Heinola, tuo aikakone 90-luvulle

Tässä on ollut viime aikoina sen verran kiirus, että en ole joutanut raportoimaan kaikkia ällistyttävän paljon kiinnostavan arkene kulusta. Kaiken tämän ympärilläni vellovan glamourin keskellä olen muistanut, että tarpeeksi kaukaa katsottuna olen vain pienen pieni matonen maan. Ja siksi olenkin tehnyt muutaman matkan kauas sivistyksestä. Paikkaan, joka ei ole tunnustanut milleniumia. Paikkaan, jossa aika on pysähtynyt 90-luvulle. Tuo paikka on tietysti Heinola.

Heinola on loistava kesäkaupunki noin 30 kilometrin päässä Lahdesta. Heinolassa järjestettiin vajaa pari viikkoa takaperin Enduron MM-osakilpailu. Puitteet kilpailulle oli loistavat ja järjestäjät otti niistä kaiken irti. Missä muualla Suomessa kaupungin keskustan välittömässä läheisyydessä sijaitsee motocross rata? Niinpä.

Lauantaina olin reissumiehenä matkassa, eli vain minä ja Hiace. Mutta sunnuntaina sain seurakseni Kinnunen Korporaation. Ja kisojen jälkeen kyydissämme Lahteen matkasi erittäin viehättävä, mutta tällä kertaa myöskin erittäin krapulainen Anna. Se hänelle suotiin, koska neito oli viettänyt ystävänsä polttareita ja oli ollut koko viikonlopun päissään kuin homot häissään.

Viime viikon perjantaina minun oli jälleen määrä matkata ajassa taaksepäin, koska Heinolassa esiintyi Kolmas Nainen. Olin näet lupautunut eräälle ystävättärelleni ja hänen kaverilleen kuljettajaksi. Ja kuka heteromies jättäisi tälläisen keikan väliin, kun saisin urheiluautoni kyytiin kaksi kaunista daamia? Lisäksi olin nähnyt muutama kuukausi aikaisemmin kun yhtye villitsi Möysässä sellaisella tyylikkyydellä, että saisi monet nuoremmat bändit ottaa mallia. 

Saavuimme paikalle hyvissä ajoin, koska minulla ei ollut lippua. Se johtui siitä, että soittelin muutamaa päivää aikaisemmin keikka paikalle mahdollisen lipun varauksen toivossa. Sellainen ei kuitenkaan onnistunut, koska hahmo puhelimessa oli sitä mieltä, että keikka myytäisiin helposti loppuun ilman mitään varailuja. En jaksanut ajella viikolla Heinolaan pelkästään lipun haun merkeissä, joten toiveeni lipun saamiseen pari tuntia ennen keikan alkua oli hyvin pienet. Kylä oli miltei autio, mutta hotelli/ravintola Tukkijätkän oven edessä oli noin 20 metrin jono. Tässä kohtaa toiveeni lipun saamiseen oli täysi nolla. Jonottelin herrasmiehenä neitojen kanssa ja ajattelin ihan retorisena eleenä kysäistä ovelta lippua, jollaiset kyytiläisilläni oli tietysti ennakkoon hankittuna. Noin vartin odottelun jälkeen olimme terassin ovella, josta sainkin yllättäen ostettua vielä lipun. Sitten hetken jonotus ja olimme itse ravintolan ovella. Kaikeksi yllätykseksi narikkaan täytyi maksaa neljä euroa. Siitä huolimatta, vaikka minulla tai seuralaisillani ei ollut mitään narikkaan laitettavaa. Erehdyin hieman kyseenalaistamaan maksun järkevyyden maksun kerääjältä, johon sain melko raivokkaan murahduksen paikalliselta sali-Markulta: "Turpa kiinni, tai lennät pihalle!", no sillälailla, ja näin olin neljä euroa köyhempi.

Saimme oikein leimat käteen ja sitten kävimme tiskiltä noutamassa virvokkeita. Daamit lähtivät puuteroimaan neniään ja minä jäin vahtimaan juomia. Kun neidot palasivat kauhean naurun remakan kanssa, sain kuulla paikallisesta naistenvessa kulttuurista. Toinen kyytiläisistäni oli mennyt suorittamaan virtsan siirtoa kehosta kohti kunnallistekniikkaa. Kun hän oli saanut loosin oven kiinni, oli joku paikallinen naaras ryhtynyt paukuttamaan ovea ja huutanut kovalla, viskin karhentamalla äänellä "Kuuse, Kuuse!!" ja tähän ilosanomaan oli liittynyt muutama paikalla ollut alkuasukas. Eli, jos kärsit ujosta pissasta, Heinola ei ole sinun paikkasi. 

Keikan alkuun oli vielä reilu tunti, joten päätimme suunnata raikkaaseen ulko ilmaan, eli terassille. Sinne ei kuitenkaan päässyt ovesta josta tulimme, vaan meidät käännytettiin toiseen suuntaan. Toinen ovi löytyi pienen etsiskelyn jälkeen ja ulos mennessä meille jaettiin laput kouraan, joilla pääsisimme takaisin sisälle. Tässä kohtaa ranteissamme olleet leimasimen jäljet menettivät mielestäni hieman merkityksensä. 

Istuimme terassilla noin tunnin, kunnes keikan alkuun oli noin vartti ja tässä kohtaa baarin edessä aikaisemmin ollut jono oli hävinnyt. Joten ajattelimme lyhyemmän askelluksen vuoksi mennä sisään loogisesti pääovesta. Siellä kuitenkin Herra Möykky käännytti meidät kohti toista ovea. No me sitten kuljimme lappujen ja leimojen kanssa läpi täyden terassin, aivan totaalisesti putoillen ja nauraen moni mutkaisille liikenne järjestelyille.

Itse keikka oli mahtavuutta sellaista ymmärtäville. Kävin kesken keikan ostamassa lasillisen limonaadia, koska yleisössä meinasi tulla hieman lämmin. Tosin minulla ei ollut aivan niin kuuma kuin vieressäni joranneilla paikallisilla peräkammarin pojilla, joilla kauluspaidan kainaloissa helottu perhepizzan kokoiset hikilätäköt. Sain oikein baarimikon naurahtamaan heitolleni, kun manailin tiskillä kenkä valintaani. Sanoin, että täällähän paikalliset naiset on niin märkänä tuohon Pauli Hanhiniemeen, että olisi pitänyt laittaa kumisaappaat jalkaan.

Enkä kyllä toisaaltaa yhtään ihmettele. Paulin hieman renttumainen, mutta silti tyylikäs olemus on varmasti naisille vastustamaton yhdistelmä. Mies laulaa omalla persoonallisella äänellään aivan mahtavasti suomalaista perusduunaria puhuttelevia sanoituksiaan ja kun muu bändikin on alan ehdotonta eliittiä, niin ei voi kuin nauttia keikasta. Joten kaikki naiset ja naisista kiinnostuneet tutkimaan yhtyeen keikkakalenteria, suosittelen lämpimästi.

Harmikseni en löytänyt youtubesta uuden levyn biiseistä live pätkiä. Tuota uusinta, Me ollaan ne- levyä kyllä suosittelen myöskin kaikille ja siellä on pari erittäin kaunista, hieman rauhallisempaa kappaletta joita yhtye keikoillaan on soitellut.

Tässä kymmenen vuoden takaa:

Tässä puolestaan tältä vuodelta live kuntoa: