maanantai 23. syyskuuta 2013

Kirjallisuudesta Hiacen myyntiin

Tänään saapui postiin tilaamani kirjat. Eli Uusi kieliopas ja kaksi Kari Hotakaisen kirjaa. Selailin hieman kieliopasta ja pakko sanoa, että hyvin on tehty. Saattaa olla jopa niin, että ihan oikeasti opinkin siitä jotain. Mutta se tulee viemään aikaa, paljon aikaa.
Lueskelin jonkun matkaa Kari Hotakaisen kirjaa nimeltä Bronks. Kuulema oikea klassikko miehen tuotannossa. Odotukseni olivat melko korkealla, mutta ainakin näin alun perusteella vaikuttaa, ettei meikäläinen ole vielä älyllisesti sillä tasolla että moinen verbaalinen maalailu kolahtaisi. Liian vaikea lukuista yksinkertaiselle miehelle. Aion kyllä molemmat kirjat lukea kokonaan, jos en muusta syystä niin nuukuudesta johtuen. Ettei mennyt 14 euroa aivan hukkaan. Katsotaan sitten tarkempaa arviota Hotakaisen teksteistä.

Laitoin muutama viikko sitten rakkaan Hiaceni myyntiin. Myyntiin meni myös crossipyörä ja olenkin alkanut etsiä hieman halvempia harrastuksia. No on pyörän myynnissä oikeasti muut syyt kuin raha. Ei vaan jotenkaan ole enää tänä kesänä ajo maittanut ihan sillä tavalla kuin joskus aikaisemmin. Syitä on monia, Kukonkoivun ajokielto yksi suurimpia.
Mutta palataan luopumis suunnitelmiin jotka koskevat uljasta asfaltin nielijääni. Koska motocross loppuu niin en tarvitse enää Hiacen tarjoamaan kuljetuskapasiteettia. Olen alkanut kyllästyä jatkuviin puolituttujen muuttokeikkoihin ja muuhun rahtailuun.

Tänään sitten saapui herra hieromaan kauppoja Hiacesta. Kaveri ajeli pitkän lenkin ja siinä samalla kävin auton virheetöntä huoltohistoriaa läpi. Kerroin kuinka katsastus muutama viikko sitten oli yhtä helppoa kuin autopesussa käynti. Ajoin vain auton konttorille ja vuolaiden kehujen sekä tuoreen leiman kanssa poistuin paikalta. Jossain kohtaa koeajoa huomasin, että yritin keksimällä keksiä heikkouksia kulkimestani. Niitä ei tietenkään löytynyt, hei onhan se Hiace. Pitkän tutkiskelun jälkeen mies lupasi ottaa loppu viikosta yhteyttä mahdollisen omistajan vaihdoksen merkeissä.

Olen tässä viikon verran tutkinut nettiauto.com sivustolta seuraajaa Hiacelleni. Ei vaan tunnu mikään innostavan. Kaikenlaista autoa on jo ollut vuosien saatossa. Nopeaa, hidasta, matalaa ja korkeaa. Nopean laskutoimituksen mukaan olen omistanut 18 autoa. Olisinko vihdoin tullut  siihen ikään, että tärkeintä autolle on luotettavuus? Että pääsen varmasti paikkaan jonne olen matkalla ja vielä varmemmin takaisin lämpöiseen kotiini. Loin vielä viimeisen vilkaisun nettiauton tarjontaan ja tein ainoan oikean ratkaisun. Poistin Hiacen myynti-ilmoituksen. Aion siis jatkossakin matkata uljaalla ja hyvin huolletulla ratsullani kohden auringonlaskua. Ehkä kohtalokseni on määrätty olla Lahden pätevin muuttomies. Jos en muuta elämässä aikaiseksi saa, niin saavutus se on sekin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti