Otsikon mukainen nillitys kuului joskus 2000-luvun alussa hentoisen
pojan suusta. Tässä sitä nyt kuitenkin ollaan ja opetellaan alkeita
journalismin saralla. Itse en kauheasti ole tähän varsinaiseen blogi
touhuun tutustunut joten olisi varmaan ollut paikallaan lähteä aluksi
kopioimaan ideoita muilta eli plagioimaan vai olisiko nyt kyseessä
blogiointi? Tätä en kuitenkaan jaksanut tehdä vaan mennään näillä
heikoilla tiedoilla joita minulla aiheesta on. Jostain se on lähdettävä
ja minä lähden melko pohjalta mutta pohjalta se paksukin ponnistaa joten
ei muuta kuin kohti ääretöntä ja sen yli!
Eli jos nyt
jotain ensimmäisestä koulupäivästä oikein ymmärsin niin tehtäväksi tuli
kirjoittaa kokemuksia ensimmäisestä koulupäivästä.
Sateen
uhka oli voimakkaasti läsnä kun suoritin kulkimen valintaa
ensimmäiselle koulumatkalleni. Ruosteinen polkupyöräni sai jäädä
varastoon odottamaan kuivempia ilmoja ja näin ollen päätin suorittaa
pienimuotoisen moottorimarssin rakkaalla autollani. Tuo uljas toverini
jonka kanssa olemme käsi kädessä kokeneet niin myötä- kuin vastamäet.
Kun kurvasimme parkkipaikalta peilissä näkyi vain kateellisten naapurien
mutruiset suut ja yhtä mutruun meni oma suunikin kun ryhdyin pohtimaan
parkkipaikkaa kaaralleni. En oikein tiennyt kauanko ensimmäinen
koulupäiväni kestäisi mutta uskoin neljä tuntia riittävän ja ajoin
kauppakeskus sykkeen parkkihalliin. Siellä saisi luotettava ystäväni
huilata lämpöisessä ja suojassa ruikkivilta lokeilta. Käppäilin koululle
jossa oli määrä oleva jonkin sortin alkuinfo.
Sisään
astuessani aistin nopeasti että moni paikalla olija veikkasi minun
tulleen väärään taloon. Kieltämättä epäilin sitä hetken itsekkin koska
näin vain ihmisiä jotka eivät millään kykenisi keskustelemaan kanssani
lapsuudesta 80-luvun Suomessa. Mutta väliäkö sillä. Alkuinfossa
käsiteltiin nopeasti koulun historiaa, käytiin läpi henkilökuntaa ja
soittipa siinä joku näppärä sorminen herrasmies pianoakin. En
tunnistanut kappaletta mutta siitä olen varma että ei se ainakaan
Kotiteollisuutta ollut. Rehtori piti innostavan ja mielenkiintoisen
puheen kuinka opiskeluun ja elämään yleensä tulisi suhtautua. Sitten
meidän luokkalaiset kerättiin saman pöydän ääreen ja opettajamme kertoi
itsestään sekä vuoden tavoitteista. Samalla vaivihkaa kaikki vilkuilivat
että minkäs näköistä veijaria istuukaan pöydän toisella puolella,
muutaman kiusallisen katseen vaihdon jälkeen toljotin opettajaa. Mikä on
tietysti kohteliastakin koska hän siinä meille puhui asioista joita
tulisimme kokemaan ja näkemään. Sitten syötiin maittava lounas jolle
annan kahdeksan pistettä ja jään odottamaan mielenkiinnolla keskiviikon
kebabkiusausta. Vaikka keskiviikkona söisin tuhdin aamiaisen niin en voi
välttää kiusausta.
Vatsat täynnä käppäilimme
vuorikadun koululle jossa tulemme viettämään jatkossa paljon aikaa.
Siellä sitten saimme tehtäväksi haastatella vieressä istuvaa henkilöä ja
esitellä hänet haastattelun perusteella koko luokalle. Olipa outoa olla
haastateltavana, vaikka melko itsekeskeiseksi minua on haukuttu niin
silti se tuntui kummalliselta. Mutta haastatteleminen oli hauskaa, tosin
huomasin että jostain syystä käteni tärisi niin paljon että hädin
tuskin sain selvää omasta käsialastani. Pitäisiköhän ruveta taas juomaan
kahvia vai mikä on? Muut kirjoittivat sivullisen tarinaa ja minulla
vain muutama lause. Siitä ei ihan koko illan keskusteluohjelmaa saanut
raavittua kasaan mutta se ei ollut ilmeisesti tarkoituskaan. Sitten kun
kaikki oli suorittaneet tehtävän, opettajamme kertoi kaikkea
yleishyödyllistä opintoihin liittyen. Minä siinä välissä kyselin tyhmiä
ja osoitin koko luokalle kuinka nykytekniikka on ajanut auttamatta ohi
pikku Pasista. Kun päivä oli ohi käppäilin käymään koulun toimistolla
mutta valtaisan ruuhkan johdosta hoidan siellä vierailun joku toinen
päivä. Ja se neljä tuntia ei aivan riittänyt sillä autoni oli ollut jo
puoli tuntia yli aikaa ja sakon uhka leijui ilmassa. Sakkoa en
kuitenkaan onneksi saanut ja kaartaessani koti parkkipaikalleni nyrpeä
naamaiset naapurit olivat jälleen vastassa, minä kuitenkin hymyilin
leveämmin kuin pitkään aikaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti