Tänään oli suuri päivä Tonttilan pahennus & pörinä ry:llä. Nimittäin aamulla kello 4:45, starttasin Hondan ja toivotin hyvät huomenet koko kylälle. Työpäivä kului kollegoiden pyörän ylistyksiä kuunnellessa ja raskaan päivän päätteeksi lähdimme Tohtorin kanssa ratsastamaan auringon laskuun peltihepoillamme.
Pieni jännitys oli toki ilmassa, kun eihän tuosta Hondasta vielä oikein tiedä. Eilen saimme pienen taistelun jälkeen mittariston toimimaan ja nyt näkee kuinka kovaa laukkaa ratsuni kulloinkin kirmaa. Lähdimme kohden Turenkia, koska siellä on joka kesä torstai motoristien kokoontumiset. Matka nopeus oli sellainen reipas ravi ja olimmekin nopeasti perille. Saimme mopot hyville paikoille ja kävimme nauttimassa grillerit ja jaffaa. Pakko kyllä sanoa, että väkeä oli reilusti paikalla ja he olivat myös reiluja. Unohdin nimittäin Hondan virtalukkoon avaimet, mutta ei ollut kukaan kehdannut tarttua syöttiin. Motoristeja oli kertynyt paikalle pyöreästi nelisenkymmentä, mutta me emme jäänet heitä enempiä viihdyttämään, sillä maantie kutsui.
Pitkän painin jälkeen sain raivattua tieni takaisin Hondani luo, se kun oli piiritetty ihailevista motoristeista. Pyyhin isoimmat kuolat pyörän päältä ja suuntasimme takaisin tien päälle. Useat kymmenet motoristit ajoivat meitä vastaan hansikas ilmassa ja me tietysti tervehdimme noita asfalttibaanojen cowboyta takaisin.
Mopoilu on siitä mielekästä hommaa, että siinä on ihan Matti Nykäsen sanoin, up yours. Eli ei radio, puhelin saati kukaan kanssamatkustaja häiritse. Sitä sanotaan kliseisesti vapauden tunteeksi, mutta on siinä vahva totuuden siemen. Ajellessa tuli mieleen monta asiaa, kuten eräs uutinen tältä viikolta.
Perhesurmista tuomittu mies oli tapettu vankilassa. Tämä on tiedossa oleva fakta. Mietin vain, että onko tekijän vakaumus taparikollinen, vai tapa rikollinen? Tuo toimi kyllä paremmin kypärä päässä, mutta menköön.
Eteenpäin, eli takaisin maantielle. Hondahan laukkaa suoraa tietä silmän kantamattomiin, mutta mutkissa se on vielä hieman kuriton. Suuri syy on todennäköisesti renkaissa, jotka ovat kulmikkaammat kuin auton kumit. Joten ne menee vaihtoon.
Minun on turha mihinkään teräsperse ajoihin lähteä, vaikka pakarani ovatkin rautaisen kiinteät. Tuolla reilun 150 kilometrin lenkillä Hondan melko ohut ja kova satula ei varsinaisesti hyväillyt poistoaukkoni kehyksiä. Mutta eiköhän pakarani kesän mittaan totu, tai sitten on vain ajettava lyhyempiä siirtymiä.
Alan tulla jo vanhaksi, koska reaktio aikani on samaa luokkaa Hornettien kanssa. Meinaan jäi tuossa keskustassa muutama kaivonkansi väistämättä ja hetken lauloin Tommi Läntistä, syvälle persiiseen sattuu. No juu, eiköhän tämä ollut tässä. On meinaan aika kökköä kirjoitella tätä seisovilleen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti