Itseni herättelyä

Pitäisi pikku hiljaa ryhtyä tekemään jotain. Ihan vaikka vain tämän blogin takia. Tai oikeammin teidän kaikkien kolmen lukijan takia, että tekin ette hylkäisi minua. Se vaan, että kun olen maannut vain kotona ja katsellut Netflixiä niin on aika vähän kirjoitettavaa.

Lauantaina päätin sitten repäistä ja suunnata neonvalojen loisteeseen. Tempaisin muutaman oluen ja pari reipasta huikkaa Viikate-yhtyeen lanseeraamaa Tervaskanto tervalikööriä. Kiertelin parit kuppilat läpi ja katselin amatöörijuoppojen kohkausta. Amatöörijuopoilla tarkoitan hahmoja jotka juovat kahdet kännit vuoden aikana ja ne toiset sijoittuu näin ajankohtaisesti firman pikkujouluihin. Eihän mikään voi mennä pieleen kun muutoin siivosti käyttäytyvät perheelliset ihmiset lähtevät työporukalla vähän tuulettumaan. Kun vuoden aikana kertynyt paine päästetään vapaaksi muutaman siiderin jälkeen, niin sehän puhdistaa kivasti työilmapiiriä. Harvoin juovissa ihmisissä toistuu usein sama kaava kuin Suomalaisilla kestävyysurheilijoilla arvokisoissa. Kisoihin lähdetään kovin odotuksin. Alku on lupaava, mutta kesken jääneen suorituksen jälkeisessä haastattelussa sankarimme puhe on itkun sekaista ja jalat aivan nuudelia. Viimein huoltaja taluttaa väsyneen suojattinsa sivuun muiden urheilijoiden taputellessa häntä tsemppaavasti selkään.

Hörpin yhden juoman Cherissä ja kävelin muutaman baarin läpi toivossa, että joku tuttu tulisi vastaan. No tuli muutama tuttu, mutta ei sellaisia joiden kanssa olisin iltaa tahtonut istua. Joten hälyytin Volvomiehen paikalle. Sehän tapahtuu suurella valonheittimellä jossa on Volvon logo ja se kohdistetaan radiomastoja kohden. Ei mennyt montaakaan sekunttia kun kuulin tuttua dumpin suhinaa ja raakaa pakoääntä, joka säikytti heikko hermoisimmat ilmasuojaan. Istahdin kyytiin ja Volvomies tiesi jo ilmeestäni minne tahdon, paikalliseen.

Muutaman oluen, pienen Volvo ajelun ja poliisien jututtamisen jälkeen olin kotona ylähuuli turvoksissa. Mitä tuossa välissä tapahtui on niin naurettavan tyhmää ja näin rauhallisen miehen imagoa tahrivaa, että en siitä enempää kerro. Se, että minä vietin yön kotona ja se hieman ikääntynyt känniääliö putkassa, kertokoon tarvittavan tilanteiden kulusta.

Onneksi Volvomies on saanut inspiraation ja auttoi minua kauan paikoillaan olleessa Honda projektissani. Taidan tarttua tuohon syöttiin ja alkaa työstämään intohimoisesti Hondaa, jotta ensi keväänä voisin odottaan kypärä päässä lumien sulamista. Täytyy myös ruveta taas urheilemaan niin varmaan lyötyisi samalla into tähän kirjoitteluunkin.

Taidolla ja tunteella tehdään, kuten Juhla mokka.