Festarimaraton osa 1/3

Kesähän on ollut tähän mennessä kylmä ja vähä luminen, mutta kaipa se iso J puhaltaa lämpöä tänne pohjoiseenkin ennen kuin lehdet putoaa. Koska on ollut hieman kylmä, niin on täytynyt pysyä liikkeessä. Liikkumisen aloitin erittäin rauhallisella temmolla juhannuksena, koska ne pisimmät suorat ovat vielä edessä. Kuten vanhana maratoonarina tiedän, alussa ei kilpaa voiteta, mutta alussa sen voi hävitä. 

Eli olen ostanut liput kolmille festivaaleille, jotka sijoittuvat sattumalta peräkkäisille viikonlopuille. On siis suurten kysymysten aika. Otinko liian ison palan kerralla kotimaista festarikakkua? Kestääkö hintelän pojan kunto? Viekö muki miestä? Toimivatko Prisman kympin plehat odottamallani tavalla? Entä onko H&M:n bleiseri tie festerineitojen sydämiin? Näihin tuskin täältä yksiselitteistä vastausta löytää, korkeintaan muutaman hauskan valokuvan.

Maratooni alkoi pienellä juhannus kurvailulla pitkin maakuntia. Saimme lainaan siihen täydellisesti sopivan kulkimen. Tanssi ja soitinyhtye Raaka-aine piteli sopivasti keikka taukoa, joten saimme heidän bussin allemme. 

Pari päivää ajeltiin hyvässä seurassa pitkin maakuntia ja kävimme jopa lavatansseissa. Rauhallinen juhannus siis. Seuraava viikonloppu ei sitten ollut enää ihan niin rauhallinen, vaan oli aika kiristää tahtia. Oli aika palata vuoden tauon jälkeen Seinäjoelle.

Viime vuonna kirjoitin vajaan kymmenen sivuisen festariraportin Provinssi rockista. Idea oli, että ehdottomasti viime vuoden top 3 viikonloppuihin kuuluvasta reissusta saa varmasti jotain hauskaa kirjoitettavaa. No eihän se nyt tietenkään ollut ollenkaan hauskaa luettavaa, ehkä korkeintaan vain paikalla olleille. Joten en tuhlaa omaa, enkä myöskään teidän tuhansien lukijoiden aikaa aiheen tiimoilta, tiivistys on muutoinkin päivän sana.

Nyt olimme viime vuoteen verraten hieman eri nipulla liikkellä. Meno matkan ajoi tiedostamallani varmuudella Jykä ja kotiin tulosta vastasi nuorempi Volvon käskijä Tohtori Terenius. Matkanjohtajana oli viime vuoden tapaan Suomen komein rumpali Turo. Muita seremoniamestareita olivat kitara virtuoosi Timo, veistoksellisen komea ja äärettömän miellyttävä seuramies, oikea ihmisvalio Andy. Erittäin mukavaksi hepuksi osoittautui myös suomenruotsalaisuudestaan huolimatta Andyn kämppis Tony. 

Bussi saatiin parkkiin hotelli Sorsanpesän pihaan, kuten olin hotellin johtajan kanssa sopinut puhelimessa. Bändi kattaus oli todella paljon vaisumpi kuin edellis vuonna, mutta emme antaneet moisen seikan vaikuttaa hauskan pitoon, koska hauskaa ei saa kuin pitämällä. Ehkäpä kovin keikka osui kohdalleni lauantaina kun Dropkick Murphys laittoi porukan pomppimaan. En tiennyt yhtyeeltä kuin muutaman kappaleen ja tietysti ehkäpä komeimman ikinä kuulemani AC/DC coveroinnin, kun sain heiluttaa nyrkkiä TNT:n tahdein. Tämä bändi on ehdottomasti nähtävä uudelleen.

Muina hyvinä mieleen jäi tietysti yksi Suomen kovimmista live bändeistä,  Lemin pitkätukat, eli Stam1na. Viikate oli todella hyvässä iskussa ja kävin jossain kohtaa festareita heittämässä aivan kuolematonta leukaa yhtyeen soittajien kanssa. Samuli Putro esiintyi jälleen edukseen, Kolmas Nainen otti yleisön haltuun tutulla tyylillä ja Jenni Vartiainen antoi sopivan pehmoisen lähdön lauantaihin. Ruotsalainen NONONO oli erittäin miellyttävän kuuloinen ja laulaja neitoa katsoikin mielellään. Pariisin Kevät oli kyllä juuri niin hyvä kun minulle oli hehkutettu ja Eläkeläiset täräyttivät osaltani festarit käyntiin ehkäpä totuttua vaisummalla esiintymisellään. Festareiden ehkäpä isoin nimi oli The Prodigy. Se ei minulle oikein iskenyt. Kuullosti kuin he olisivat soittaneet 45 minuuttia samaa biisiä, mutta sehän on vain minun suppeakatseisuuttani. Mutta jäipä mieleen yksi erittäin mielenkiintoisen kuuloinen Helsinkiläisyhtye Blueintheface, joka ei vielä esiintynyt Provinssissa, mutta paneuduin aiheeseen muutoin. 

Tietysti itsekeskeisyyden maksimoinniksi laitettava pari kuva otosta. 

Bussimme naapurissa oli Brutal tattoon porukka tikkaamassa mustetta festari kansan ihoon. He olivatkin erittäin rehtiä väkeä ja jälleen toteen kävi lause joka pätee minuunkin, ei setä ole paha vaikka se on ruma.  Esitin herroille kainon pyynnön, että isot ja parrakkaat miehet hieman murahtaisivat, jos joku ryökäle yrittäisi pölliä grillimme. Miehet lupasivat puuttua moiseen vääryyteen, jos tälläistä huomaavat tapahtuvan. Kun palasin jossain kohtaa bussille ottamaan hieman humppajuomaa, oli bussin oven viereen ilmestynyt seuraava lappu.

Grilli sai nököttää täysin rauhassa koko viikonlopun bussin vieressä.

Tunnen olevani todella etuoikeutettu kun sain moisella porukalla reissata, enkä koe olleeni itsekkään aivan vastenmielinen matka seuralainen. Mahtavia persoonia koko sakki. Ensi vuonna uudestaan!

Itselläni maraton jatkuu ensi viikonlopun osalta Turussa. Eli seuraavassa jaksossa on aika Ruisrockin.