Murikka Day 2

Alkuun vielä eiliseen, ns. ovigate. Eli palasin päivällisen jälkeen huoneelleni. Ihmettelin jo edellis kerralla ovea avatessani jotenkin oudon vaikeasti aukeavaa saranoitua irto seinää. Nyt sitten en meinannut päästä sisälle ensinkään. Vaikka sähölukko naksahti auki, ovi ei siltikään lähestynyt hennolla vedolla. No tässä kohtaa tietysti valjastin miltei kaikki käytettävissä olevat voimavarantoni moisen kapinoitsijan ruotuun palauttamiseen. Ja tokihan ovi siinä tempaisussa aukesi, samalla vain huomasin kuinka koko karmi kurkotti kohden käytävää. No sillälailla! Tutkin hieman tilannetta ja huomasin ettei repeämä ollut allekirjoittaneen aikaan saava. Vaan jokin aikaisempi asukki on sitä kohdellut kaltoin. Karmissa oleva lukon vastakappale on revennyt miltei kokonaan irti ja pyrkii aukaistessa roikkumaan oven mukana. Yöllä kun joku hahmo kulki käytävällä, näin kuinka käytävän valo kajasti oven ja revenneen karmin välistä pimeään huoneeseeni. Herkempi olisi voinut kutsua yötä karmivaksi, mutta itse en mennyt aiheesta lukkoon, vaan nukuin aivan normaalisti. Aamulla ilmoitin aiheesta infoon ja ongelmaa luvattiin katsoa heti miten. Päivällä sille ei oltu vielä ehditty tehdä mitään, mutta keksin keinon päästä sisälle aiheuttamatta lisä tuhoja. Olenhan näet melko ovela..

Paljon taas tänään kirjoiteltiin ja tutkittiin erilaisia näkökulmia tekstin tuottoon. Tämän vuoksihan minä tänne tulin. En voi sanoa olleeni aikasemminkaan taidokas kirjainten peräkkäin asettelussa, mutta täällä olen huomannut kuinka suppeat taitoni näppäimistön kiusaamisessa ovat. Kehityshän loppuu tyytyväisyyteen ja täällä huomaan, että ei minulla olisi ollutkaan aihetta tyytyväisyyteen. 

 Tuossa alla yksi tehtävä, joka tänään tuli raapustettua. Eli tehtävä oli kirjoittaa huoneesta, jota tulisi kuvailla niin, että lukija kokisi olevansa huoneessa itse. Kielikuvia tulisi käyttää tietysti paljon, no se onkin täysin uusi laji minulle.. 
Täällä on todella taitavaa porukkaa ja erittäin moni puolisia näkemyksiä aiheesta. Itse koen olevani täällä aivan turisti. Siis omat tekstini ovat lähes poikkeuksetta kaikkein lyhyimpiä. Joka kertoo joko journalismi opiskeluiden opettamasta tiivistämisen taidon kehittymisestä tai muiden paremmasta heittäytymis taidosta. Mutta opettaja on painottanut koko ajan kaikille, että täällä ei pidä vertailla muihin. Kaikki on niin eri lähtökohdista tulleita ja eri tavoitteilla. Mutta siis, tälläistä tällä kertaa:

Huone

"Uutuuttaan kiiltävä avain painuu lukkoon ja läpäisee vaivatta haittojen muodostaman vartijarivistön, joka käskyttää lukonkielen irtautumaan vastakappaleestaan. Kevyt nykäisy ja ovi aukeaa vaivatta, tuoreen rasvan vielä helliessä sen saranoita. Ei kuulu narinaa, vain ontto kolahdus oven sulkeutuessa takanani. Pimeys väistyy yhdellä katkaisimen painalluksella ja paljastaa kaikki keskeneräiset hankkeeni. Tästä piti tulla paikka jossa unelmat pannaan käytäntöön, mutta siitä on muodostunut hautausmaa jonne unelmat tulevat kuolemaan. Hautausmaa, jonne yhä harvemmin saavun haaveitani tapaamaan. Hyvään alkuun päässyt moottoripyörä projekti ei enää edes tervehdi, vaan on piiloutunut häpeissään pressun alle. Ennen niin puhtoinen ja sotilaallisen särmässä järjestyksessä ollut työkalupakkini on levittäytynyt pitkin pölyisiä pöytiä. Miltei kuulen kuinka räikkäavain huutaa turhaan hylsyjään, kuin kadonneita lapsiaan. Reilun kahden metrin korkeuteen ulottuva parvi, katselee minua välinpitämättömän näköisenä omasta ylhäisyydestään. Parven päällä uudet, hiljattain pakkausmuovien kahleista vapautuneet kaapit tyhjine hyllyineen tuhahtelevat mielenosoituksellisesti, samalla kun lukuisat varaosalaatikot huokailevat syleissään olevien tavaroiden painosta. Vaatteiden peittämän sohvan vieressä jääkaappi mulkoilee ovi levällään toisinaan minua ja toisinaan lattialla tomun seassa yskiviä virvoitusjuomalaatikoita.

Täällä on kaikki mistä haaveilin, kaikki mahdollisuudet ja edellytykset. Mutta jokin on vaimentanut intoni ja motivaationi. Tänne olisi tarkoitus tulla rentoutumaan, saamaan ajatukset pois arjesta, tulla luomaan jotain uutta ja persoonallista. Mutta aina kun tänne saavun, niin havaitsen kuinka niskani jäykistyvät vain entisestään ja aistin kuinka päänsärky hiljalleen marssii kohti ohimoitani. Tunnen kuinka se takoo askel askeleelta päätäni, piilottaen kaiken luovuuden tuuhean tukkani varjoihin.

Olen siis kesällä vuokraamassani noin 40 neliön suuruisessa kimppatallissa, joka on valmistunut alkukesästä. Siellä se minua odottaa nosto-ovineen ja kaikkine mahdollisuuksineen rakennella miltei mitä vain. Itselläni suurin projekti on vanha Honda moottoripyörä, jonka purin aivan muttereihin toissa talvena. Kesällä saimme sen jo ajokuntoon, mutta viimeistely on täysin kesken. Koska jostain minulle vielä epäselvästä syystä en tunne oloani kotoisaksi tallissa, vaikkakin siellä on kaikki edellytykset ja valmiudet kaikkeen mitä tarvitsen. Aina vain pohdin jatkuvia kuluja joita harrastukseni paikoillaankin seisoessa aiheuttaa. Enkä saa siitä mitään, ennen kuin saan innostukseni aiheeseen takaisin. Joten tästä on muodostunut jonkinlainen noidankehä, mutta enköhän minä siitä kehästä vielä irtaudu. Viimeistään kun kevät tuo jälleen ensimmäiset motoristit kaduille muistuttamaan minua siitä, mikä siellä pressun alla laiminlyötynä mököttää."

Opettaja antoi mahdollisuuden, että hän lukisi tekstin, jos joku niin haluaa tai kokee oman tekstin lukemisen kiusalliseksi. Ajattelin, että voisi olla mielenkiintoisa kuulla jonkun muun lukemana oma aivopieru. En pidä itse ääneen lukemisesta ryhmän edessä, mutta aika ahdistavaa oli myös kuunnella omaa tekstiä jonkun muun lukemana. Aivan eri tavalla moni lause muodosti mielikuvan, kuin silloin jos olisin lukenut sen totutusti itse tietokoneen ruudulta. Hetken hiljaisuuden jälkeen tuijottelin kattoon naama punaisena, kunnos joku sanoi, että mitä tälläinen ihminen tekee täällä, kun hän kirjoittaa jo valmiiksi noin mahtavasti. Sitten melko pitkän ja hämmentävän positiivis painoitteisen keskustelun jälkeen sanoin itsekkin jotain tuotoksestani. Jolloin miltei kaikki luokassa istujat olivat täysin yllättyneitä, että teksti oli minun kirjoittama. Pääsin siis yllättämään ja harvinaisesti itselleni, tällä kertaa positiivisesti.

Huomenna ja torstaina kirjoittelemme kurssin pää juttua. Se voi olla pakina, novelli, runo tai ihan mitä itse haluaa. Se juttu sitten julkaistaan Murikan lehdessä. Osa alotti tekstiä jo tänään, mutta minä poika se täällä raapustelen tänne raporttia. Osin myös siksi, että en ole vielä keksinyt aihetta josta kirjoitan. Muutama idea on, mutta kahtotaan. Yksi idea voisi liittyä elävään musiikkiin tai seikkoihin joilla aloitteleva bändi pääsisi maailman maineeseen. Se bändikin olisi kyllä jo mielessä. Mutta kuten sanottu, kahtotaan.

 Eli tuossa se mahdollinen aihe, Band Of Vipers, akustisesti livenä.