Episode 11: Matkamme on valmis, eikä mikään valmismatka

Hieman haikeina hyvästelemme Oulun, se kohteli meitä silkkihansikkain. Toni tarttuu rattiin ja minä alan kurittaa läppäriä. Väkinäistä on kirjoittelu, enkä oikein ole tyytyväinen aikasempaankaan sanalliseen antiini. Varsinkaan kun lukijat määrät on olleet hämmennystä herättävän suuria ja tahtoisin tarjota parastani, siihen en ole kyennyt mutta en sitä jaksa liikoja murehtiakkaan. Jos netti olisi ollut käytössä Norjan ja Ruotsin puolella niin laatu olisi huomattavasti parempaa, mutta näillä mennään. Tuijotan usean kilometrin läppäriä ja Toni laittaa Raaka-aineen uusimman levyn soittimeen. Se on pyörinyt reissun aikana jo useamman kerran alusta loppuun ja tuntuu parantuvan joka kuuntelu kerralla. Katselemme netistä, että pojat ovat keikalla melkein koti matkamme varrella. Jätämme kuitenkin keikan väliin, Toni pirauttaa soittajapojille jotka ovat vasta matkalla keikkapaikalle. Tee siis kuten Pirjo Heikkiläkin mainoksessa sanoo, eli osta Raaka-aineen uusin tuotos kun radiot eivät sitä ymmärrä soittaa. Me ymmärrämme ja minä saan taas sormeni liikkumaan näppäimistöllä.

En ole edes varma mitä reittiä ajamme, koska olen uppoutunut näppäimistön vietäväksi. Katson hetken ulos ikkunasta jonkin joen kohdalla ja näen riippusillan heilumassa joen päällä. Toni potkaisee Hiacesta keskimmäisen polkimen lattiaan ja sompaa kulkimen pienelle hiekkatielle, jossa on oikein kyltti riippusillasta. Käppäilemme katsomaan siltaa, mutta sen edessä on kyltti joka kieltää sillalla kävelyn sen huonon kunnon vuoksi. Mehän emme autoa turhan takia pysäyttele, joten jätämme kyltin huomioimatta.

Hetken heilumme sillan päässä ja ymmärrämme syyn kylttiin. Osa poikkipuista on kuin biolan mainoksesta: Voi mitä haperoa! Eikä uiminen tähän aikaan vuodesta joessa oikein houkuttele. Käppäilemme autolle ja matka jatkuu. Saan jossain kohtaa naputeltua muutaman rivin edellis päivän seikkailuista ja alan kysellä missä olemme. Saavumme Iisalmeen ja minä tahdon rattiin. Tonilla ei ole mitään sitä vastaan ja alamme etsiä mahdollista kuskin vaihto paikkaa. Toni bongaa kyltin olutmuseosta ja tahtoo pistäytyä paikassa. Se on harmiksemme kiinni, mutta saammepa vaihdettua kuskia syrjäisellä parkkipaikalla. Jotkut paikalliset salimarkut pullistelevat keskenään salihousuissa ja kireissä paidoissa parkkipaikan reunalla. Yksi hormooniheikeistä huudattaa pikku Lexusta paikallaan, kunnes kierroksen rajoittaja katkaisee moottorin laulun. Sitten he ahtautuvat autoon ja voivat taas jatkaa hengittämistä, koska tummien lasien takaa heitä ei erota auton ulkopuolelta. Me seuraamme hieman hymyillen näiden mitään en oo ottanu-miesten kaahausta kohden Iisalmen keskustaa. Itse lähdemme kohden Kuopiota. Ajatus on käydä ostamassa kalakukot. Tajuamme lähempänä Kuopiota, että on lauantain ja kello on kuusi, joten tuskin mikään paikka on enää auki. Juttelemme taas, kuten koko matkan erittäin syvällisiä. Ihan kirja matskua, jopa tietokirja ja elämän hallinta oppaisiin kelpaavaa faktaa.

