baareissa ei ole saanut enää polttaa kuin tupakkakopeissa tai ulkona. Mielestäni myös kännykän käyttö pitäisi sallia ainostaan noilla alueilla. Kun meistä juroista pimeän pohjoisen kasvateista tulee sosiaalisia vasta muutaman oluen jälkeen, niin enää emme rähisi toisillemme tai hauku pomojamme kovaan ääneen. Vaan kaivamme kännykät esiin ja ryhdymme päivittelemään Facebookkia tai jakamaan tätä huuman tunnetta ystävillemme Watsapin välityksellä. On jossain määrin koomista katsoa kun neljän ihmisen seurue istuu tuopit puolillaan kuppilan nurkassa ja he naputtavat kukin omia matkaviestintävälineitään. Se on sitä nykyaikaista sosiaalista kanssakäymistä, johon minun nakkisormeni eivät ole luodut. Minun mielestäni on aivan eri asia saada kanssa ihminen fyysisesti nauramaan, kuin vastaanottaa hymiö kännykän näyttöön. Olisi kyllä kiva nähdä kun kännykät kiellettäisiin vaikka viikoksi. Siinä monella nuorella alkaisi hymiöt hyytyä.

Keltaisen Pörssin ja kassaneitien asialla jo vuodesta 1984, Paksu Pasi.

Häilyvä katsaus viikonlopusta

Kohtuuttoman suurta huomiota herättänyt paluuni työelämään on sujunut melko kivuttomasti, huomioiden miltei vuoden kestäneen taiteilija elämän jälkeen. Itse toiminta töissä on yhtä kivuliasta kuin ennenkin, toisinaan jopa hieman aikaista enemmän tuskaa tuottavampaa. Yksityiskohtiin en voi tietenkään mennä, sillä vaatihan tuo bussien rakentelu kaikessa monimutkaisuudessaan miltei NASA tasoisen salassapidon. 

Uni on taas ruvennut maittamaan, ehkä juuri tasaisen päivä rytmin johdosta. Nyt on alkanut visiot pyöriä päässä monen asian suhteen. Muun muassa tämän kirjoittelun. Esteeksi on nyt tullut minun kirottu tietokoneeni. Jokin piru sitä riivaa, eikä minun puutteelliset dataajan taitoni riitä koneen sisällä riehuvan paholaisen taltuttamiseen. Jotenkin tämä heittelee kirjoittaessa kursoria miten sattuu ja se katkoo kirjoituksen, sekä ennen kaikkea muutoinkin katkonaisen ajatukseni, joka olisi tarkoitus tekstiksi puristaa. Joten joku atk tietäjä täytyisi saada kylään ja nopeasti.

Tänä viikonloppuna risteillään Radio Rock-risteily, se on järjestyksessään jo numero 12. Toivottavasti on hyvä risteily siitäkin huolimatta, että vanhempi risteily veteraani P. Järviö ei ole tällä kertaa matkassa mukana. Seitsemän kertaa olen Itämeren halki seilannut live musiikin säestyksellä. Reissuilla on esiintynyt mm. Kotiteollisuus, Viikate, Sparzanza, Apulanta, DAD, Michael Monroe, Mustasch, Mokoma, Stam1na, The 69 eyes ja Amorphis. Osa bändeistä esiintynyt useamman kerran näiden muutaman vuoden aikana. Tämänkertaisen risteilyn väliin jättäminen johtuu osin siitä, että hieman olen kyllästynyt konseptiin, vaikkakin kaikki risteilyni ovat olleet mahtavia reissuja.

Nyt on muutoinkin harvinainen viikonloppu kohdallani. Kalenteriini kun ei ole merkitty peliä. Eikä kyse ole mistään joutavasta jääkiekon SM-liigasta tai NHL kiekosta. Vaan kyse on sarjasta jossa ei raha puhu. Sarjasta jossa pelaajat taistelevat sarjapisteistä puhtaasti rakkaudesta lajiin. Tarkoitan tietenkin Lahden kortteliliigaa ja sen salibandyn mestis sarjaa.
En ole ollut oikein tyytyväinen otteisiini, mutta siitäkin huolimatta olen pisteitä naputtanut huomattavasti enemmän kuin ennakkoon ajattelin. Nyt sain kutsun toisiin harjoituksiin alku viikolle niin ehkäpä pelini tästä vielä paranee, kun viikko kohtaiset harjoitus määrät kasvavat kolmeen tuntiin. Kuten vanha viisaus menee, lahjattomat harjoittelee ja minä kyllä tarvitsen kaikki treenivuorot mihin minut vain kelpuutetaan.

Vilkussa murheita

Toivottavasti Lahti ei kauheasti kasvata asukasmääräänsä nykyisestään. Toiveeni perustuu seuraavaan väitteeseen, jonka olen vuosien saatossa matkoillani muodostanut. Lahti on Suomen ärsyttävimpien siviili autoilijoiden keskittymä. Ja jos ärsyttävien autoilijoiden määrä tästä vielä kasvaa, niin alan olla niillä rajoilla, että vaihdan maisemaa tai siirryn pyörätielle.

Lahdessa ei pysty ajamaan kolmea kilometriä pidempään ilman, että edessä turaa joku puolet aivotoiminnastaan menettänyt perheautoileva viiksimies. Näillä verenpaineiden nostattajilla ei perheautosta huolimatta useinkaan ole ketään kyydissä, vaan he ovat lähteneet liikenteeseen ihan omasta ilosta ja etenkin muiden kiusaksi. 

Heille perustoimintaa on risteyksiin ajo seuraavalla, vuosia hiotulla tekniikalla. Päätös käännöksestä on tehty hyvissä ajoin, mutta heille on tärkeintä pitää se muilta autoilijoilta salassa mahdollisimman pitkään. Vauhtia hiljennetään satoja metrejä aikaisemmin ilman jarruttamista niin, että nopeus on reilusti alle tieosuudella vallitsevan rajoituksen. Kun risteys alkaa olla melkein kohdalla suoritetaan voimakas jarrutus ja pieni kääntö vastakkaiselle puolelle jonne ollaan kääntymässä. Jotta takana tuleva autoilija on täysin hämmennyksen vallassa. Sitten aivan viime hetkellä käännetään risteyksestä haluttuun suuntaan ja vasta sen jälkeen kytketään vilkku. 

Yksi hieno tekniikka on myös, että liikennevaloista lähdetään noin viiden sekunnin viiveellä valojen vaihtumisesta ja sitten kökitään reilua alinopeutta seuraaville valoille jonne joudutaan taas pysähtymään verkkaisen etenemisen johdosta. Tässä kohtaa muutaman kilometrin takana ajanut, joutuisaa etenemistä kannattava kanssa autoilija siirtyy viereiselle kaistalle. Kun valot viimein vaihtuvat, ei jatketakkaan enää kökkimistä vaan valjastetaan kaikki hevosvoimat irti ecotec moottorista ja survotaan surutta suurempaa pykälää silmään. Samalla tietysti tuijotetaan peileihin tarkkailen mahdollisuutta hätäiselle kaistanvaihdolle, jotta hetkeä aikaisemmin takana tullut auto ei pääse ohi.

Usein tutkittaessa Suomalaisten autoilua ilmenee, että noin 80 prosenttia kokee olevansa keskimääräistä parempia kuskeja. Itse koen olevani kuljettaja, joka ottaa muun liikenteen huomioon ja liikkuu joutuisasti. No ainenkin keskiverto Lahtelaista autoilijaa paremmin. Toki tiedostan, että Hiacemiehenä liikkeeni ovat erityisen suurennuslasin alla ja minulta odotetaan rivakampaa sekä tyylikkäämpää kulkua kuin tavalliselta kuolevaiselta. Mutta en tuudittaudu tunteeseen, että olisin kuljettajana valmis. Autoilussa pätee vanha nyrkkeilijöiden viisaus, olet juuri niin hyvä kuin viimeinen ottelusi, tai tässä tapauksessa parkkeerauksesi. 

En vain millään ymmärrä, että miten minun eteeni sattuu joka päivä kaiken maailman kännykkään puhujat, joiden motoriikka ei riitä edes kävelyyn kännykän kanssa yhtä aikaa, saati autolla ajoon yhdistämiseen. Tai sitten on näitä joilla tuntuu olevan vilkun säästö viikot. Miksi ne eivät vietä niitä kaikki samalla viikolla, niin voisi lopun vuoden ajella huomattavasti joustavammin. Tästä riittäisi valitusta sivu kaupalla, mutta pointti tuli varmasti jo selväksi.

Sen sijaan, että väännän pointtia rautalangasta niin kuunnellaan hieman rautalankaa. Eli Agents ja Suomen paras kitaristi Esa Pulliainen soittaa tässä kaiken maailman hipit suohon. Samalla saaden minut hetkeksi unohtamaan, että huomenna joudun taas kohtaamaan kännykkään puhuvat viiksimiehet liikenteen seassa.

Askelten hakua

Hän teki comebackin, vaikkei koskaan missään ollutkaan. Kummeli Storiesista tuttu veisu kaikui korvissani kun käppäilin laajan parkkipaikan halki, tuulen vihmoessa karvaisia kasvojani. Tämä oli seurausta jouluisesta uhoamisestani, että joku roti pitää ottaa tähän touhuun ja tammikuussa menen töihin. Ei mitään, että yritän mennä töihin, vaan minä menen töihin. Ja minähän menin, tosin tammikuun viimeisenä päivänä, mutta pidin mitä lupasin. 

Palasin siis entiseen työhöni Lahden Autokorille, tai mikä sen nimi nyt näiden konkurssi ja myynti kuvioiden jälkeen onkaan. Teen aivan samaa työtä kuin vuosi sitten. Minulla on jopa sama pukukaappi kuin aikaisemmin. En oikeastaan saanut mitään näkyvää aikaiseksi tässä vuodessa jolloin kornisti ilmaistuna "etsin itseäni", mutta kai sitä täytyy ottaa välillä askel taakse jotta voi ottaa kaksi eteen. Onhan tämä minun elämä muutenkin sujunut kuin tanssi. 
Todennäköisesti komennukseni on melko lyhyt, tai sanotaan ennemmin, että toivottavasti se on lyhyt. Tavoitteet ovat hieman muualla, mutta tässä kohtaa on tärkeää ruveta miedosti aikuistumaan ja jättää taakse tuo taiteilija elämä ilman taiteellisia lahjoja. Myös ihan siitäkin syystä, että työvoimatoimiston kanssa asiointi on niin hermoille käyvää toimintaa. Viikko sitten pistäydyin kyseisessä laitoksessa ja vain reilun kahden tunnin istumisen jälkeen sain vihdoin palvelua. Itse asiassani meni vain kaksi minuuttia, jonka olisi aivan hyvin voinut mielestäni hoitaa puhelimessa, mutta ei sellainen järjestely käynyt ollenkaan sääntöihin. Se on vain semmoinen kioski, että siellä ei kiukuttelu auta kun ei ole mitään kilpailevaa toimijaa jonka puoleen kääntyä. Toivottavasti ei tarvitse siellä ihan heti vierailla. Nyt mennää seitsemäksi ahkerana töihin ja puoli neljältä kaiken antaneena laitetaan haalarit naulaan. Tätä rytmiä jokunen viikko ja katsellaan mitä tapahtuu. 

Tästä oli aluksi idea tehdä jonkilainen katsaus MP 14-messujen tarjonnasta jossa perjantaina pyörähdimme, mutta he keitä aihe kiinnostaa, niin kävivät varmaan itse messuilla. Joten moinen raportti tuskin olisi palvellut ketään. Samalla mietin tietysti, että ketä tämäkään palveli.