Extreme run 2014

Tällä kertaa oli puheiden sijaan, tekojen aika. Tosin viime viikon kestäneen flunssan takia, oli kyllä vedeltävä hieman niitä aikaisempia puheita takaisin. Eli selvää oli jo lähtiessä, että 16 kilometriä tulisi olemaan hieman terveydellä leikkimistä. Joten kahdeksan kilometriä kaikkine kivoine esteineen sai riittää.

Menimme ajoissa paikan päälle Vantaan Hakunilan urheilupuistoon. Hain numero lapun ja lahjapussukan ilman jonotuksia. Toki siinä sivussa piti käydä heittämässä pakolliset leuat Jaajolle. Miksi muuten ihmisten on aina pakko mennä heittämään jotain joutavaa hetulaa julkisuuden henkilöille? En ymmärrä sitä, vaikka tällä kertaa sorruin siihen itse.

Jaajon kanssa kahden.

Jaajo kertoili radan viimeisestä esteestä, joka oli nimeltään avanto. Kuorma-auton vaihtolavoja oli laitettu muutama vierekkäin ja ne täyteen kylmää vettä, jonne vielä harmituksen maksimoinniksi kaadettaisiin jäitä. On kuulema ajateltu, että juoksijat tulevat puhtaina ja pirteinä maaliin. No ohan se varma.

Extreme runiin kuulu olennaisena osana hauska pukeutuminen. Sinällään minun koominen ulkonäköni riittäisi mainiosti, mutta tahdoin viedä koomisuuden vielä pari askelta pidemmälle. Ostin tuossa päivänä eräänä kirpputorilta kymmenellä eurolla vanhan puvun, joka on todennäköisesti tehty oikein mittatilaustyönä. Tosin jollekkin aivan eri vartaloiselle herrasmiehelle kuin mitä oma kapinen runkoni on.

Suit up!

Paikan päällä oli kaiken näköisiä julkkiksia, jotka Jaajo oli houkutellut hyvän asian puolesta paikalle. Jos olen nyt aivan oikein ymmärtänyt, niin tapahtumaan osallistuvat julkkisjuoksijat lahjoittavat kukin 50 euroa liikuntarajoitteisille lapsille. Tänä vuonna lahjoitettu summa oli yhteensä 4500 euroa. 
Tietysti kun ujo poika kohtasi tv:stä ja radiosta tuttuja hauskoja hahmoja, niin meinasi vähän mennä huulipyöreäksi.

Taustalla Aamulypsystä tutut Juha Perälä ja Hovimuusikko Ilkka.

Jetikin tietää, että puku tekee miehen.

Koska en tohtinut liata Foxin pipoani, niin kävin ostamassa virallisen Extreme run pipon. Aluksihan ajatus oli lähteä ilman päähinettä, mutta viime tingassa tajusin, että Vantaanjoessa uiminen vaatii kyllä uimalakin. Kävin ennen lähtöä tempaisemassa Jekkushotin, koska kurkkua kiusasi paha yskä, joka yhä paheni. Mutta pikku hömpsy auttoi ainakin alkumatkasta. Reitti oli sinällään paljon paremmin suunniteltu kuin viime vuonna, että jonottaa ei juurikaan esteille tarvinut. Tosin tällä kertaa olin lähdössä hieman enemmän etujoukoissa kuin viime vuonna. Muutoinkin kaikki järjestelyt oli viimeisen päälle, lämpöinen suihku kisan jälkeen oli aivan luksusta vaikka shampoo kotiin jäikin.

Talviturkki tuli heitettyä samalla reisulla.

Mie romahan.

Tämä oli se Jaajon avanto, ihan oli virkistävä.

Mitalli kaulassa kotia.

Tässä ois melkein promokuva.

Hauskaa oli, vaikka näin puolikuntoisena olinkin matkassa. Suosittelen kaikille, siis ihan kaikille. Jos kerran Jethrokin köpötteli taas tuon kahdeksan kilsaa, niin ei pitäisi olla mikään ylivoimainen perus terveelle aikuiselle. Ei sitä ole pakko juosta koko matkaa, voi vaikka kävellä, kuten aika moni näytti tekevän. Ensi vuonna toivottavasti olen terveenä, niin sitten kyllä kipaisin täyden 16 kilsaa. Laitetaan tähän loppuun vielä muutama otos kirjavasta juoksija joukosta. Siskolleni kuuluu kiitos kuvista, jotka on kyllä olosuhteisiin nähden mielestäni erittäin hyviä.

Huoltojoukkoihin itsensä kirjannut tohtori Terenius oli asian ytimessä.