Episode 7: Pimeän uhka

Jatkamme kurvailua vuonojen ja tunturien välissä. Juustovoileivät eivät täysin vieneet nälkäämme, mutta emme malta pysähtyä pidemmäksi aikaa kokkailemaankaan. Edellisenä iltana Suomen puolella pimeä tuli seitsemän aikaan. Jo puolen päivän aikaa huomaamme, että tiukkaa tekee ehtiä tänäänkin valoisan aikaan Suomen puolelle. Emme ota aiheesta paineita, olemmehan Hiacemiehiä.

Väkisin hiipii mieleen, että mitä helkuttia nämä paikalliset tekevät elääkseen? Ymmärrän meren rannalla asuvat kalastajat, mutta tunturien keskellä 100 kilometriä rannikolta asuvilla ei kauheasti hommia ole. Poroja, eikä lampaitakaan näy. Täällä ei kebabkioski kauaa kannata. Vai onko kylät rakennettu vain turistien ihmeteltäviksi? Osana suurta salaliittoa. Joka talon kyljessä on avaruustekniikalta näyttäviä lautasantenneja. Jatkamme matkaa kiinnittämättä enempää huomioita epäilyttäviin kyliin.

Pimeyttä varjot aristaa, mutta ei Hiacemies. Hankimme viikko ennen reissua Hiaceen uudet pimeyden karkoittimet. Eli ajovalot. Kova luotto on Bilteman jälkiasennus xenoneihin. Varasuunnitelmaa ei ole, jos 65 euron lyhdyt sammuvat yllättäen. Täällä ei hiljalleen varjot pitene, vaan pimeys tulee kuin sulkisi verhot. Tällä kertaa se tapahtuu Nordkjosboten kohdalla. Hienoja maisemia jää valitettavasti verhon taa näkemättömiin mutta pimeys tarjoa muuta hienoa. Hienon näköistä kun saapuu tunturin rinnettä alas kiemurtelevaa tietä joka kaartelee meren rantaan jonne vuono päättyy. Vuonon päädyssä on kaupunki jonka valot näkyvät kauas. Taas asioita joita ei kamera pysty tallentamaan. Matkaa Kilpisjärvelle on enää reilu sata kilometriä.

Norjalaiset ovat ilmeisesti vakuuttuneita Bilteman xenoneistani. He oikein vilkuttelevat valoja silloin tällöin. Autohan on katsastettu muutama viikko takaperin ja valojen suuntaus oli kohdillaan. Olisiko ne liian kirkaat täkäläisiin säännöksiin? Täällä pohjoisessa näkee paljon Hiacetovereita. Sehän ei tule yllätyksenä, sillä täällä varmuus on kaikki kaikessa. Kaarramme risteyksestä kohden Kilpisjärveä. Autoja ei tule kuin muutama enää vastaan, mutta matkaamme hidastaa tietyö. Täällä ei ilmeisesti työajoista valiteta. Yhdeksän aikaan pilkko pimeässä sora saa kyytiä.

Muutama kilometri ennen rajaa huomaan tienlaidassa pientä liikettä. Sitä näkyy koko ajan koska tuuli on melko voimakasta, jonka voimasta rimpulat koivut heiluvat. Huomion kuitenkin, että yksi koivuista tulee kohden. Sillä on sarvet. Hirviä perkele! Vauhtia on noin yhdeksänkymmentä ja onneksi hirvet pysyvät tien sivussa. Toni ei hirviä huomaa, joten käännän auton ympäri ja käymme katsomassa näinkö näkyjä. En nähnyt. Vasa lähtee xenonien kirkkaudessa pinkomaan risukkoon, mutta isompaa sarvipäätä emme enää näe. Loppu matkan rajalle ajelemme max. 60 km/h. Kilpa-ajoja pimeää vastaan ei täällä voi voittaa, edes Hiacemies. Hävitä voi henkensä ja ihan niin peli ongelmainen en ole, että henkeäni pistäisin panokseksi.

Tälläinen näkymä aamulla ikkunassa

Kilpisjärveltä löydämme mökin. 70 euroa saunallisesta ja täydellä keittovarustuksella olevasta mökistä ei ole paha. Syömme pastaa, saunomme ja nukahdamme. Tällä kertaa sänkyihin, molemmille on omat. Lähdemme aamulla kymmeneltä kohti Altaa, josta lähdemme pudottelemaan sitten Suomen puolelle. Ja yövymme Hiacen kontissa Enontekijössä, ehkä. Vihdoin pääsemme kiusaamaan turskia. Huomenna sitten lisää kun olemme Suomen puolella. Siihen asti. Rauhaa ja rakkautta.