Joskus elämän on aivan sekunneista kiinni, niin myös Hiacemiehellä. Eilen kävin hieman kaupungilla hoitamassa juoksevia asioita. Tai eihän ne minun asiat olleet kirjaimellisesti juoksevia, koska olin menossa postiin. Siellä ei kyllä välillä tunnu edes ajatus juoksevan saati tilaamani tavaroiden toimittajat, mutta asiaan.
Pysäköin naapuri kateutta aiheuttavan kulkimeni Sykkeen parkkihalliin ja koska kello oli puoli kahdeksan illalla, niin en kokenut parkkikiekon esille laittoa tarpeelliseksi. Kun saavuin postista tyhjin käsin takaisin parkkihalliin, huomasin virallisen näköisen herrasmiehen tiirailevan autoja jokinlainen elektrooninen aparaatti kädessään. Silloin tajusin, että ei perkule! Parkki-Penahan se siinä ja hän oli vain muutaman metrin päässä kulkimestani. Sotilaallisesta kävelytyylistä tunnettuna muutin askeltahtini muodosta MARS, muotoon MARS MARS! Ja silloin liikkuu! Vain joka toisella askeleella kosketin betonista lattiaa ja tässä kohtaa jälkiasennuttamani kaukosäätöinen keskuslukko tienasi rahansa takaisin. Painoin nappulasta ovet auki kun saavutin autoni takakulman ja puoli sekunttia myöhemmin hypähdin kuljettajan istuimelle. Pamautin hansikaslokeron kanne auki esittäen, että olisin sinne juuri parkkikiekon tiputtanut. Samassa Parkki-Pena hyökkäsi kyselemään parkkikiekkoa, mutta ilmoitin sen olevan jo hansikaslokerossa ja ryhdyin sitä kaivelemaan miettien samalla sen hetkistä kellon aikaa. Hän kuitenkin hyväksyi tappionsa yllätävän helposti ja poistui paikalta pienen tuhinan kanssa.
Tänään kävin reippaana poikana kävellen reilun kilometrin päässä sijaitsevassa S-Marketissa. Kun olin saanut ostokset ostettua, kassaneidit nauratettua ja pari euroa hedelmäpeliin hävittyä, olikin aika kävellä takaisin kotia. Lähestyin Tonttilan ostoskeskusta, salonaukiota jossa huomasin todella väärin pysäköidyn auton. Siis edes paikalliset lammaslihangrillaajat eivät pysäköi kinnereitään niin törkeästi. Auto seisoi keskellä risteystä, toki aivan kivetyksen reunassa jotta autot mahtuivat ohi. Tyhjiä pysäköintiruutuja olisi ollut useita, huolimatta ihmis vilkkaudesta täyden palvelun ostosparatiisissa. Lähemmäs kävellessäni huomasin, että auto oli käynnissä ja kuljettaja naputteli kännykkäänsä. Olin ylittämässä tietä, tietysti kuten lainkuuliainen kansalainen tekee niin suojatietä pitkin. Auto oli noin kolme metriä suojatiestä ja juuri kun olin auton takana, näin peruutusvalojen syttyvän ja samassa tuo tumma japanilaisvalmisteinen farmariauto hyökkäsi kohden minua. Osasto seis! Ja samassa pysäytin yhdenmiehen komppaniani ja jäin katsomaan kun auto jarrutti kohdalleni niin, että kuljettajan puolen sivuikkuna oli aivan minun kohdalla. Auto nytkähti hieman eteenpäin ja minä kopautin sivuikkunaan napakasti. Auto pysähtyi ja ikkuna aukesi. Kuljettaja oli kuin aaveen nähneen näköinen, no toki moni on minut nähdessään. Hän änkytti, ettei nähnyt minua mustasta takistani johtuen. Minä kysyin, että olisiko näkymättömyyteni johtunut jään peitossa olevista peileistä ja takaikkunasta? Mies menetti täysin hermonsa, huuteli jotain heijastimista ja kaasutti tiehensä. Eihän siinä voinut kun peukkua näyttää ja jatkaa kävelyä hiejastin hihassa edelleen heiluen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti