Tänne Tonttilaan asti on kiirinyt tieto, että tämä
minun pikkuinen blogini on alkanut levitä sosiaalisessa mediassa kupan
tavoin. Tämä ei tosin lähde penisiliinillä, mutta kyllä tästäkin eroon pääsee.
Eli jostain kumman syystä tämä on saanut kohtuuttoman paljon, joskin
suurella todennäköisyydellä vain hetkellistä näkyvyyttä. Syitä en tiedä,
lääkäri kun en ole, mutta kai tämäkin jollain tasolla suusta suuhun on
levinnyt.
Viimeset pari viikkoa Tonttilan keittiöspykologianlaitos on pitänyt toimipistettä Ahtialan suunnalla. Siellä Hondan kasailun yhteydessä olen suorittanut monen moisia päättymättömän oloisia pohdintoja arjen isoista kysymyksistä. Tyylillä, siksi minä en tarvitse vastakkaisen sukupuolen edustajaa asuntooni asumaan, koska osaan nykyisin pestä itsekkin pyykkini.
On siellä ollut toki muutama legendaarinen, savun hälvettyä tarkistetaan kytkennät- tyyppinen toimintakin. Viikonlopun aikana saimme Hondan oikein käyntiin ja tänään melkein kaikki valot palamaan oikeaan aikaan ja oikeassa paikassa. Eli siltä osin ollaan, Happy with Honda ja siitä suuri kiitos tohtori Tereniukselle.
Sen verran kyllä pakko jarrutella innokkaimpia, että ei kannata ihan vielä mennä satamasta varailemaan parhaita paikkoja. Voi kylmä tulla ennen kuin minä sinne Pocahontaksella kurvaan.
Pieni itsekeskeinen pohdinta loppuun. Vaikka ulkoisesti näytän melkolailla koiralta, niin ajatusmaailmani on täysin päinvastainen. Koirat pyrkivät miellyttämään ihmisiä ja antavat tassua pelkästä kehusta. Itse en ole oikein tottunut kehuihin. Ja niillä harvoilla kerroilla kun niitä minuun kohdistetaan, tulkitsen ne usein vittuiluksi. Myöskään hienovarainen piruilu ei useinkaan saa mitään toimintaa aikaseksi minussa. Otan esimerkiksi jo melko häiriintyneen näköiseksi kasvaneen moppitukka/partayhdistelmäni. Joka kerta kun minulle vittuillaan aiheesta, niin se siirtää parturia vähintään kuukaudella. Toki tiedostan myös, että ei tuon parran alla aivan priimaa olisi muutenkaan tarjolla. Joten eihän sillä loppujen lopuksi ole mitään väliä millainen skägä leukaani peittää.
Olen kyllä huomannut tässä voimakkaasti maksuhäiriöiseltä haiskahvatavassa ulkomuodossa hyviäkin puolia. Nimittäin paikalliskuppilassa olen saanut muutamaa poikkeusta lukuunottamatta istua aivan rauhassa. Ja portsarin työ on helpottunut myös siltä osin, että kun joku neito lähestyy minua huuliaan kielellä lipoen. On portsarin tullut aika saattaa tuo alkoholin johdosta harkintakykynsä täysin menettänyt neitokainen raittiiseen ilmaan. Näin kaikki voittaa, ehkä kaikkein eniten se neitokainen. Tosin enpäs ole pitkää aikaan paikallisessa istunutkaan. Liekö siellä jo kaipaavat tuota nimetöntä ratsumiestä, joka huurteisen jälkeen katoaa villin Tonttilan yöhön, kuin varjo vain.
Tämä jatkuisi varmaan loputtomiin, mutta nyt täytyy mennä nukkumaan. Alkoihan tuo olla jo aika sekavaa. Ja tuosta jos jatkaisi, niin ei siinä olisi päätä, eikä häntää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti