Yhtä ravia!

Olen aikanaan käynyt ammattikoulussa autonkuljettaja puolen. Joka kulkee hienolla nimellä Logistiikan perustutkinto. Nämä ekat päivät journalismiopiskelijana ovat olleen jonkin sortin blogistiikan perustutkintoa. Enkä vielä ole löytänyt selvää logiikkaa millä näitä kirjoittaisin, vai pitäisikö sanoa blogiikkaa? Ei pitäisi, se vaan tuntui omassa päässä paljon hauskemmalta kuin mitä näyttää tekstinä.
Mutta vähän aiheesta joka opettajamme heitti ilmoille päivän päätteeksi. Eli siitä mitä olen mieltä tavasta jolla olemme opiskelleet ja käyneet asioita läpi. On ollut mahtavaa huomata että näinkin vanha koira on oppinut nostamaan tassua ja oppinut uusia näkökulmia moniin asioihin. Seuraavaksi käyn tälläisen köyhän keittiöpsykologin silmin luokkamme oppilaita yleisesti läpi näin hevosurheilu termein,älkää kysykö miksi. Eli suurin osa ihmisistä ravaa elämänsä läpi laput silmillä tutkimatta enempää ympäriöstöään tai kanssa ravaajia. Heille tärkeintä on suorittaa matka läpi jahdaten lähetysautoa ja tehdä tulosta. Luokkatoverini vaikuttavat hevosilta jotka ovat riisuneet laput silmiltään ja heitä ei haittaa vaikka välillä lipsuisi laukan puolelle. Olipa ontuva vertaus mutta niin oli kyllä hevonenkin jota viimeksi raveissa veikkasin. Mokoma koni laahusti talleille jo ensimmäisen kierroksen jälkeen ja sekös meikäläistä harmitti kun suuret voitot jäi saamatta. Tuudittauduin ajatukseen että hän kuitenkin hymyili hevos joukosta leveimmin kun pääsi talleille ensimmäisenä mutustamaan parhaat heinät. Tuokin kyllä tuntuin huomattavasti syvällisemmältä polkiessani kotiin mutta oikeaan asiaan lyhyesti. Olen siis erittäin mielissäni tavasta jolla olemme käsitelleet asioita ja kuinka jokainen saa sanoa mielipiteensä.

Nyt täytyy kiiruhtaa koska kuulen kuinka rakas pakettiautoni huutelee jo minua parkkipaikalla. Matkaamme Orimattilaan motocrossia ajamaan. Se on hyvää vastapainoa tälle koulun käynnille jossa saa vaivata aivoja pohtimalla asioita. Crossiradalla täytyy kuitenkin keskittyä ajamiseen ja nollata pää kaikelta ylimääräiseltä. Sillä jos ajatukseni harhautuu hetkeksikään esimerkiksi Edward Snowdenin monimutkaisen kohtalon pohdiskeluun saatta hyvinkin olla että minä olisin ensimmäinen joka meidän luokasta pääsisi lehteen. Tosin en jutun kirjoittaja vaan päähenkilönä jonka tilaa tarkkaillaan teho-osastolla. Näin ei tule tapahtumaan sillä minun ajaminen on vähän sama kuin lähtisi lehmällä raveihin. Eli ei se maksimi vauhti ole se tärkein juttu vaan hyvät fiilikset ja hauskan pito.