Usko, Toivo ja Rakkaus

Vahvin niistä on Toivo. Ainakin on ollut vuonna 1957. Nimittäin sattumalta katsoin painonnoston sm-kisojen tuloksia ja vuonna 1957, sarjassa 57-kiloa hopealle on rykäissyt Toivo Törmi, Oulun Pyrintö. Kilpailu näiden kolmen välillä oli lopulta aika selvä. Rakkaus ei ole saapunut ikinä edes paikalle ja Uskon ainoa merkintä tuloksissa on vuodelta 1949. Silloinkin Tampereen kisaveikkojen Usko Laihanen jäi ilman tulosta sarjassa 82,5-kiloa. Ilmeisesti näiden kolmen voimasuhteisiin on sittemmin tullut muutoksia, koska papit tuntuvat hääpuheissaan liputtavan Rakkauden puolesta.

No nyt haettiin todella kaukaa tuo puujalka, mutta yritetään pysyä aiheessa. Olen jälleen suorittanut hieman tutkivaa journalismia. Ja koska olen eräänlainen harrastelija journalisti, niin tulokset ovat sitten hieman sen mukaisia. Nimittäin tietoni perustuvat jälleen kerran suurimmalta osalta omiin havaintoihini sekä hyvin pieneltä osin googlen antamiin tuloksiin. 

Rakkaushan on ajanjakso yksinäisyyden ja kyllästymisen välillä, kuten jotkut nokkelat ovat asian ilmaisseet. Rakkaus on mielestäni kärsinyt jonkinlaista inflaatiota viime vuosina. Tästä varmaankin yksi suurin tilastollinen näyte on avioerojen määrät, jotka ovat kasvaneet miltei samaa tahtia kuin Suomen valtionvelka. Mistä se sitten johtuukaan on näillä aamuilla hieman paha mennä sanomaan. Onko 70-ja 80-luvuilla syntyneiden sukupolvi helpompi antamaan periksi kuin vaikkapa 50-luvulla kasvaneet? No totta helvetissä on, mutta toisaalta myös näinä vallitsevina talouskaaoksenkaan aikoina ei ole enää pakko lisääntyä ja jatkaa sukua. Nykyisin on ymmärretty, että elämä on melko lyhyt ja siitä on sallittua nauttia. Jos ei homma natsaa jonkun kanssa, niin enää ei ole tuomittavaa jakaa huonekaluja. Ottaa ja siirtyä eri osoitteisiin ainoastaan siksi, että mahdollisilla lapsilla olisi helpompaa kasvaa ehjiksi yksilöiksi. Se olisikin rahakasta hommaa, jos osaisi neuvoa pariskuntia, että milloin on oikea hetki viheltää peli pelatuksi. Ja milloin tulisi vielä jatkaa taistelua yhteisen hyvän puolesta. Olla niin sanottu parisuhde tuomari, Tonttilan Dr. Phill.

Noihin uskon asioihin minä en oikein voi mitään mennä kommentoimaan, koska en kuulu nykyisin edes kirkkoon. Mokoma pakana kun olen. Joten kallistun kyllä voimakkaasti toivon kannalle. Siteeraan ehkä liian usein muuan Lappeenrantalaista muusikon renttua, mutta joudun tekemään sen jälleen "Usko ja rakkaus ovat kai kuolleita, mutta aina on toivoa". 

No niin, siitähän tulikin sitten hilpeää tekstiä. Joten laitetaan loppuun hilpeää musiikkia, jossa päähenkilöllä riittää toivoa paremmasta. Toivoa se on rakkaudenkin toivo.