Rockia ja rallia

Tässä on tullut viime aikoina hehkutettua hieman pienempiä bändejä, niitä jotka eivät vielä radioissa tiuhaan soi. Olenhan aina pienempien asialla ja lauantaina suuntasinkin Orimattilaan katsomaan uutta suosikkiani Band Of Vipersia. En lähde keikkaa muutoin enempiä kommentoimaan, mutta muutama sananen aiheesta.

Minua suorastaan harmittaa bändin poikien puolesta, että kuulijoita oli noin vähäinen määrä. Siis tuollaista täydellistä heittäytymistä (enkä viittaa Matin kompurointiin rumpusetin päälle) ei vain näe kaupallisesti menestyneiden bändien keikoilla. Pojat laittoi kyllä kroppaa likoon ja antoivat meille paikalle saapuneille totaalisen elävän musiikin elämyksen. Ja ajatella, vaivaisella kolmen euron sisäänpääsymaksulla.  


Noh, ei siitä sen enempää. Tässä on tullut paikallisia hippejä kehuttua jo niin paljon, että luulette varmaan, että minulle maksetaan siitä. Ihmetyttää vain, että minne tämä musiikkikulttuuri on menossa. Onko tarjontaa liikaa? Eikö nyky ihmiset jaksa tutustua uusiin tuotteisiin, ennen kuin ne pakko soitetaan radiosta? Ja se tässä eniten huolestuttaakin, että mitä sieltä pakko syötetään.. 

 Musabisnes on niin monimutkainen ala tälläiselle ammattikoulu pohjalta ponnistavalle, että varmaan parempi vaihtaa aihetta. Ja vaihdetaankin oikein kunnolla kun vaihtamaan aletaan. 

Nimittäin, torstaina suuntasimme Tohtorin ja Bussikuskin kanssa kohden Kuhmoista, tottakai Hiacella. Ja tietysti syynä tähän oli viikonloppuna ajettu Neste Oil Rally 2014, joka on siis rallin mm-sarjan Suomen osakilpailu.

Lähdimme torstaina liikkeelle ja majoitumme pätkän varteen, jotta perjantaina ajettavalla erikoiskokeella olisimme hyvillä paikoilla ja ettei meidän tarvitse maksella kohtuuttoman kovia lipun hintoja. Ja tietysti ihan ralli tunnelman lisääjänä toimii kolmen aikuisen miehen nukkuminen paketti-autossa. Olen Bussikuskin kanssa suorittanut usean vastaavalla kaavalla toteutetun rallimatkan, joten homma oli hansikkaassa.

Vuosi vuodelta olemme havainneet vaikeammaksi saada autoa pätkän varrelle parkkiin. Tällä kertaa jouduin hieman käyttämään puolustusvoimissa oppimiani maastoajoneuvo taitojani, kun peruutin Hiacen metsään. Like a glove! Sinnehän se sujahti ja tuli vielä ilman työntö apua poiskin. Ja sitten ei muuta kun grilli pihalle ja ruuan laittoon. Torstai-ilta meni hieman lonkeroa litkiessä ja tarinoita kertoessa. Illan pimetessä joku lähetti raketin taivaalle, melko läheltä leiriämme. Minä ja Tohtori ryntäsimme metsään selvittämään, että kukaa ampuu ja miksi? Vihollinen Suomelle tulee tunnetusti aina idästä, ellei se ole koukannut. Bussikuski jäi turvaamaan selustaa leiriimme ja kahden miehen sissipartiomme ampaisi matkaan. Paikansimme nopeasti kohteen, amatöörit kun kailottivat kovaan ääneen tarinoitaan. Vain harvaa metsää oli enää meidän ja vihollis joukkujen välissä, joten koukkasimme hieman suurempien puiden takaa. Saavuimme metsäautotielle, jonka poikki suuri mänty oli kaadunnut. Olimme noin kahdenkymmenen metrin päässä vihollisesta. Katsoimme hetken Tohtorin kanssa toisiamme ja nyökkäsimme. Sanoja ei tarvittu, otin pitkän kepin maasta ja nakkasin sen kohden ääntä. Samalla Tohtori heitti muutaman kiven samaan suuntaan. Vihollisleiri hiljeni täysin ja hetken päästä he tuikkivat taskulampulla metsään. 

Emme säikytelleet poikia enempää, vaan paljastimme asemamme. Käppäilimme nuotion äärelle, jossa pojat polttelivat risuja. Turkulaisuudestaan huolimatta, he olivatkin ihan mukavia heppuja. Siinä sitten tunnin verran höpistiin ja pojat sanoivat miltei paskoneensa alleen kun olimme lennättäneet murkulaa ilmaan. Alun kiistämisen jälkeen he kuitenkin myönsivät osallisuutensa outoon valoilmiöön taivaalla. Poistuimme paikalta ja saavuttuamme takaisin tukikohtaan, Bussikuski oli jo täydessä unessa. Joten tässä kohtaa mekin laitoimme piirretty hengessä ison Z-kirjaimen puhekuplaan.

Perjantaiaamu valkena lämpöisenä ja lyhyen muonituksen jälkeen suuntasimme kohden hyppysuoraa, jonka olimme saapuessamme katsoneet hyväksi paikaksi.

Tohtori ja Bussikuski suorittavat muonan lämmitystä

Ennen reissuun lähtöä Bussikuski oli hankkinut meille pakollisen informaation lähteen, jotta rallin seuraaminen ja kuljettajien tilanteet päivittyisi reali ajassa. Eli hän osti miehekkään radion, jonka kautta kuulisimme Ylen Ralliradion lähetystä.

Paljon keskustelua herättänyt ralliradiomme

Bussikuski tiiraa jo seuraavaa autoa ja samalla macho-henkinen radiomme lähettää faktaa kilvan kulusta

Olimme sijoittuneet Päijälän erikoiskokeelle, joka ajettiin perjantaina kahteen kertaan. Aamupäivällä ensimmäinen auto oli liikkeellä noin puoli yhdentoista aikaan ja iltapäivällä viiden korvilla. Olimme noin 16 kilometrin kohdalla, jossa oli maukas oikea kurvi, joka keventi hieman mutkan jätössä. Sitten muutaman hypyn jälkeen autot katosivat tiukan vasemman kurvan jälkeen näkyvistä. Paikasta ei ollut kuin muutama kilometri kohtaan, jossa Juho Hänninen selätti Hyundainsa. Se kaato oli hieman aavisteltavissa, kun näki kuinka poikittain mies tuli jo meidän kohdalle. Olihan toinen takapyörä tyhjentynyt pätkän aikana ja se olennaisesti vaikutti kulkimen hallintaan. Tuossa alla pitäisi olla Hännisen ajoa meidän paikalta, jos nyt oikein osasin tätä atk:ta käyttää.

Kun letka oli katseltu läpi, niin suuntasimme leiriin syömään. Radiossa haastateltiin naista, jota oli kuulemma rallikärpänen puraissut. Minun on aina yritettävä laittaa paremmaksi, niin tälläkin kertaa. Minua nimittäin pisti ralliampiainen! Ja voi perkule, että kirveli! Odottelimme iltapäivää ja kuuntelimme leirissä ralliradiota. Hiukan otettii päikkäreitä ja sitten taas syötiin.

Tohtori unohti suklaa patukan aurinkoon, mutta maistui se noinkin jälkiruokana

Ravittuina ja levänneinä takaisin pätkän varteen. Tällä kertaa olimme saaneet melko asiantuntevan katsojan viereemme, kun Hannu Mikkola ilmestyi mestoille.

Sama oli jako tälläkin kertaa. Wolkkarit meni aivan miljoonaa ja sitten muut räpisteli perässä minkä pääsivät. Meekin vauhti yllätti kyllä minut ja varsinkin hänen tiellä pysyminen koko viikonlopun ajan oli hieno suoritus. Tuossa alla pitäisi olla Ogierin ajonäyte.

Ralli on mun rattoni ja hattu kattoni. Kovaa ne kärki kuskit vaan menee, ei sitä telkkarista niin osaa hahmottaa. Oli kyllä taas hauska reissu, mutta hieman tunnelmaa latistaa WRC-autojen vähyys. Ihan muutaman kerran tuli fiilisteltyä vanhoja hyviä aikoja, kun WRC-autoja oli reilusti yli parikymmentä. Mutta hienoa, että Latvala voitti. Jos se nyt saisi nupin kestämään, niin voisi ensi vuonna haastaa oikeasti Ogieria. Ellei Hyundai saa laitteitaan siihen jamaan, että Neuville olisi oikeasti back in bisnes. 

Ensi kerralla taas jotain aivan muuta.