Pysähdymme Kuopion lähellä peukku asemalle. Toni löytää sieltä kalakukkoja, minä löydän vessan jota myös käytän. Syömme Oulussa ostamistamme pizzoista jääneet puolikkaat ABC-aseman pihassa ja jatkamme matkaa. Toni kaivaa vanhoja Kummeli-sketsejä youtubesta. Yksi Kummeli Kultakuume pätkä vilahtaa mukana. Siitä innostuneena Toni lataa koko elokuvan koneelle ja katselemme sitä samalla matkan taittuessa kuin itsestään. Minä tietenkin vain kuuntelen ja toisinaan hieman toisella silmällä vilkuilen näyttöön. Poliiseja näkyy paljon, mutta eihän niillä ole huomautettavaa Hiacemiesten etenemisestä. Jos en väärin nähnyt, niin pysäkillä seisovat poliisit vetävät lippaa meille ja me nyökkäämme hyväksyvästi.

Mikkelin kohdalla alkaa sataa. Kummeli loppuu ja kuuntelemme musiikkia loppu matkan. Toki filosofointi jatkuu samalla. Saavumme Lahteen hieman ennen ilta kymmentä ja kilometrejä mittariin on reissun aikana tullut melko tasan 3500. Laskemme Hiacen kulutukseksi keskimäärin 9 l/100km dieseliä, jos se jotain kiinnostaa.

Toni ottaa repun olalle, vetään lippaan ja kävelee sotilaallisen vakaasti koti ovelleen. Minä kurvailen kotiini ja jätän suurimman osan tavaroista autoon, siivoillaan sitten huomenna. Käppäilen asunnolleni ja heti ovelta pöllähtää hieman kostea haju. En ehdi sitä enempiä ihmetellä, vaan suuntaan suoraan kylpyhuoneeseen. Sukkani kastuvat kun astun pöntön eteen. Katselen lattiaa ja se on aivan märkä. Selkeä veden tipahtelu kuuluu ja vesi tulee selvästi pöntöstä. Sehän on säiliöstä halki miltei koko matkalta. Mitähän helkuttia täällä on tapahtunut? Katkaisen pöntölle tulevan veden ja veden tippuminen loppuu. Saa nähdä millainen vesilasku tulee.


Tälläinen reissu tällä kertaa, jossa lähtökohtaisesti olisi kaikki voinut mennä pieleen. Silloin ne meneekin pieleen kun alkaa pelkäämään asioiden pieleen menemistä. Olen täysin varma, että vaikka Norjassa olisi satanut lunta ja olisimme liukastelleet kolme päivää päästäksemme takaisin Suomen puolelle. Vaikka meidät olisi ryöstetty nukkuessamme tien poskessa tai auto olisi hajonnut, niin silti olisimme jaksaneet nauraa puujalka vitseillemme joita viljelimme tiuhaan matkan aikana. Suuri osa ihmisistä haaveilee hetken mielijohteisesta ideasta lähteä katsomaan minne tie vie. Ja sitten on osa ihmisiä ketkä eivät jätä asiaa haaveilun asteelle, vaan ottaa ja lähtee. Me lähdimme avoimin mielin ja surkealla huumorilla, ja kuinkas kävi? Sää oli mahtava, emme tehneet aikatauluja, emme tarkkoja reitti suunnitelmia, Hiace osoitti jälleen ties monennenko kerran ylivertaisuutensa ja matkaseurana Toni, Hiaceveljeni. Jopa täydellinen kuullostaa vähättälelyltä, kun yritän pukea tuntemuksiani reissusta.


Olen melkoisen yllättynyt viereilija luvuista blogspot sivullani. Maanantaina lähtiessämme sivua oli avattu noin 850 kertaa. Toni jakoi laajalle ystäväpiirilleen facebookin kautta blogspot osoitteeni, jonne ajattelin hieman päivitellä matkamme kulkua. Sivu oli lauantaihin mennessä avattu 2500 kertaa, eli yli 1600 kertaa reissun aikana. Joukossa on uskoakseni suuri osa ns. Aku Ankka lukijoita, eli he katselevat vain kuvat. Kuvista muuten on vastannut suurimmalta osalta Toni ja häntä tullaankin varmasti kyselemään Möysän zoomaajat ry:n joukkoihin noilla näytöillä. Saattaa myös olla, että äitini kannustus jatkamaan kirjoittelujani on karannut hieman lapasesta ja hän on rämpyttänyt päivät pitkät nettiselaimen päivitä-nappia. Oli miten oli, mutta näin on. Eli nostan kiilahattuani kaikille lukijoille ja kuvien katselijoille. Tarinat jatkuu, vaikka reissu loppui.