Minulla olisi nyt noin kaksi viikkoa aikaa päättää jatkostani. Eli olisi kuulemma kohteliasta ilmoittaa, että jatkanko bussien rakentelua vai suuntaanko kohti uusia haasteita. Toki meillä jäi työnjohdon kanssa hieman erimielisyyttä palkasta ennen kuin lomille lähdin, mutta todellisuudessa se ei ratkaise millään tavalla jatkoani firmassa. Siitä nyt pitää vain aina nillittää.
Katsotaanpa asiaa hieman ensin minun kannalta.
Olen käytännössä melko samassa tilanteessa kuin reilu vuosi sitten. Eli jatkaakko tylsää tehdastyötä ja kirjoitella turhuuksia muutaman ihmisen luettavaksi? Vai keskittää kaikki tarmo sen oman jutun löytämiseen ja siinä oikeasti hyväksi kehittymiseen? Tai no ehkä se oma juttu liittyy ainakin jollain tasolla näppäimistön hellään hyväilyyn. Aikaisemmasta poiketen olen saanut vieläkin enemmän kannustusta, huomattavan paljon aikaisempaa korkeammalta taholta. Joka taas toisaaltaan on hieman sotkenut yksinkertaisen miehen päätä ja saanut jossain määrin haaveilut karkailemaan tavoittamattomien matkojen päähän. Ja samalla ehkä ajoittain hieman kasvattanut jonkinlaista pelkoa siihen, että tämä tie on aika nopeasti kuljettu, jos jatkan näin. Pelko kuljettaa, vaan ei vie perille.
No tuo nyt ei kauheasti avannut, mutta kokeillaan miltä tilanne näyttää firman kannalta, siis firman, jossa olen taas puoli vuotta työskennellyt. Vaikka firma on vaihtanut nimeä ja ollut konkurssissa, minulle se on aina koppatehdas.
Eli, minähän rakensin aikaisemmin koppatehtaalla busseja noin viisi ja puoli vuotta. Sitten otin ja lähdin. Ilman valtaisaa panostani bussi teollisuuden hyväksi, kului noin puoli vuotta ja yritys ajautui konkurssiin. Palasin samoihin hommiin tuossa alku vuodesta, eli noin puoli vuotta konkurssin jälkeen. Työskentelin siis konkurssipesän hoitaessa yritystä ja tulevaisuus ei kauhean pitkältä näyttänyt. Rautaisella ammattitaidolla ja työtovereita tsemppaavalla asenteella loin pohjaa kohti uutta nousua. No ei mennyt kuin muutama kuukausi ja Scania osti koko mökin. Ja nythän tulevaisuus bussin rakentamiselle Jokimaalla näyttää paremmalta kuin vuosiin. Eli kyllä minä jonkinlaisena sateentekijänä itseäni pidän ja olisihan se kiva, että se näkyisi esimerkiksi palkassa. Nuo edellä käydyt asiat on puhdasta faktaa, eikä mitää salaliittoteoriaa. Itse vanhana vedonlyöjänä uskon tilastoihin, ne kun ei koskaan valehtele. Joten on ihan aiheellista kysyä, kannattaako yrityksen riskeerata taas noin 150 ihmisen työpaikka, vain muutaman tuhannen euron takia?
Itse en ota paineita siitä, että jos päätän jättää laivan ja sen 150 matkustajaa ulapalle ilman purjeita. Uikoot sitten perkule! En minä voi aina olla heitä pinnalle nostamassa kun tässä olisi suunnitelmissa oppia lentämään omin siivin. Nyt on kyllä pakko myöntää, että tämä Jone Nikulankin kehuma Spitfire-olut saa maalailemaan aika isolla pensselillä ja mielikuvituksen lentämään hieman liiankin korkealle. Ja vasta yksi olut, toista en uskalla edes perään juoda.
Taas helppo hakea syy oluesta, eikä peilistä. Aika perus suomalaista ajattelua, enkä viittaa nyt puolueeseen. No, mutta nyt taitaa olla yhteenvedon aika.
Elämä on liian lyhyt jossittelulle, joten siltä kantilta ei pitäisi olla vaikeaakaan päättää mitä tehdä. Mutta taas toisaaltaan, olen aika epävarma edelleenkin siitä, mitä oikeasti tahdon tehdä. Tämä joutava kirjoittelu vailla pelkoa kritiikistä on tuttua ja turvallista. Ja tarjous on muuten edelleen voimassa, jos negatiivisen palautteen määrä ylittää positiivisen, niin tämä blogi sulkeutuu alle vartissa. Ja se ei johdu siitä, että en kestäisi negatiivista palautetta. Se vain osoittaisi, että tälle ei ole kysyntää. Mutta mikäli bloggerin laskuriin on uskominen, niin joidenkin hullujen mielestä tälle tuntuu kysyntää olevan. Oikeastaan koko ajan kasvavassa määrin. Ja ihmettelen sitä edelleen, joka kerta kun yksin käyn yöpuulle. Ymmärrän toki eron negatiivisen palautteen ja rakentavan kritiikin välillä, kumpaakaan ei ole juurikaan tullut. Vaikka aihetta mielestäni olisi molemmille ja paljon. No nyt lipesi taas aiheesta niin paljon, että en enää tiedä mikä se varsinainen aihe oli. Taidan lähteä sitä miettimään viikonlopun ajaksi vaikkapa jonnekkin festareille. Kenties Lappeenrantaan Rakuuna Rockiin tai Hämeenlinnan Wanaja Festivaleille. Eli tämä olikin yllättäen taas paljon puhetta ilman mitään sisältöä. Varmaan valtaisa pettymys kaikille ketkä oletti löytävänsä vastauksen johonkin elämää suurempaan kysymykseen. Tilastojeni mukaan, heitä ei onneksi kovin montaa ole.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti