Kohtalon tanko

Olen tänä kesänä harrastanut hyötyliikuntaa, eli olen kulkenut varsin usein lyhyitä siirtymiä auton sijaan polkupyörällä. Lahti on maaston muodoiltaan melko huono pyöräily kaupunki. Minne vain menee, niin aina on vastassa mäki. Ja keskustan alueella jalkakäytävät ovat melko kapeita, joten niissä tulee olla varovainen. Kävin äskettäin Jyväskylässä ja siellä oli aivan valtaisasti putkikameleita. Sehän on suuri opiskelijakaupunki ja tämä huomioiden oli keskustassa tehty paljon pyörällä liikkumista edistäviä toimia. Omien havaintojeni mukaan Lahessa ei pyöräile kuin tankojuopot ja omasta kunnostaan huolehtivat naiset. Toki oma pieni alagenrensä ovat omasta seksuaalisuudestaan epävarmat miehet, ns. harraste kilpapyöräilijät. Jotka hankkivat kapearenkaiset polkupyörät, jotta saavat pukea kokovartalo sukkahousut ylleen. En tuomitse, hymyilen vain.

Minähän pyöräilin jo viime kesänä jonkin verran aikanaan rompemarkkinoilta ostamallani helmellä, oikealla pyöräteiden paronilla. Se oli hieno hankinta 20 euron hintaa. Se oli hyvä keskustelun avaaja, tosin viimeisillä reissuilla se avasi osin myös persaukseni. Satulasta näet kun pamahti jokin rauta läpi suoraan pakaraani. Olin ajatellut ensi talven aikana ehostella rakkaan ratsuni entiseen loistoonsa, mutta joku päätti toisin. Nimittäin joku ryökäle meni ja varasti silmäteräni taloni pyörävarastosta. Sinne ei pitäisi olla avaimia kuin talon asukkailla, eli en voi luottaa keneenkään. Ei tässä auta kun jatkaa tutkimuksia yksin, poliisi tuskin kykenee tätä mysteeriä selvittämään. Joten ei auta kun kaivaa suurennuslasi kaapista, yöperho on koteloitunut.

Rakas ratsuni

Ehdin hankkia uudemman kulkimen ennen kuin vanha varastettiin. Tiedä sitten olisiko vanha ratsu mustasukkaisena paennut ja heittäytynyt junan alle? Se selviää ajallaan, olen siitä varma.
Nyttemmin siis kuljen uudella Tunturilla. Etsin pitkään sopivaa veivipeliä alleni ja viimein sen löysin. Se on sopivan tyttömäinen, että miehet eivät tahdo siihen koskea ja se herättää sopivaa ristiriitaa, että naiset eivät siihen osaa kiintyä. Joten pyörä on aivan kuin omistajansa.

Rakkautta ensi polkaisulla

Olemme kurvailleet nyt yhdessä jo muutaman kuukauden ja liittomme on kuin tankoon kirjoitettu, kuin kohtalon määräämää. Usein iltaisin käymme rannassa ajelulla ja tietysti siinä matkalla tervehdimme Jaria.

Monta presidenttiä, yksi Kuningas

Lahtelaista perinne herkkua pyöräilijälle

Lihamukista muistinkin, että kävimme tuossa alku viikosta myös oikein galleriassa. Lahtiblogi-näyttely kasasi yhteen palan kauneinta Lahtea. Suosittelen kaikille ketkä ei ota Lahtea liian vakavasti, tai oikeastaan niille ketkä ei ota Lahtea ollenkaan vakavasti. Tutustukaa tuotteeseen alla olevasta linkistä:


http://lahtiblogi.tumblr.com/

Tämä hieman vaikuttaa siltä, että olisin keksinyt pyöräilyn uudelleen. Mutta tavallaan niin se onkin. Minun sukupolveni on tottunut kulkemaan autolla kaikkialle. Ja näin kypsemmässä iässä kun aika on rajallista, huomaa hyötyliikunnan järkevyyden. Yksi tie, kaksi asiaa. 
Lahessa on keskusta niin tukossa nykyisin, että polkupyörällä pääsee nopeammin Tonttilasta-satamaan kuin autolla. Se tukkoisuus ei tosin johdu autojen määrästä, vaan niitä ajavien hermoheikkojen kuskien urpoudesta. Samaan aikaan pyörätiellä vastaan tulee iloisia ja terveen näköisiä ihmisiä. No muutamaa juoppoa lukuunottamatta, mutta kun uutisia lukeen, niin niitä juoppoja taitaa liikkua vielä enemmän autolla. 
 Eli se mitä yritin tässä tuoda esille on se että, pyörätiellä on hauskaa, siellä ei pinna kiristä.