Tänään taas hippiä vietiin paikasta toiseen. Onneksi kykenen entisenä ammattiautoilijana haistamaan liikenteen solmukohdat ja etenemään Lahden monttuisilla teillä keskiverto tiellä liikkujaa ripeämmin. Toki koululta lähtiessäni viivytyksenä oli taas polkupyöräni. Tulee todella nöyrä tunne kun lähestyn suuren tien ylittävää suojatietä jarruttaen, tai no tuossa konkelossa ne on enemmän vauhdin maltilliset hillitsimet. Sitten pitkä auto letka pysähtyy vuokseni kun jonon ensimmäinen autoilija sattuu olemaan Lahden ainoa joka huomioin kevyenliikenteen. Yritän polkea ripeästi tien yli jotta jo muutenkin kiukkuisen näköiset autoilijat eivät enempiä hermostuisi aiheuttamastani viivytyksestä. Poljen minkä ehdin mutta maisema ei vaihdu mihinkään. Muutama perinteinen kirosanakin saatta livetä suustani kun vihdoin tunnen kuinka pyöräni nöyrtyy ja on jälleen samaa mieltä kanssani suunnasta johon tahdon liikkua. Matkasin nimittäin pikaiselle visiitille siskoni luo jonka tietokoneen valokuva arkistosta etsisin itselleni jonkun tyylikkään kuvan profiililleni. Ehkä pyysin liikoja sillä vaikka siskoni taitava kuvaaja onkin ei hänkään mikään taikuri ole. Hyvää kuvaa emme löytäneet mutta selittäessäni hänelle ensimmäisten koulupäivien mahtavuutta hän nappasi minusta muutaman kuvan. Valitsin yhden joka on kyllä hieman liian pohdiskelevan näköinen ajatelle höseltävää olemustani mutta sillä mennään nyt jonkin aikaa. Kiitin kuvasta ja poistuin paikalta.
Poljin kotiin melkolailla pyöräni suorituskyvyn äärirajoilla ja pitkässä alamäessä tunne oli kuin vuoristoradassa. En tiedä onko edellinen omistaja unohtanu pyörän tavarajajunan alle vai miten on mahdollista että vanteet voivat olla noin kierossa? Tätä en kuitenkaan ehtinyt pohtia enempää vaan kotiin saavuttuani kokkasin nopeasti jonkinlaisen pasta sekoilun. Reseptiä on turha kysellä.
Sitten kaivoin salibandy roinat kaapista ja kirmasin autolleni. Tuo maanteiden nöyrä nielijä joka on aina valmiina seikkailuun. Tänään vaadin häneltä hieman normaalia ripeämpää etenemistä koska aikatauluni näytti kiireiseltä. Suoritimme siirtymän Lahden energiahallille epävirallisessa maailman ennätys ajassa ja tästä syystä taputin rakasta ystävääni konepellille. Saavuimme paikalle viisi minuuttia ennen harjoitusten alkua joten ehdin sopivasti vaihtaa kevyempää ylle ennen kuin oli taas aika laittaa nivelsiteet koville.
Olin jälleen oma mahtava itseni ja poistuessani suihkutiloista kuulin kuinka pelitoverini jäävät kilpaa kehumaan suorituksiani kentällä. Näinhän tietysti sen tahtoisi menneen. Todellisuus on se että vartin pelailun jälkeen huomasin että se pastamöykky jonka vatsaani survoin alkoi neuvotella kanssani pienen ruokalevon pitämisestä. Siihen en millään voinut suostua kesken harjoitusten mutta pastamöykky oli vaatimustensa kanssa tosissaan ja uhkasi hetken jopa ulosmarssilla. Pienen keskustelun jälkeen saimme sovittua riidan ja pelit jatkuivat. Itse pelillisiin juttuihin en aio enempää paneutua vaikka se varmasti monia kiinnostaisikin.
Seuraavaksi oli aika pienen kulttuuri pläjäyksen ja taas tuli kiire. Autoni tiesi sen ja jälleen meno oli erittäin nopeaa ja paikka paikoin ihan laillistakin. Suurin osa luokastamme oli saapunut paikalle tutustumaan Lahden kaupunginteatterin syksyn ohjelmistoon. Tapasin teatterin ulkopuolella myös minut synnyttäneen naisen joka on minulle kuin äiti. Vaihdoimme äiteen kanssa muutaman sanan ja liityin luokkatovereiden seuraan. Tunnin kuluttua olimme tietoisia syksyn tarjonnasta ja näimme hetken aikaa West side storyn harjoituksia.
Sitten mentiin taas eikä meinattu. Äitini hyppäsi kyytiini ja kuljetin hänet kotiinsa. Tuhlaapoika kävi myös näyttäytymässä isälle ja hän ruokki minut. Hetken keskustelimme vanhempieni kanssa koulunkäynnistäni, tai no he kuuntelevat ja minä puhun hengittämättä 45 minuuttia. On muuten kuulema sekin epävirallinen maailman ennätys mutta harmi kun sitä ei saanut kukaan nauhalle.
Poistuin paikalta ja suuntasin kotiini. Nyt pidin matkavauhdin maltillisena koska kiireet ovat ohi ja tahdoin rauhassa nauttia tasaisesta kyydistä jonka kulkimeni tarjoaa. Käytin puoli tuntia tämän blogin kirjoitukseen ja sitten loppu ilta meneekin sohvalla. Sen voisi tiivistää viiteen sanaan. How i met your mother.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti